Omaishoitajat, nuo maan hiljaiset
Vierailullani Oulaisten Taukokankaalla pääsin jututtamaan Kelan kuntoutuksessa olevia omaishoitajia. He olivat onnellisia, kun saivat vaihtaa ajatuksia samassa tilanteessa olevien kanssa ja kun oma hoidettava oli hyvässä hoidossa samaan aikaan.
Omaishoito säästää yhteiskunnalle noin 3 miljardia euroa, sillä omaishoidon menot ovat 10 000–15 000 euroa hoidettavaa kohti. Laitoshoidossa kustannus olisi 4–5-kertainen.
Omaishoitajat eivät tee hoitotyötä rahan vuoksi vaan siksi, että haluavat itse hoitaa rakasta omaistaan. Kun kuuntelin Taukokankaan kuntoutuksessa olevia naisia, tuli vahvasti tunne, ettei yhteiskunta emmekä me päättäjät ole vielä täysin hereillä siitä, miten arvokasta työtä nämä maan hiljaiset tekevät.
Sinä päivänä, kun tämä pyyteetön rakkauden työ loppuu ja hoiva kaatuu täysin hoitajapulasta kärsivän yhteiskuntamme syliin, on maamme hoitokriisi eksponentiaalisissa mitoissa.
Jotta näin ei kävisi, kannattaa edistää taloudellisia kannusteita omaishoitoon. Erityisesti pienituloisia omaishoitajia hyödyttäisi se, että hoitotyö kerryttäisi eläketuloa.
Omaishoitajia voisi myös huomioida nykyistä vahvemmin poistamalla asiakasmaksut tietyistä palveluista samaan tyyliin, kuten yhteiskunnassamme on huomioitu opiskelijat tai muut erityisryhmät.
Erilaiset verotusratkaisut kuten kuluvähennykset muillekin kuin sopimusomaishoitajille olisivat tervetulleita. Se voisi olla eläketulovähennyksen kaltainen omaishoitovähennys.
Kannattaisi myös selvittää, voisiko omaishoidontuki olla verovapaata tuloa. Monet näistä Taukokankaan omaishoitajista olivat pientä eläkettä saavia naisia.
Eräs heistä kertoi, että omaishoidontuesta jää käteen 6 senttiä tunnilta, sillä pienestä korvauksesta pitää myös maksaa verot. Pistetäänpä käsi sydämelle ja mietitään, onko tämä kohtuullista. Ei varmasti ole kenenkään mielestä.
Jotta omaishoitajat jaksaisivat tehdä hoitotyötään, olisi kiinnitettävä vahvemmin huomiota heidän fyysiseen ja henkiseen hyvinvointiinsa.
Työelämässä oleva omaishoitaja on työterveyshuollon piirissä ja saa sitä kautta tarvitsemiaan hyvinvointia ja jaksamista edistäviä palveluita, mutta eläkkeellä oleva on tämänkaltaisten turvaverkkojen ulkopuolella.
Tulevien hyvinvointialueiden vastuulle tulee omaishoitajien vapaapäivien järjestäminen. Perhehoidossa on mahtavat mahdollisuudet omaishoitajien vapaapäivien sijaishoitomuodoksi, jonka suosion kasvua kuitenkin jarruttaa perhehoitajien aseman taloudellinen epävarmuus ja sosiaaliturvan puutteellisuus.
Tässä riittääkin työstettävää niin nykyisillä kuin tulevilla päättäjillä.
