Keskusta hallituksessa vai ulkona?
Viime päivinä entisestään heikentyneet gallupluvut sekä hallituksen yhtenäisyyden jatkuva heikentyminen pohdituttavat meitä keskustalaisia.
Kauanko hallituksessa on syytä olla mukana?
Kesällä 2020 keskustan kentälle levitettiin kovasti puhetta, että hässäkät hallituksessa loppuvat ja gallupit saadaan nousuun, kun puolueen puheenjohtajaa vaihdetaan. Jokainen on nyt nähnyt, miten on käynyt.
Uskoisin, että vähitellen kaikille on käynyt selväksi, että keskusta ei voi hallituksessa olla kynnysmattona. Ja koska vihreät ajavat täysimääräisesti omia tavoitteitaan, niin etu- kuin takaovista, niin eipä
siinä keskusta juuri tappelematta pärjää.
Jos pärjää silloinkaan.
Keskusta ei ole perusluonteeltaan populistinen puolue, jonka menestys perustuu ensi sijassa epäkohtien osoittamiseen ja oppositiosta huuteluun. (Yhtään sitäkään vähättelemättä. Epäkohtien osoittajia ja lapsia, jotka
huutavat, että keisarilla ei ole vaatteita, tarvitaan heitäkin.)
Siksi ratkaisu oppositioon siirtymisestä ei ole meille koskaan helppo eikä edes luonteva. Olemme tottuneet kantamaan vastuuta, joskus kovallakin hinnalla.
Viime hallituskauden jälkeen koettua murskatappiota on perusteltu sillä, että keskusta joutui tekemään kipeitä päätöksiä hallituksessa Suomen talouden pelastamiseksi ja uuden työllisyyden luomiseksi.
Tämä onkin totta, mutta se ei ole koko totuus.
Enkä usko, että luottamuksemme palautuu, ellei elettyä tarkastella itsekriittisesti ja oteta aidosti uutta kurssia.
Keskusta teki viime hallituskaudella myös päätöksiä, jotka eivät olleet välttämättömiä, vaan jotka olivat täysin tarpeetonta omaan jalkaan ampumista.
Taksiuudistus, joka tehtiin keskustan mandaatilla, puolueen ulkopuolelta tulleen liikenneministerin toimesta, mutta vastoin keskustan puoluekokouspäätöstä, oli yksi tällainen esimerkki.
Onko yksikään keskustan johdosta julkisesti vielä myöntänyt virhettä ja katunut?
Vaikka Helsingistä katsottuna ei siltä näyttäisi, niin täällä maakunnissa on oikeasti paljon tavallisia äänestäjiä, jotka ovat ennen tukeneet meitä, mutta menneet viime vaaleissa persuihin.
Toinen, strategisesti hyvin suuri virhe tuolla hallituskaudella oli perussuomalaisten heittäminen pois hallituksesta kesällä 2017.
Olin tuolloin töissä eduskunnassa ja kirjoitin pitkän blogin, jossa varoitin, mitä persujen oppositioon heittämisestä voi seurata.
Eduskuntaryhmä päätti yksimielisesti kuitenkin tehdä hallituksen persuista erkaantuneen hillotolppapuolueen kanssa, jopa ilman hallitusneuvotteluja.
Eduskuntavaaleissa tuo puolue menetti kaikki kansanedustajansa, mutta perussuomalaiset menivät keskustan ohi.
Vaikka Helsingistä katsottuna ei siltä näyttäisi, niin täällä maakunnissa on oikeasti paljon tavallisia äänestäjiä, jotka ovat ennen tukeneet meitä, mutta menneet viime vaaleissa persuihin.
Eivät he ole rasisteja tai muita -isteja, vaan tavallisia, kunnollisia, isänmaallisia ihmisiä, jotka ja
joiden vanhemmat ovat ennen sukupolvien ajan äänestäneet keskustaa.
Mutta viime vuodet ovat vain olleet liikaa.
Edellisen hallituksen kunniaksi on kuitenkin sanottava, että sillä oli selkeät päämäärät ja tavoitteet.
Hallitus myös pelasi yhteen ja pääministeri puolusti omia ministereitään. Tässä hallituksessa ei vastaavaa johtajuutta ja vastuunkantoa ole nähty.
Korona-ajan suurista terveyden ja turvallisuuden haasteita Suomi on ainakin tähän asti selvinnyt yllättävän hyvin.
Siitä myös pääministeri ja Krista Kiuru ansaitsevat joistakin näkemyseroista huolimatta mielestäni meiltä keskustalaisilta suuren kiitoksen.
Mutta vähitellen on katsottava muutakin kuin koronaa. Kauanko keskusta kestää tässä hallituksessa?
Keskustan romahdukseen ja SMP:n nousuun vuonna 1970 yhtenä syynä pidettiin keskustan hallitusyhteistyötä liian vasemmistopainotteisissa hallituksissa sekä vaaliliittoyhteistyötä vasemmistopuolueiden kanssa vuoden 1968 valitsijamiesvaaleissa.
Tuolloin keskustan pelasti alkiolaiselta pohjalta tapahtunut keskustan nuoremman polven parissa alkanut aatteellinen liikehdintä.
Samaa ilmiötä oli myös vuoden 2012 presidentinvaaleissa, joissa keskusta nousi edellisen vuoden eduskuntavaaliromahduksen jäljiltä.
Nytkin keskustan luottamuksen palauttaminen voi tapahtua vain vahvasti aatteellisella työllä.
Desentralistisen yhteiskuntajärjestyksen ja voimakkaan aluepolitiikan tuomisella poliittisen toimintamme keskiöön.
Kotimaisen maa- ja metsätalouden puolustamisella, vahvalla sivistyspolitiikalla sekä jäseniämme aatteellisesti kasvattavan järjestötyön elvyttämisellä.
Henkilövalintojakin jotkut ovat jo pohtineet.
Niiden aika on kuitenkin vasta ensi kesän puoluekokouksessa. Sitä ennen on ratkaistava kysymys, jatkaako keskusta hallituksessa, ja jos jatkaa, niin mikä on sen hinta?
Erityisesti eduskuntaryhmä on tässä asiassa paljon vartijana.
