Täydellistä kompromissia ei ole
Juhannusviikolla tehtiin Brysselissä taikoja, kun yhteisen maatalouspolitiikan (CAP) uudistus saatiin maaliin. Sitä sorvattiin EU:ssa lähes tarkalleen kolme vuotta.
Komission alkuperäisessä CAP-esityksessä vuonna 2018 isoin kysymys oli siirtymä sääntöperusteisesta politiikasta tulosperusteiseen. Myös ympäristötoimille annettiin paljon painotusta, sillä nykyisen politiikan vapaaehtoiset, pidemmälle menevät toimet tulisivat olemaan jatkossa osa viljelijän perustulotukea. Neuvottelujen aikana paljon vahdittavaa riitti, etteivät pohjoiset erityisolosuhteet unohtuneet uudistusmyllerryksessä.
Juhannusaaton sovusta maatalouslainsäädännölle vuosille 2023–2027 on syytä tehdä muutama huomio. Jatkossa suorista tuista 25 prosenttia tulee ohjata ympäristötoimenpiteisiin. Tämä on tärkeä ojennus ilmastotyölle. Suomelle tärkeillä turvepohjaisilla pelloilla saa jatkossakin viljellä, ja paljaan maan kielto lieveni pohjoisen kasvukauden huomioiden. Syyskynnöt ovat jatkossakin mahdollisia.
Tukikaton sijaan jäsenmaille asetetaan pakollinen uudelleen jakotuki, joka ohjaa tukia isoilta tiloilta pienille. Täysin uutena ehtona tuensaannissa on työlainsäädännön noudattaminen tilan ulkopuolisten työntekijöiden palkkauksessa.
Näillä uudistuksilla on otettu askel kohti ympäristövaikuttavampaa maatalouspolitiikkaa. Kuitenkin jo perjantaina europarlamentin vihreät ilmoittivat äänestävänsä neuvoteltua pakettia vastaan, ja Suomessa sekä ympäristöministeri Krista Mikkonen että vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalo ovat ilmaisseet pettymyksensä neuvottelutulokseen.
Samaan aikaan viljelijät ovat huolissaan siitä, että suuret panostukset ympäristötoimiin aiheuttavat lisäbyrokratiaa tiloilla ja uhkaavat kannattavuutta. Maatalouteen vaikuttavat CAP-lainsäädännön lisäksi kauppapolitiikka, EU:n ilmastoneutraalius-tavoite sekä muun muassa Vihreän kehityksen ohjelman (Green deal) tulevat lakialoitteet.
Saavutettu neuvottelutulos on monen tekijän summa. Kaiken kritiikin keskellä on syytä muistaa, että jo nyt eurooppalainen politiikka, mukaan lukien maatalous, on ottamassa edelläkävijän roolin ilmastoasioissa. Unioni on sitoutunut ilmastoneutraaliuteen vuonna 2050 ja meillä sama tavoite on kansallisesti saavutettava jo 15 vuotta aiemmin.
Tuloksiin pääsemiseksi tarvitaan pitkäjänteisyyttä, malttia ja kaikkien kolmen kestävyysnäkökulman – taloudellisen, sosiaalisen ja ympäristökestävyyden – huomioimista ja tasapainoa. Realismia tarvitaan sen hyväksymiseen, ettei mikään muutos tapahdu yhdessä yössä.