Kadonnutta äänestäjää etsimässä
Yleisradion syyskuun alussa julkaisema eduskuntavaalikysely oli mannaa suurimmalle oppositiopuolue SDP:lle. Mielipidemittauksen mukaan puolueen eduskuntavaalikannatus hipoo jo 26 prosenttia. Luku on paras yli kahteen vuosikymmeneen ja lähes kuusi prosenttiyksikköä suurempi kuin vuoden 2023 eduskuntavaaleissa.
Se, minkä yksi politiikassa voittaa, on toiselta pois: SDP:n porskuttaessa suosion aallonharjalla suurimmat hallituspuolueet – ennen muuta perussuomalaiset – ovat menettäneet roppakaupalla äänestäjiään. Tuoreen mielipidemittauksen perusteella jopa yli 200 000 suomalaista on reilussa parissa vuodessa menettänyt luottamuksensa Riikka Purran johtamaan puolueeseen.
Keskustallakaan ei mene hassummin. Antti Kakkonen on nostanut puolueen gallupeissa jo palkintokorokkeelle ohi perussuomalaisten. Kannatus on vahvistunut eduskuntavaaleista reilusti yli kolmella prosenttiyksiköllä.
Hyvin siis menee, vai meneekö? Vastaus riippuu ihan siitä, miltä kantilta asiaa katsoo ja mihin politiikassa tyytyy. Vuoden 2023 katastrofin jälkeen keskusta on toki saanut lisää happea, mutta puolueen suuruuden päivien kannatuslukemat ovat turkasen kaukana.
Keskustan kannatuksen vahvistumista voi arvioida esimerkiksi suhteessa toiseen oppositiopuolue SDP:n numeroihin. Ne ovat karkeasti ottaen tuplasti paremmat, mikä tarkoittaa, että Antti Lindtman on vaalien jälkeen onnistunut vakuuttamaan noin satatuhatta suomalaista äänestäjää enemmän kuin keskustalainen kaimansa.
Mitä demari-Antti on tehnyt paremmin kuin kepu-Antti, voi kai kysyä? Kun politiikassa menee huonosti, yleensä syyllistä etsitään ja se löytyy viestinnästä. Onko keskustan viestintä epäonnistunut, tai ainakin ollut huonompaa kuin SDP:llä? Tai mistä muusta homma kiikastaa, miksi SDP on mielipidemittauksissa kaukana horisontissa?
Jos puolue haluaa merkittävässä määrin lisätä kannatustaan, sillä pitää olla käsitys siitä, mikä muu äänestäjäjoukko voisi puoluetta äänestää. Kun vastaus on valmis, verkot vain valittuun suuntaan ja seuraamaan, käyvätkö äänestäjät pyydykseen.
Politiikassa voittopuolisesti saa, mitä tilaa. Vaalien jälkeen SDP ymmärsi asemansa ja otti tukevasti paikkansa johtavana oppositiopuolueena. Sen sijaan keskusta yritti osoittaa vastuullisuuttaan ilmoittamalla olevansa jotain siltä väliltä, tukevansa hallituksen esityksiä, jos siltä tuntuu. Niin se myös teki, ja sillä on näissä oloissa hintansa.
Puolueen on hyvä tietää, ketkä sitä äänestävät. Jos puolue haluaa merkittävässä määrin lisätä kannatustaan, sillä pitää olla käsitys siitä, mikä muu äänestäjäjoukko voisi puoluetta äänestää. Kun vastaus on valmis, verkot vain valittuun suuntaan ja seuraamaan, käyvätkö äänestäjät pyydykseen.
SDP:lle tilanne oli helppo vuoden 2023 eduskuntavaalien jälkeen. Jo pelkästään hallituksen työmarkkinauudistusten lista oli sellainen, että jokainen sisälukutaitoinen demari tajusi, millaista mielipahaa ja myllerrystä hallituksen suunnitelmat aiheuttavat noin kahden miljoonan palkansaajan joukossa.
Jo julkisten kannanottojen perusteella voi vetää johtopäätöksen, että hallituksen tyly työmarkkinalinja herättää närää myös ei-vasemmistolaisia puolueita äänestämään tottuneissa palkansaajissa. Eivät he kaikki olen SDP:n tulevia äänestäjiä, eivät ainakaan vielä.
Maallikosta tuntuu, että politiikassa kannattaa edes yrittää puhutella isoja äänestäjäjoukkoja, kuten palkansaajia tai vaikka eläkeläisiä. Toivon mukaan vielä niin, että puhuttelu herättää luottamusta, ei vähennä sitä.