Elämää Brysselin jälkeen

Katson elämää uusin silmin. Identiteettini on muuttunut. En ole enää poliitikko. Tiukat aikataulut eivät määrää elämääni.
Minulla ei ole työtovereita.

Koska minulla ei ole myöskään avustajia, missasin Suomenmaan ensimmäisen blogivuoron. Kukaan ei muistuttanut päivän työstä. Uuden elämänvaiheen alkuhankaluuksia.

Kaipaan työtovereita ja arkisia työpaikkakeskusteluja, mutta en vaihtaisi elämääni kalenteri- ja matkalaukkuelämään. Sitä lajia elin riittävästi.

Nyt minulla on aikaa ajatella, katsoa asioita ja elämää uudesta näkökulmasta. Se on virkistävää ja antaa ihan uutta virtaa.

Keskustan tilaakin mietin. Se askarruttaa. En ole huolissani hallituksessa pärjäämisestä. Enemmän mietin miten keskusta selviää ajan politiikan murroksessa. Aikamme on haastava.

Meillä on uusi hyvä puheenjohtaja. Mutta se ei riitä. Vahva puolue tarvitsee toimivat osastot ja piirit sekä laajat, aktiiviset toimijat.

Vaikuttaa, että keskustan kuuluisaa kenttää vaivaa hapen puute. Pakolliset asiat hoidetaan. Mutta ulospäin näkyvä toiminta on vähäistä.

Minulla on käsitys, että tilaisuuksiin mennään katsomaan ja kuuntelemaan ihan kuin teatteriin. Sitten illaksi kotiin uutisille katsomaan joko uusi puheenjohtaja on saanut kannatuksen kasvuun.

Missä uudet avaukset, visiot? Kaipaan jopa pieniä kahinoita. Mutta vain pieniä.

Kaipaan jopa pieniä kahinoita.

Ranskassa Presidentti Emmanuel Macroniin pettyneet ihmiset pistivät keltaiset huomioliivit päälle ja menivät kaduille vaatimaan muutosta politiikkaan.

Suomessa keskusta voisi toimia toisinpäin. Keskustalaiset voisivat pukea vihreät huomioliivit päälle ja mennä jututtamaan ihmisiä jokaisessa kunnassa. Meidän pitää avautua, uudistua ja rikkoa oma kuplamme.

Puolueen kasvu vaatii rohkeutta nähdä asioita uusin silmin. Uusin silmin asioita voivat katsoa kaikenikäiset.