Sohvalla on pian tungosta
Nyt se on varmaa: Stora Enso sulkee Sunilan tehtaansa Kotkassa. Työt loppuvat 240 työntekijältä.
Hyvin ei mene rakennusalallakaan. Jukkatalot on asetettu konkurssiin. Palkanmaksu loppuu 180 ihmiseltä, joista noin puolet asuu Pohjois-Pohjanmaan Pyhännällä.
Jukkatalot ei suinkaan ole ainoa vaikeuksiin ajautunut rakennusalan yritys. Konkurssiin on mennyt muitakin. Ja perästä kuuluu, sanoi torvensoittaja.
Pian on kylmä rinki myös julkisen sektorin terveydenhuollon ja sosiaalialan ammattilaisten takaliston ympärillä. Ensimmäisenä muutosneuvotteluista ilmoitti Pirkanmaan hyvinvointialue. Irtisanominen uhka varjostaa seuraavat kuukaudet noin 500 pirkanmaalaisen perheen elämää.
Niin että pian on tungosta yli tuhannen suomalaisen kodin sohvalla, kun työttömäksi jääneet eri alojen ammattilaiset ryhtyvät nauttimaan ansiosidonnaisesta työttömyysturvasta ja pelaamaan päivät pitkät pleikkaria.
Sellaisen kuvanhan muun muassa moni keskivertokeskustalainen suomalaisen työttömän arjesta kovin mielellään piirtää. Olen omin korvin kuullut, liian moneen kertaan, sellaistenkin suista, joista ei pitäisi.
Mutta joutenolo ja lorviminen loppuvat, kun hallituksen työelämäuudistukset toden teolla valmistuvat ja muuttuvat sanoista teoiksi. Maalla on nimittäin hallitus, jolla on erittäin voimakas tahto muuttaa suomalaista työelämää.
Pääministeri Petteri Orpon hallituksen ohjelmassa on pitkä lista työelämää ja sopimusjärjestelmää koskevia uudistuksia, jotka se aikoo ajaa läpi. Siihen sillä on täysi oikeus, vaalit on pidetty ja hallituksella on eduskunnassa selkeä enemmistö.
Hallituksen urakkaa ja elämää helpottaa se, että vihervasemmistolaista hajua mäntysuovalla ja juuriharjalla itsestään pesevä keskikokoinen oppositiopuolue keskusta on jo ilmoittanut tukevansa osaa uudistuksia.
En liene ainoa, joka herkällä korvalla ja tarkalla silmällä seuraa sivusta, mitä uudistuksia ja minkälaisin äänenpainoin vanha kasvattajaseura kannattaa.
Ajan ja tilan puutteen takia en ryhdy yksityiskohtaisesti käymään hallituksen työelämäuudistusten pitkää listaa läpi. Mahdoton on mahdotonta.
Sen sijaan toivon suomalaiseen työelämäkeskusteluun ripauksen rehellisyyttä ja suoraselkäisyyttä. Hallitus on perustellut uudistusvimmaansa tavoitteella viedä suomalaiset työmarkkinat lähemmäksi pohjoismaista mallia. Pohjoismaista Ruotsi on usein mainittu vielä oikein nimeltä. Perustelulle on löytynyt tukijoita myös oppositiosta.
Suomalaisessa yhteiskunnassa on voimia, jotka ovat kuin kuningas Filippos, uskovat hajottamisen johtavan työmarkkinoilla hallitsemiseen. ”Divide et impera”, kylvä eripuraa, lyö joukkoja hajalle, riitele, älä kaihda keinoja.
Pohjoismaisesta mallista on hyvää vauhtia tulossa poliittiseen keskusteluun mantra, jota hoetaan joka paikassa kuin papukaija.
Tavoitteena on saada hallituksen uudistuslista näyttäytymään askeleena kohti työmarkkinoiden Shangri-La´ta, harmonista ja onnellista tilaa, jossa kaikilla menee hyvin.
Kansalaisille työmarkkinoiden onnelaa kauppaavat helppoheikit unohtavat kuitenkin mainita muutaman oleellisen seikan. Hallituksen kaavailemista ja osan oppositiosta tukemista työmarkkinauudistuksista puuttuvat tyystin tasapainottavat ja työntekijälle turvaa tuovat tekijät, kuten tulkintaetuoikeus ristiriitatilanteissa. Ilman niitä ei voi parhaalla tahdollakaan puhua mistään pohjoismaisesta mallista.
Oleellista on myös huomata, että Ruotsissa sekä työntekijöiden että työnantajien järjestäytymisaste on korkea, selvästi Suomea suurempi.
Se helpottaa asioista ”diskuteeraamista” ja sopimista. Huomionarvoista on sekin, että länsinaapurissa korkeaa järjestäytymisastetta ei kavahdeta, se nähdään pikemmin vahvuutena, yhteiskuntaa vakauttavana tekijänä.
Suomessa kehitys tuntuu kulkevan toiseen suuntaan. Suomalaisessa yhteiskunnassa on voimia, jotka ovat kuin kuningas Filippos, uskovat hajottamisen johtavan työmarkkinoilla hallitsemiseen. ”Divide et impera”, kylvä eripuraa, lyö joukkoja hajalle, riitele, älä kaihda keinoja.
Minua meno ja meininki hieman hirvittää. Kuinka viisasta moinen politiikka on nykyisessä mustavalkoisessa, ääripäiden maailmassa, jossa ihmisiä eri leireihin jakavia tekijöitä on jo nyt aivan riittävästi?
