Eduskuntavaalit Kärnä järkyttyi demareiden vaalirahoitushakkuista – "Metsä vedetään häpeilemättä nurin" Joensuun työväenyhdistys hakkaa parhaillaan metsää matalaksi SDP:n omistamalla Hopealahdan tilalla SDP:n vaalikassan kartuttamiseksi. Keskustan... 12.3.2019 10:10
Hakkuut HS korjaa arviotaan pääministeri Sipilän vääriksi väittämistään hakkuulausunnoista Helsingin Sanomat korjaa väitteitään pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hakkuulausuntojen virheellisyydestä. Sipilä viittasi sunnuntaina... 7.3.2019 10:16
Politiikka Keskustakolmikko ihmettelee Antti Rinteen puheita metsähakkuista – "Suomessa kaadettujen puiden tilalle istutetaan uusia puita. Näin ei ole kaikissa maissa." Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Hannakaisa Heikkinen ja puoluesihteeri Riikka Pirkkalainen kummastelevat SDP:n puheenjohtajan Antti... 1.11.2018 18:00
Ilmastonmuutos Metsien myrskytuhot saattavat kasvaa moninkertaisiksi aiempiin verrattuna Raju myrsky voi kaataa metsää jopa 20-30 miljoonaa kuutiometriä 9.10.2018 12:56
Metsätalous Luonnonvarakeskus: Metsien kestävät hakkuumahdollisuudet kasvavat edelleen Kestävät hakkuumahdollisuudet Suomen metsissä kasvavat edelleen, ilmenee uudesta valtakunnallisesta metsien inventoinnista. Puuntuotannollisesti suurin... 9.10.2018 8:00
Metsätalous Uusi metsien inventointi nostanee arviota kestävistä hakkuumahdollisuuksista Metsien hakkuuennätykset ovat kohonneet vuosi vuodelta. Se on aiheuttanut huolta, ylittävätkö hakkuut jo... 10.9.2018 11:11
Metsätalous Kuiva ja lämmin kesä suosi puun korjuuta – hakkuut ja ostot ennätystasolla Puuta hakattiin paikoilta, joille ei normaalikesänä päästä 10.9.2018 8:28
Metsätalous Suomessa hakattiin ennätysmäärä puuta Avohakkuut lisääntyvät Kainuussa ja Pohjois-Karjalassa 4.7.2018 14:00
Talous Puukauppa vilkastui viime vuonna vauhdilla – uudistushakkuista paras hinta Puukauppa yksityismetsissä lisääntyi viime vuonna vauhdilla, kertoo Luonnonvarakeskus (Luke). Metsäteollisuuden ostot ylsivät 43 miljoonaan... 22.2.2018 12:40