Elsi Katainen:

Politiikan poikkeustila

Blogi

Euroopan parlamentin kesätauko on päättynyt ja sorvin ääreen on palailtu jokseenkin epävarmoissa tunnelmissa. Paluu normaaliin Brysselin parlamenttitalon vilkkaaseen hälinään viikoittaisine matkusteluineen siirtyy hamaan tulevaisuuteen.

Suomi selvisi koronan varjostamasta kesästä kohtuullisesti, emmekä joutuneet todistamaan uutta tautipiikkiä. Euroopassa toinen aalto on jo nähtävissä. Synkin tilanne on Espanjassa, missä tautitapaukset ovat yli kymmenkertaistuneet kesäkuusta. EU-maat ovat asettaneet karanteenimääräyksiä ristiin rastiin ja matkustussuositukset vaihtelevat päivittäin. Pitkittyvän pandemian vaikutukset työllisyyteen ja talouteen synkistävät tulevaisuuden näkymiä kuitenkin kaikkialla, tautitilanteeseen katsomatta, josta esimerkiksi Finnairin rajut irtisanomissuunnitelmat kertovat.

EUROOPAN PARLAMENTILLA on edessään työntäyteinen ja mielenkiintoinen syksy epävakaassa ympäristössä. Brexitin jälkeiseen aikaan varautuminen jatkuu yhä epävarmemmissa merkeissä, kun kauppakomissaari Phil Hogan joutui eroamaan virastaan rikottuaan Irlannin asettamia kokoontumisrajoituksia.

Myös Unionin ulkopuolella tapahtuu. Vain alle 1000 kilometrin päässä Suomesta Valko-Venäjällä Lukashenkon hallinto horjuu ja rikkoo entistä räikeämmin ihmisoikeuksia, mikä voi heijastua myös EU:n ja Venäjän, Lukashenkon vahvan liittolaisen, välisiin suhteisiin. Välimerellä Kreikan ja Turkin välit kiristyvät entisestään, sotalaivat ovat vesillä, vaikka sapeleita ei vielä ole kalisteltu. Atlantin toisella puolella käydään historiallisia presidentinvaaleja pahaksi äityneen koronatilanteen estäessä normaalin kampanjoinnin. Marraskuun tulos vaikuttaa kaikella varmuudella paitsi EU:n ja Yhdysvaltojen suhteisiin, myös koko maailman järjestykseen ja kansainväliseen yhteistyöhön.

YLLÄTYKSIÄ VOI OLLA myös luvassa, kun Euroopan parlamentti ja kansalliset parlamentit ryhtyvät puimaan ennen kesälomaa EU:n päämiesten johdolla sovittua elpymispakettia. Vaikka koronatoimien koordinointi ja elvytystoimet hallitsevat edelleen syksyn EU-politiikkaa, pyörähtää käyntiin myös monen tärkeän lainsäädännön valmistelu, kun EU rupeaa kirittämään ilmastotyötään.

Poikkeuksellista kevättä on seuraamassa tuulinen syksy.

Elsi Katainen Elsi Katainen on Euroopan parlamentin jäsen (kesk. / Renew Europe) Pielavedeltä. Vuosina 2007-2018 hän toimi kansanedustajana.