Varautuminen on viisautta
Tilanne Valko-Venäjän ja Puolan rajalla hämmentää varmasti monia kansalaisia.
Lähi-idästä on tuotu siirtolaisia Minskiin ja epäilemättä luvattu parempaa elämää EU:n alueella. Nämä ihmiset on sitten talutettu Latvian, Liettuan ja varsinkin Puolan rajalle.
Tällainen toiminta on täysin tuomittavaa, alhaista toimintaa. Ihmisiä käytetään ikään kuin aseina. Sotilaallisin termein tätä kutsutaan hybridivaikuttamiseksi. Kärsijöinä ovat ennen muuta kyseiset ihmiset, lisäksi rajavaltioiden suhteet.
Kuvat Puolan rajalta leviävät nopeasti ja herättävät levottomuutta ympäri Eurooppaa. Kysymys siitä, voisiko vastaava tilanne voisi tapahtua omilla rajoillamme on monen mielissä. Sellaista ei ole juuri nyt näköpiirissä, mutta viisautta on monenlaiseen varautua.
Ei myöskään ole niin, etteikö näitä asioita olisi jo pohdittu ja niihin varauduttu. On pohdittu, on varauduttu.
Nykyisetkin välineet mahdollistavat puuttumisen tällaiseen toimintaan. Lähiaikoina järjestetään jo aiemmin sovittu viranomaisharjoitus, jossa keskeisten toimijoiden yhteistoimintaa harjoitellaan. Myös Puolustusvoimat on tässä mukana, vaikka ensisijaisesti rajaturvallisuus kuuluukin Rajavartiolaitokselle.
Aina voi kuitenkin parantaa. Meillä poliittisilla päättäjillä on kaksoisvastuu.
Vastuumme on olla aina valmiita ja reagoida nopeasti kaikenlaisiin uhkiin. Vastuumme on myös hoitaa mahdolliset lainsäädäntömme puutteet kuntoon. Valmiuslaki ja muu lainsäädäntömme on hyvä käydä nyt ripeästi läpi myös hybridivaikuttamisen näkökulmasta.
Mahdolliset korjaukset on tehtävä viivytyksettä, mieluiten laajalla parlamentaarisella yhteisymmärryksellä yli hallitus- ja oppositiorajojen.
Toisekseen, meillä on vastuu siitä, että emme lietso hysteriaa ja pelkoja kansalaisten keskuuteen. Tämä on erityisen painava vastuu puhuttaessa kansallisesta turvallisuudesta.
Rajoillamme on tällä hetkellä rauhallista. Myöskään mitään välitöntä sotilaallista uhkaa ei ole. Tätä tilannetta pitää tietenkin jatkuvasti vaalia eri tavoin. Toimivat suhteet eri ilmansuuntiin on tässä yksi avain.
Urho Kekkonen totesi aikoinaan, että jos joko sisä- tai ulkopolitiikan pitää olla rempallaan, olkoon se sitten sisäpolitiikka.
Tänä päivänä sisäpolitiikkakin on mitä suurimmissa määrin ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, joten tällaista rajanvetoa ei Kekkonenkaan mahtaisi enää tehdä.