Korona erottaa ja yhdistää

Kirjoitan tätä kirjoitusta poikkeustilan vallitessa, maan ulkorajat on suljettu. Korona on saapunut  Suomeen. Se ei ole enää vain kaukainen, kiinalainen juttu. Korona on uhka, joka vaatii yhteisiä  toimenpiteitä. Jokaisen on ryhdyttävä niihin omalta osaltaan.

Virukset ovat kavalia, ne tarttuvat ystävällisistä tapaamisista. Virukset eivät näy, vaikka ne liikkuvat. Ei kuulu pauketta tai rytinää, mutta virukset iskevät lamaannuttavasti. 

Olen sulkeutunut kotiin. Noudatan määräyksiä. Rajoitan tapaamiseni ja liikkumiseni. En koe vaikeaksi olla kotona. Vaikeampaa on niillä, joiden vastuulla on pitää Suomi toiminnassa, tehdä päätöksiä, hoitaa sairaita ja vahtia, että tämä kuriton kansa ymmärtäisi omaa parastaan.

Minä puolestani saan lukea, kirjoittaa ja pysähtyä. Puhelinkokoukset ovat vaivattomia. Ei matkustamista. Ei päästöjä. Kävely toiseen huoneeseen, ovi kiinni ja kokous alkaa.

Kirjahyllyssä on pino kirjoja, mutta varmuuden vuoksi kävin kirjastossa ennen niiden sulkeutumista. Käteeni tarttui Albert Camus’n kirjoittama kirja Rutto. Se on ajankohtaista luettavaa yhä yli 70 vuotta ilmestymisensä jälkeen.

Camus kertoo ihmisten taistelusta ruttoepidemiaa vastaan algerialaisessa Oranin kaupungissa.

Kirja ei ole dokumentti. Mutta kun luen romaania, huomaan, että siinä kerrotaan juuri samanlaisista asioista kuin nyt tapahtuu. Ruton tilalla on vain sana korona. Ihmisten käyttäytyminen nyt on hyvin samanlaista kuin Nobel-kirjailijan vuonna 1947 kirjoittamassa teoksessa. 

Oranin 200 000 asukkaan kaupunki eristetään viranomaisten määräyksestä muusta maailmasta. Ihmisten reaktiot ja asenteet muuttuvat ruton edetessä. Aluksi tilanteen vakavuutta ei tahdota uskoa todeksi. 

Ihmiset eivät epidemian alkumetreillä tunne mitään erityisiä velvoituksia. Vasta kun uhrien lukumäärä oli lähes 700 viikossa katujen, talojen ja kattoterassien iloinen höyrinä vaimeni ja   ihmiset pysyivät kotona ”ovet kiinni ja kaihtimet ikkunoissa”.

Camus’n romaanissa ylin hallintovirkamies, prefekti, luotti, ”että kansalaiset asettuvat tukemaan hänen ponnistuksiaan parhaan kykynsä mukaan”. Olihan hän ryhtynyt ”eräisiin itsestään selviin varotoimiin”. Oikein ymmärrettyinä ja tunnollisesti noudatettuina ne tuhoaisivat  mahdollisen epidemian alkuunsa.

Suomessa poikkeustila on sanamukaisesti poikkeuksellinen. Hallitus ja eduskunta eivät turhaan tällaiseen järeään toimeen tartu. Kaikkien kansalaisten on nyt korkea aika ryhtyä tukemaa kaikkia ponnistuksia koronaepidemian taltuttamiseksi.

Eduskunta oli yksimielinen poikkeustilan julistamisesta. Ei ollut perinteistä asetelmaa oppositio vastaan hallitus. Tästä oppositio ansaitsee tunnustuksen.

On hyvä huomata, että vaikeat asiat yhdistävät yhä suomalaisia. Samalla kun korona lähes lopetti ihmisten väliset suhteet se yhdisti meidät harvinaisella tavalla. Se on arvokas asia.