Brexit-lainsäädäntö selvisi mutkitta alahuoneen ensimmäisestä äänestyksestä

Britannian EU-ero tammikuun lopussa näyttää jälleen todennäköisemmältä
Brexit

Britannian pääministerin Boris Johnsonin hallituksen brexit-lainsäädäntö on saanut alahuoneen tuen selvästi taakseen.

Lain puolesta äänesti 358 edustajaa ja sitä vastusti 234.

Brexit-laista äänestettiin tänään ensimmäistä kertaa. Lainsäädännön käsittely jatkuu parlamentissa vielä vuodenvaihteen jälkeen.

Myös lain käsittelyaikataulua koskeva äänestys sujui odotetusti, ja se hyväksyttiin selvin luvuin.

Hyväksytty lakiesitys käsittelee muun muassa Britannian rahallisia velvoitteita EU:lle, Euroopasta Britanniaan muuttaneiden oikeuksia ja Pohjois-Irlantia koskevia järjestelyjä.

Punaisena lankana kuitenkin on Johnsonin vahva vetoomus saada Britannian EU-ero maaliin tammikuun loppuun mennessä.

Esityksessä määritellään myös muita siirtymäkauden päivämääriä. Näiden perusteella EU:n ja Britannian suhteet pysyvät pitkälti muuttumattomina ensi vuoden loppuun.

Tarkoituksena on antaa molemmille osapuolille aikaa solmia uusi kauppasopimus. EU on kuitenkin varoittanut, että tämä vain vuoden ajanjakso on erittäin tiukka aikaraami uuden kauppasuhteen neuvottelulle.

Johnsonin konservatiivit ottivat murskavoiton viime viikon ennenaikaisissa parlamenttivaaleissa ja saivat alahuoneessa enemmistön istuimista.

Johnsonin erosuunnitelmaa voimakkaasti vastustanut työväenpuolue puolestaan kärsi kovimman tappion sitten 1930-luvun.

Laki hyväksyttiin alahuoneessa 124 edustajan enemmistöllä.

Äänestystuloksen jälkeen arvioitiin, että osa työväenpuolueen edustajista olisi joko jättänyt äänestämättä tai olisi taipunut kannattamaan brexit-lakia.