Suomen ja EU:n edun ristipaineissa
Suomen on vuosien varrella koettu olevan monella mittarilla EU:n mallioppilasmaa. Suomen pilkuntarkkaa tapaa noudattaa sääntöjä on hämmästelty komission kabinetteja myöten.
Tuo identiteetti on kuitenkin jo monessa asiassa särkynyt ja hyvä niin. Suomesta on tullut vanha jäsenmaa, jonka ei todellakaan tarvitse tavoitella kaikkien hyväksyntää.
Pääministeri Petteri Orpo lähetti yhdessä ruotsalaisen kollegansa Ulf Kristerssonin kanssa kirjeen komission puheenjohtaja Ursula von der Leyenille, jossa he yhtäältä peräänkuuluttivat unionin 2040-ilmastotavoitteissa pysymistä ja toisaalla pyysivät lupaa livetä nykyisistä sitovista ilmastotavoitteista. Kaikki kiteytyy hiilinieluihin ja maidemme metsäisyyteen. Nyt siis oikeastaan kerätään niitä mätiä omenia, jotka istutettiin LULUCF-asetukseen vihreän vimman aikana.
Suomi on jäänyt asetetuista hiilinielutavoitteesta jälkeen, eivätkä viime vuosien kriisit Venäjän puuntuotannon loppumiseen ole tilannetta auttaneet, päinvastoin.
EU:n ilmastotavoitteet Suomen metsien hiilinieluja kohtaan ovat olleet vinoutuneita jo alun alkaen. Kun painopisteen pitäisi olla voimakkaammin päästöjen vähentämisessä esim. liikenteessä, ovat vaatimukset kohdistuneet hiilinielujen kasvattamiseen.
Tämänhetkisiä vaatimuksia on lähes mahdoton täyttää. Oletukset hiilinielujemme kehityksestä olivat epärealistisia ja ylioptimistisia. Metsiemme kasvu hidastuu ja sään ääri-ilmiöt lisäävät epävarmuutta. Realistiset ilmastotavoitteet ottaisivat muuttuneen tilanteen huomioon, sallisivat metsien käytön sekä tukisivat ripeää fossiilisten raaka-aineiden alasajoa. Siksi meidän on syytä heittää mallioppilaan viitta ja taisteltava järkiratkaisujen puolesta.
Taisteluita reilun EU-päätöksenteon puolesta ei käydä vain metsärintamalla. Valtiovarainministeri Riikka Purra ilmoitti vastikään, että Suomi tulee vastustamaan EU:n yhteisvelkaa, vaikka olisi siinä rintamassa yksin.
Uudet velkavälineet herättänevät onneksi vastustusta muissakin EU:n nuukiin kuuluvissa maissa. Yhteisvelka on lähinnä ongelmien siirtoa tulevaisuuteen, korkojen kera. Samalla on todettava se tosiasia, että EU on jäänyt turvallisuudessa ja kilpailukyvyssä kilpailijoistamme kauaksi taakse ja näillä rahoitusratkaisuilla komissio pyrkii vajetta paikkaamaan.
Vaikka Purran ilmoitus onkin viesti omille kannattajilleen, on yhteisvelkaan suhtauduttava kriittisesti yhdessä muiden nuukien maiden kanssa. Yksin ei ole kuitenkaan vara jäädä vastustamaan, tunnemmehan Unkarin tarinan liiankin hyvin.
Erityisesti luonnonvarakysymyksissä olen jo useaan kertaan ollut tilanteessa, jossa EU:n laajempi yhteinen etu ei ole Suomen etu.
Usein myös koko unionin etu saa suomalaisten aidon tuen omasta ja yhteisestä näkökulmasta. Onkin hyvä, että useissa EU-säädöksissä edellytetään kansallista suunnitelmaa, jolloin yhteiseen lopputulokseen sallitaan käytettävän erilaisia keinoja. Se puolestaan tuo liikkumavaraa, jossa voidaan valita Suomelle mielekkäimmät keinot. Kansallisten suunnitelmien tarjoama liikkumavara pitääkin siis hyödyntää vaikka sitten vähän rajojakin koetelleen.
Ajat ovat vaikeat ja jäsenmaiden taloudet tiukilla eri puolilla Eurooppaa, erityisesti täällä Suomessa. Tilanne pakottaa sen tosiasian äärelle, että välillä myös meidän on pystyttävä puolustamaan maallemme kaikkein tärkeimpiä kasvun edellytyksiä, kuten esimerkiksi biotaloutta. Muut ovat tehneet sitä surutta jo vuosia itselleen tärkeimmissä EU-säädöksissä.