Tukevasti keskellä maailman tappiin saakka
Keskusta julkaisi joitakin viikkoja sitten raportin omasta tilastaan. Raportti on luettu ja hyväksi havaittu. Kyllä siitä puolueen nykyisen tilan ja tuskan tunnistaa.
Raportti on paitsi keskustan myös laatijansa näköinen. Juha Kuisma on pitkän linjan keskustavaikuttaja, joka tuntee niin puolueen historian kuin sen keskeiset päättäjät usean vuosikymmenen ajalta. Kuisma tuo raporttiin painotuksia, joita siinä ei ehkä olisi ilman hänen rooliaan raportin kirjurina ja kokoajana. Hyvä niin: joukossa on huomioita, jotka ovat jääneet päivänpolitiikan kiireen keskellä puolueen näkökentän katvealueelle.
Raportin valmistumisen jälkeen keskusta on jatkanut arkista työtään välttääkseen raportin pahimman skenaarion, valumisen kuuden prosentin pienpuolueeksi. Toimien joukossa on havaittavissa jotain uutta ja jotain vanhaa, niin kuin vanhassa hääperinteessä.
Keskusta uskoo edelleen vahvasti olevansa politiikan janalla vasemmiston ja oikeiston välissä, suurin piirtein ääripäiden keskipisteessä. Puolue uskoo, että asia tulee äänestäjille selväksi, kun sen toistaa riittävän usein ja painavin äänenpainoin.
Keskusta myös uskoo, että asemoimalla itsensä edelleen poliittisen kentän keskialueen napapuolueeksi kannatusta alkaa ajan myötä ropista. Keskustalle on siis edelleen tilausta: Kuka nyt haluaa kuulua kovaan oikeistoon tai euroista mitään ymmärtämättömään, ay-liikkeen hyppysissä olevaan vasemmistoon?
Tuntuu tutulta, moneen kertaan kuullulta. Uuden tuntua ja tuoreutta sen sijaan on siinä, että keskusta on jo kotvan aikaa kertonut olevansa puolue, joka voi oppositiossa tukea hallituksen hyviksi havaittuja esityksiä.
Sellainen ei ole ollut suomalaisessa politiikassa tapana: Oppositio on hallituksen vastustamista ja vaihtoehtojen tarjoamista varten. Siitähän se haastaminen politiikassa lähtee ja siinä keskusta on maailman sivu ollut omimillaan.
Keskustassa ilmeisesti ajatellaan, että uusi politiikan tekemisen ote näyttäytyy ajan myötä äänestäjille kannatukseksi jalostuvana vastuullisuutena. Voi näinkin käydä, tai sitten ei.
Kilpailijoiden vahvuudet ja heikkoudet tuli käytyä kattavasti läpi.
Mitä kannatettavat asiat ovat ja kuinka usein sitä tapahtuu, jää nähtäväksi. Viime viikolla julkaistu keskustan vaihtoehtobudjetti antaa asiaan jonkinlaista osviittaa. Kyllä sieltä nykykeskustan tunnistaa ilman raaputtamistakin.
Lisävalaistusta tuli puheenjohtaja Annika Saarikon viikonvaihteessa puoluevaltuuskunnan kokouksessa pitämästä puheen kohdasta, jossa hän piirsi kuvaa keskustan linjasta toisten puolueiden kautta. Kilpailijoiden vahvuudet ja heikkoudet tuli käytyä kattavasti läpi.
Vahinko tai ei, kaikki muut puolueet mainittiin nimeltä, mutta kaksi vasemmistopuoluetta Saarikko laittoi yhteen nippuun. Nykyvasemmisto on porukka, jonka kanssa yhteistyö on mahdotonta, koska se ei ymmärrä taloudenpidon ja eurojen päälle.
Selväksi tuli, että keskusta haluaa olla ihmisten asialla oleva kansan puolue, joka ratkaisee yhteisen työn tekemisen pragmaattisesti asioiden kautta. Puolueen tähtäin on seuraavissa eduskuntavaaleissa. Niissä keskusta lupaa haastaa niin oikeiston kuin vasemmiston.
Kevät 2027 näyttää, miten valittu strategia toimii, löytyykö puolueen valitsemille asioille kannatusta, kaipaako suomalainen yhteiskunta enää keskustaa.