Vastuu ja vapaus erilaisena kesänä 2020

Jokainen kesä on omanlaisensa. Tulevaan kesään tämä pätee erityisen paljon.

Kesäisin suomalaiset kaivautuvat koloistaan, hakeutuvat kesätapahtumiin ja muutenkin muiden ihmisten fyysiseen läheisyyteen pitkän talvikauden päätteeksi.

Tänä kesänä moni asia on toisin, mutta se ei tule tekemään tästä kesästä yhtään vähemmän tärkeää. Kesä on erityisen kaivattu ja tervetullut juuri nyt.

Takana oleva koronakevät on ehtinyt muuttaa niin toimintatapojamme kuin elinympäristöämme. Yhtä on kielletty, toista on viranomaisten toimesta suositeltu ja kolmatta on kaikki se muutos, mikä on tapahtunut meissä itsessämme viruksen kanssa elämisen seurauksena.

Ihmisestä toiseen tarttuvan viruksen välttäminen on iskostunut jo niin syvälle selkärankaamme, että fyysisen etäisyyden pidosta on tullut normaalia. Elokuvissa vilisevät ihmismassat näyttävät oudoilta, perushalaus on harvinaisuus ja oikeastaan vahinko.

Terveyden ja hyvinvoinnin tutkimuslaitoksen kyselyssä yli 60 prosenttia työikäisistä suomalaisista kertoi, että korona-aikana ystäviin ja sukulaisiin yhteydenpito on vähentynyt.

Jopa joka kolmas vastaaja kertoi kasvaneesta yksinäisyyden tunteesta ja siitä, miten läheisyyden tunne toisiin on vähentynyt.

Fyysisen etäisyyden pidosta tuli ainakin monelle myös sosiaalisen etäisyyden pitoa. Osalle omasta tahdosta mutta monelle varmasti myös olosuhteiden pakosta. Harva valitsee yksinäisyyden, vaikka yksin olosta pitäisikin.

Vaikka käytössämme on lukematon määrä sähköisiä yhteydenpitovälineitä, eivät ne sittenkään korvaa fyysistä kohtaamista.

Digiloikka ei korvaa vanhaa kunnon kasvokkain kohtaamista. Nettipalaverin alkua odotellessa lyhyt jutustelu tietokoneen välityksellä ei korvaa kahvipöytäjuttuja.

Voimme olla iloisia siitä, että Suomessa koronavirus pysyi verraten hyvin hallinnassa.

Ehdimme alkuvuodesta pelästyä kuvavirtaa esimerkiksi Italiasta, missä ylikuormittuneet sairaalat ja ruumisarkkujen rivistöt laskivat mustan surun eloisten eteläeurooppalaisten elämään.

Suomi tuli korona-aikaan viimeisten eurooppalaisten maiden joukossa ja ehdimme ottaa oppia muilta ja varautua.

Iso kiitos hyvin selviytymisestä kuuluu kaikille suomalaisille, lapsista ikäihmisiin. Suomalaiset ottivat suositukset omakseen, yhteinen hyvä laitettiin lyhytnäköisen oman tahdon edelle.

Nyt kun Suomi on siirtynyt koronarajoitusten asteittaisen purkamisen aikaan, erityisen paljon merkitystä tautitilanteen kurissa pysymisen kannalta on jokaisen ihmisen omalla käyttäytymisellä.

Miten fyysisen etäisyyden pito pysyy mielessämme edelleen, vaikka ravintolat aukeavat ja konsertit kutsuvat?

Vastuu omasta käyttäytymisestämme kulkee vapauden rinnalla.

Erityisen paljon vastuuta on erilaisten kokoontumisten järjestäjillä. Kymmenen hengen kokoontumisrajoitus nousee kesäkuun alusta viiteenkymmeneen.

Aina 500 osallistujaan asti ulottuvia yleisötilaisuuksia voi järjestää, kun tilaisuuden turvallisuus- ja hygieniajärjestelyissä noudatetaan viranomaisten antamia ohjeita.

Ohjeet ja säännöt on tehty yhteiseksi turvaksemme, ei kikkaillen kierrettäviksi.

Terveysviranomaisten ohjeiden ottaminen vakavasti on jokaisen tapahtumajärjestäjän velvollisuus ja jopa oma etu.

Viranomaiset eivät voi tulla kädestä pitäen ohjeistamaan jokaista erilaista tapahtumatilannetta, vaan vastuu on osattava itse kantaa.

Jokainen järjestäjä tuntee oman toimintansa parhaiten, siksi parhaat soveltamisetkin syntyvät yhdistämällä yleisohjeet omaan asiantuntemukseen.

Tänä kesänä suomalaiset lähtevät liikkeelle vain, jos he kokevat, että se on turvallista. Kaipuu yhdessä kokoontumiseen käy tasapainottelua pelon kanssa.

Kuluttajien luottamuksen palautuminen on olennaista myös Suomen taloudellisen elpymisen kannalta. Ruokailijat palaavat avautuviin ravintoloihin vain, jos he kokevat, että kaikki mahdollinen on terveyden eteen tehty.

Tässäkin kesässä on kaikki mahdollisuudet suomalaisesta luonnosta nauttimiseen ja arjesta irtautumiseen.

Nautitaan kaikki kuluvasta keväästä ja orastavasta kesästä sellaisena kuin se on. Pienetkin rajoitusten vapautukset tuntuvat nyt suurilta, kun hetken jouduimme luopumaan itsestään selvinä pitämistämme asioista.