100-vuotiasta demokratiaamme puolustetaan oikeudenmukaisuusteoilla

Liput liehuivat tällä viikolla 101-vuotiaan Suomen kunniaksi. Saamme ajatella, että samalla ne liehuivat myös 100-vuotiaan kunnallisen demokratiamme kunniaksi, sillä 4. joulukuuta oli kulunut tasan sata vuotta siitä, kun Suomessa alkoi äänestys ensimmäisissä sisällissodan jälkeen järjestetyissä vaaleissa.

Vuoden 1918 kunnallisvaalit olivat ensimmäiset yleiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen perustuneet kunnallisvaalit Suomessa.

Kuntien valtuustot olivat paikkoja, joissa oikeiston ja vasemmiston edustajat saivat omilla paikkakunnillaan harjoitella toinen toistensa kuulemista – ja kompromissien ja sovinnon rakentelua.

Maalaisliittotaustaisten presidenttien johdolla poliittista yhteistyötä viriteltiin myöhemmin valtakunnallisesti, kun Lauri Relander nimitti Väinö Tannerin vähemmistöhallituksen ja Kyösti Kallio avasi tien punamultayhteistyölle.

Tämä osallistava kansanvalta on ollut onnemme. Se on ollut keskeinen keino nousta sisällissodasta ja köyhyydestä eheäksi kansakunnaksi ja vauraaksi hyvinvointivaltioksi. Tärkeä osa eheytymispolitiikkaa oli myös oppivelvollisuudesta säätäminen.

Kansakoulussa kohtasi niin köyhän kuin rikkaan perheen vesat. Tasa-arvoinen koulutus on ollut sosiaalisen liikkuvuuden väylä, jonka avulla olemme saaneet kaikki kyvyt suomalaisen yhteiskunnan rakentamiseen.

Ei ole itsestään selvää, että saamme elää vakaassa valtiossa, vaan yhteiskunnallisen eheyden ja sovinnon vaaliminen on jatkuvana kotiläksynämme.

Jutta Urpilainen

Todellinen sovinto edellytti myös tosiasioiden kohtaamista menneisyydessämme. Tässä professori Jaakko Paavolaisen uraauurtavat tutkimukset 1960-luvulla olivat avainasemassa. Työn täydensi Paavo Lipposen hallituksen sotasurmaprojekti.

Suomen tarina kiinnostaa. Maailmanlaajuisesti elämme monien kansalaissotien aikaa. Suomen omakohtainen kertomus sovinnon mahdollisuudesta ja eheytymisen keinoista – kansanvallasta, koulutuksesta ja menneisyyden kohtaamisesta – halutaan kuulla.

Viestillä on yhä myös kansallinen ulottuvuus. Ei ole itsestään selvää, että saamme elää vakaassa valtiossa, vaan yhteiskunnallisen eheyden ja sovinnon vaaliminen on jatkuvana kotiläksynämme.

Globalisaatio on tuonut paljon hyvää kehitystä mutta samalla sillä on ollut myös kielteisiä vaikutuksia. Yksi esimerkki tästä on eriarvoisuuden kasvu. Ihmisten huoli työstä ja toimeentulosta, tulevien sukupolvien pärjäämisestä, on todellinen. Tämä on osaltaan luonut maaperää oikeistopopulismin kannatuksen kasvuun.

Turhautuminen sekä osattomuuden ja eriarvoisuuden kokemus ovat tunnettuja aineksia populistien valtaannousuun Euroopassa ja Trumpin valinnassa Yhdysvaltojen presidentiksi. Brexit, Ranskassa vasta puhjenneet mellakat – esimerkkien lista pettymyksen ruokkimista yhteiskunnallisista valinnoista pitenee entisestään.

Olen omissa Suomen sisällissodan muistopuheissani pohtinut, että jokaisella meistä on tarve kokea olevansa merkityksellinen ja tulla nähdyksi. Populismin torjunta edellyttää ihmisten kohtaamista. Huolien ohittaminen ja tuomitseva asenne karkottavat, kun taas kuuntelu ja avoin vuoropuhelu omien arvojen pohjalta lisää luottamusta.

Tärkeää on toisen ihmisen näkeminen omien silmien tasolta – se saa meidät aidosti kuuntelemaan, mitä toisella on sanottavaa. Nenän vartta katsomisen aistii heti. Toki saa samaan aikaan luottaa myös omaan ajatukseensa ja sanoa senkin suoraan.

Haaste liittyy myös isänmaallisuuteen. Kansakuntaan kuulumisen tunnetta tarvitaan, koska kansakunta on demokraattisten instituutioidemme koti. Kapea kansallisuusaate on kuitenkin demokratialle vaaraksi, jos sen varjolla luodaan jakolinjoja erilaisten asukkaidemme välille.

Meillä on mahdollisuus yhdessä rakentaa sellaista ymmärrystä suomalaisuudesta, joka näyttäytyy – kapean kansallisuusidentiteetin sijaan – eräänlaisena kansalaisuusidentiteettinä, joka ei poissulje mitään etnisyyttä, uskontoa tai vähemmistöä mutta samalla kutsuu meitä kaikkia elämään ”maassa maan tavalla” – sitoutumaan yhdenvertaisuusarvoihimme ja yhteisiin kansalaisvelvollisuuksiimme.

Yhteiskunnan eheys tarvitsee yhteistä arvopohjaa, mutta se tarvitsee myös tekoja, joista välittyy kansalaisten yhdenvertainen arvostus. Siksi osattomuuteen tai sivullisuuteen liittyvät kokemukset täytyy huomioida poliittisissa päätöksissä.

Eheys vaatii määrätietoisia toimia eriarvoisuuden torjumiseksi. Ihmiset ovat kyllä valmiita taloustalkoisiinkin, kunhan päätökset koetaan reiluiksi ja oikeudenmukaisiksi.

Monelle on ollut shokki, että jotkut suomalaiset kokivat tarvetta juhlia Suomen itsenäisyyspäivää natsilipun alla. Ensi kevään eduskunta- ja eurovaalit ovat uudenlainen testi 100-vuotiaalle demokratiallemme.

Politiikassa saa puhua eri ryhmille ja tunnistaa erilaisia identiteettejä – samalla puolueiden ja poliitikkojen tulisi puheillaan edistää meidän kaikkien yhteisöllisyyttä.

Tämän tasapainon löytäminen saattaa olla edellytys sille, että liberaali demokratia ja jakamattomaan ihmisarvoon perustuva arvopohja voivat selvitä populismin aallosta.