Perheet jäävät joustamattoman järjestelmän jalkoihin
Intiassa on parhaillaan hellejakso, lämpötilat huitelevat 45 asteen tietämissä. Ihmisillä on tukalaa. Siitä huolimatta he yrittävät selviytyä, tehdä töitä ja lapset käydä koulua.
Mekin saimme viime kesänä kokea pitkän helteisen kesän, mutta meillä ei ollut niin kuumaa. Meillä toimii sähköt ja kaikille löytyy katto pään päälle. Suomi on lisäksi tuhansien järvien maa, ja voimme hakea niistä vilvoitusta. Lisäksi meillä on uimahallit kaikkien käytössä, osin ympäri vuoden.
Se, mikä meidän valtiovallaltamme puuttuu, on lämpö, inhimillisyys ja ymmärrys apua tarvitsevia kohtaan.
Maahamme tulleet sotaa henkensä hädässä paenneet ukrainalaiset eivät ole saaneet yhteiskunnaltamme tukea kankean ja joustamattoman byrokratiamme vuoksi. He ovat selvinneet täällä suurimmaksi osaksi ihmisten hyvän tahdon ansiosta.
Ukrainalaiset ovat työteliästä ja arvonsa tuntevaa kansaa. Osa heistä onkin palannut takaisin maahansa, koska heidän todellista hätäänsä ei ole maassamme kuultu.
Myös oman maamme apua tarvitsevat perheet ovat jääneet kankean ja joustamattoman järjestelmämme jalkoihin. Perheet eivät saa sellaista apua kuin he todellisuudessa tarvitsisivat.
Suomen valtio hyödyntää lapsiperheiden ahdinkoa pitämällä osan lapsista huostaanottuina vielä senkin jälkeen, kun perheen kriisiytynyt tilanne on ohi. Meillä tuntuu olevan rahaa, mutta sitä ei haluta tai osata käyttää niihin välttämättömiin asioihin, joihin sitä tarvittaisiin.
On todellista tuhlausta pitää maahamme tulleita sotapakolaisia täällä nälässä ja ahdingossa, kun tosiaalta pidämme oman maamme huostaanotettuja lapsia kalliissa lastenhuoltolaitoksissa, jonne he eivät enää kuuluisi.
Monet muutkin asiat vaatisivat maassamme päivitystä. Onneksi me kansalaiset olemme avanneet kotejamme ja kukkaroitamme. Me tunnemme vastuumme näistä sotapakolaisista. Mutta oman maamme lapsia emme saa ahnaiden ylikansallisten yhtiöiden ylläpitämistä lastensuojelulaitoksista pois.
Osa isovanhemmista ja muista lasten läheisistä on sysätty syrjään huostaanotettujen lasten elämästä. Kuinka paljon enemmän tuleekaan maksamaan näiden läheisistään väkivalloin erotettujen huostaanotettujen lasten elämä, kun he aikuistuvat, eivätkä he tiedä ja tunne juuriaan?
Miten ihmeessä saisimme koulutettua valtiomme rahakirstun vartioita inhimillisempään ajatteluun? Meillä kansalaisilla sitä onneksi on, joten tervetuloa kansalaisyhteiskunta, sitä me tarvitsemme. Emme tarvitse kylmää ja tunteetonta valtion kehittämää ja ylläpitämää järjestelmää.
Birgitta Wulf
Kerava