Fortumin miljardit ja Sannan sekoilut
”Maan tila on niin huono, ettei se voi johtua vain meistä poliitikoista, vaan on siinä tarvittu asiantuntijoitakin”, lausui ministeri Ole Norrback 1990-luvun alun laman keskellä.
Ystäväni Ole sanoi ison totuuden.
Nyt hiillostetaan sekä Fortumin Uniper-kauppaa puoltanutta Lintilää että omistajaohjausministeri Tuppuraista. En juurikaan ole nähnyt perättävän yhtiön hallituksen ja toimitusjohtajan vastuuta. Hehän yhtiön strategioista päättävät.
Suurin vastuu on toimitusjohtajalla. Asiantuntijalla, jonka palkka bonuksineen on moninkertainen ministeriin verrattuna.
Fortum hukkasi miljardeja, joiden lukumäärästä ei vielä tiedetä kuin että se on teollisuushistoriamme suurin, paljon isompi kuin Soneran ilmakaupoissa meni.
Kalliita virheitä sattuu niillekin firmoille, joita poliitikot eivät edes ole ohjailevinaan. Muistettakoon UPM:n seikkailu Pohjois-Amerikassa tai kuinka pankkikriisin aikana pankkeja pönkitettiin pankkituella, kunnes ne kelpasivat ulkomaisille ostajille.
Niin se kapitalismissa tahtoo olla. Voitot kuuluvat osakkeenomistajille, tappiot sosialisoidaan.
Eivät asiantuntijat vaadi toisia asiantuntijoita tilille virheistä, kuten poliitikot toisiaan. Johtajat pitävät miljoonaansa, ministeristä tulee entinen.
Pääministerimme sekoiluja on puolusteltu silläkin, että ryyppäsivät ja kapakoissa hilluivat korkeat poliitikot ennenkin, mutta niistä oltiin hiljaa, koska olivat miehiä.
Höpö höpö. Pääministeri Kekkosenkin todellisia ja keksittyjä syntejä paljastamaan perustettiin peräti oma lehti, ”Sensaatio-Uutiset”. Kokoomuksen puoluetoimisto keräsi ilkeitä huhuja Urhosta. Perättömätkin kelpasivat leviteltäviksi.
Silti Kekkonen sai ylivoimaisesti eniten ääniä ja valitsijamiehiä.
Myös Marin on ainakin toistaiseksi vain kasvattanut omaa ja vähän puolueensakin kannatusta. Presidenttiveikkailujen mitalisijoillekin nousi.
Tämä ”pääministeri-instituution ravistelu” on suunniteltu juttu. Ei Marin niin sinisilmäinen ole, että antaisi ottaa itsestään rohkeita videokuvia uskoen, että ne jäisivät vain pienen bilepiirin näkemiksi. Ne on tarkoitettu laajaan julkisuuteen, varsinkin sille porukalle, jolta ukkomaineinen SDP on saanut hyvin vähän ääniä.
Sanon tämän senkin uhalla, että saan putinistin leiman.
SDP luottaa vaaleissa Mariniin, kokoomus Natoon. Ei ole mahdotonta, että Orpo jää kakkoseksi ja Sannasta kasvaa tämän vuosikymmenen Sorsa.
Kokoomus hamuaa pisteitä sillä, että oli vaatinut liittymistä Natoon kauan ennen kuin arat eivät uskaltaneet.
Aluksi gallupit nousivatkin, mutta nyt ne ovat tasaantuneet. Ylilyöntienkään vaara ei ole vähäinen. Mykkäsen vaatimus Naton tukikohdasta Suomeen säikähdytti kenraalitkin. Se viimeistään tekisi Suomesta ensi-iskun kohteen, Pietari kun on kovin lähellä.
On mahdotonta tietää, lisääkö jäsenyys Natossa turvallisuutta. Sen näkisi vasta kun oikea suurvaltasota syttyy eli toivottavasti ei koskaan.
On iso riski, että Ukrainassa nyt käytävä lännen sijaissota muuttuu Naton ja Venäjän avoimeksi yhteenotoksi. Siksi aseleponeuvotteluilla on kiire. On liian vaarallista odottaa, kunnes jompikumpi on voittanut.
Kun kerran Venäjä, Ukraina, YK ja Turkki löysivät sovun viljalaivojen lähdölle, niin miksei sama kokoonpano voisi hakea ratkaisua isompaankin?
Sanon tämän senkin uhalla, että saan putinistin leiman. Sellaisen saa nykyään herkästi.