Korona kirkastaa huoltovarmuuden merkityksen
Elämme nyt rauhan ajan vakavinta aikaa. Päätimme valmiuslain käyttöönotosta. Hallituksen antamat määräykset on nyt jokaisen syytä ottaa tosissaan, että onnistuisimme hidastamaan kavalan koronaviruksen leviämisen.
Jo ennen kuin itse koronavirus rantautui Suomeen, saimme kokea sen vaikutukset teollisuuteemme. Vuosien kuluessa on teollisuuden tarvitsemien komponenttien tuotanto keskittynyt Kiinaan edullisten tuotantokustannusten vuoksi.
Vaikka teoriassa on tiedetty mallin herkkyys reagoida maailman talouden häiriöihin, ovat lukuisat hyvät vuodet tuudittaneet toimijat harhauttavaan turvallisuuden tunteeseen järjestelmän toimivuudesta.
Kun korona sulki Kiinassa tehtaita, alkoivat vaikutukset näkyä Euroopassa ja Suomessakin: komponentteja eivät saaneet suuret eivätkä toimitusketjun häntäpäässä olevat pienet toimijat. Tuotanto alkoi sakata.
Hajautettu järjestelmä on huoltovarmuuden selkäranka. Väestön, teollisen toiminnan, energia- ja ruokatuotannon sijoittuminen tasaisesti maan eri osiin vahvistaa maan kriisinsietokykyä.
Tarttuvat taudit muuttuvat tiheissä väestökeskittymissä nopeasti epidemioiksi, kun taas hajautettu asuminen muodostaa luonnollisen turvavälin. Väestökeskittymät ovat myös haja-asutusalueita haavoittuvaisempia silloin, kun energian- tai ruoanjakelussa on häiriötila.
Toivottavasti ruokatuotannon omissa näpeissä pitämisen välttämättömyys kirkastuu nyt tähän asti huolettomimmallekin kansalaiselle.
Kuten teollisuuden komponenttien suhteen nähtiin, globaali talous tarjoaa mahdollisuuksien lisäksi uhkia. Jos ruoantuotanto ulkoistetaan muualle, olemme erittäin haavoittuvassa asemassa.
Kriisitilanteessa olemme alakynnessä muiden – tilanteen hyväksi käyttöä mahdollisesti harkitsevien – maiden silmissä.
Tarinan sankariksi haluan nostaa suomalaiset maataloustuottajat. He tuottavat meille kaikesta kadehtimisesta ja syyllistämisestä huolimatta EU:n korkealaatuisinta ja puhtainta ruokaa.
On päivittämätöntä tietoa väittää, että suomalainen maataloustuotanto on syypää ilmastonmuutokseen tai Itämeren tilaan.
Missään muualla ei seurata niin tunnollisesti prosentteja ja pitoisuuksia kuin Suomessa keski- ja eteläeurooppalaisten kollegojen toimiessa suurpiirteisemmin. Ja siellä ollaan ylpeitä omasta tuotannosta ja arvostetaan tuottajia.
On vain ajan kysymys, miten pitkään voimme nauttia tästä oman tuotannon ylellisyydestä. Suomessa lopettaa tiloja päivittäin kannattamattomuuden ja tuottajien loppuunpalamisen vuoksi, eikä uusia ole tulossa alalle.
Kyse on asenteista ja arvostuksesta, vai opimmeko läksyn vasta kovimman kautta?