Osa köyhimpien maiden saamasta kehitysavusta päätyy veroparatiiseihin

Pääkirjoitus

Osa kaikkein maiden saamasta kehitysavusta näyttää päätyvän veroparatiiseihin, ilmenee Maailmanpankin alaisten kehitystutkijoiden selvityksestä. Mitä köyhempi ja korruptoituneempi maa on, sitä suurempi osa tukirahoista kulkeutuu veroparatiisien tai tiukan pankkisalaisuuden maiden pankkitileille.

Kehitysavun suuntautumisesta on väitelty niin kauan kuin kehitysapua on annettu. Kriitikkojen mukaan apurahat päätyvät liian usein köyhimpien maiden korruptoituneen eliitin taskuihin.

Kärjekkäimmän väitteen mukaan kehitysapu tarkoittaa käytännössä sitä, että rikkaiden maiden köyhät tukevat köyhien maiden rikkaita.

Maailmanpankin tutkijoiden selvitys osoittaa, että väitteessä on ainakin vähän perää. Tähän johtopäätökseen päädyttiin yksinkertaisella menetelmällä, vertaamalla maailman pankkiliikenteen rahavirtoja.

Maailmanpankki on antanut köyhille mailla suoraa taloudellista tukea eli selvää setelirahaa tai tukenut niiden kehityshankkeita. Tämän rahan kulku näkyy julkisista lähteistä.

Tätä rahavirtaa on verrattu Kansainvälisen järjestelypankin tietoihin rahavirroista, jotka suuntautuvat Maailmanpankin tukemista maista muualle maailmaan.

Kehitysavun hyväksyttävyyden kannalta on elintärkeää varmistaa kaikin mahdollisin keinoin, että apu menee perille eikä rikkaan eliitin taskuihin.

Tulokset ovat selviä. Kun tukirahat napsahtavat köyhien maiden tileille, kasvaa niistä lähtevä rahavirta veroparatiisien pankkitileille. Talletukset avoimen pankkijärjestelmän maihin eivät kasva.

Julkisista lähteistä ei voida selvittää, ketkä tekevät talletuksia veroparatiiseihin. Vain eliitillä on siihen käytännössä mahdollisuus. Köyhillä ihmisillä ei ole aina mahdollisuutta avata pankkitiliä edes omassa maassaan.

Niin sanottu iso kuva on niin selvä, että tutkijat ovat voineet tiivistää sen numeroiksi.

Kun maa saa lisää apua prosentin verran kansantuotteestaan, maan talletukset veroparatiiseihin kasvavat 3,4 prosenttia. Talletusvirrat osuvat vielä juuri niihin vuosineljänneksiin, kun kehitysapua maksetaan paljon.

Tutkijoiden mukaan maailman 22 köyhintä maata saivat kehitysapua keskimäärin 2,2 prosenttia kansantuotteestaan. Tästä rahamäärästä veroparatiiseihin vuotaa 7,5 prosenttia.

Seitsemän kaikkein köyhintä saa apua kolme prosenttia kansantuotteestaan. Tästä rahasta jopa 15 prosenttia päätyy veroparatiiseihin.

Köyhyys ja korruption kulkevat näin käsi kädessä. Mitä köyhempi maa on, sitä pahemmin se kärsii korruptiosta. Ja sitä suurempi osa kehitysapurahoista päätyy veroparatiiseihin.

Tutkimuksessa ei edes selvitetty sijoituksia omaan maahan. Tukiraha saattaa päätyä oman maan sisällä loistoasuntoihin tai muuhun ylellisyyteen.

Tutkimus vahvistaa julkisessa keskustelussa esitettyä kritiikkiä. Sen johtopäätökset on syytä ottaa vakavasti myös Suomessa, ovathan hallitukset toisensa jälkeen ottaneet tavoitteeksi kasvattaa kehitysapua 0,7 prosenttiin kansantuotteesta.

Kehitysyhteistyötä voidaan edelleen perustella vahvoin perustein. Köyhien maiden auttaminen on tullut entistä tärkeämmäksi ilmastonmuutoksen ja siitä koituvien suurten muuttoliikkeiden torjumiseksi.

Kehitysavun hyväksyttävyyden kannalta on kuitenkin elintärkeää varmistaa kaikin mahdollisin keinoin, että apu menee perille eikä rikkaan eliitin taskuihin.

Maailman 22 köyhimmästä maasta kuusi on myös Suomen kehitysavun saajia, niin sanottuja kumppanimaita. Näistä kuudesta neljä sijaitsee Afrikassa (Etiopia, Mosambik, Sambia ja Tansania).

Maailmanpankin tutkimus kannattaa lukea huolellisesti myös Suomen ulkoministeriössä.