Lihasvoimasta moottorimuskeleihin – Näin kone korvasi eläimen ja ihmisen
Maatalouden historia on koko yhteiskunnan historiaa. Suomi oli pitkään erittäin maatalousvaltainen yhteiskunta, ja se näkyy kaikessa.
Keskeinen osa maatalouden historiaa on koneistuminen.
Näyttelyamanuenssi Iina Wahlström toteaa, että työvoiman määrän ja koneistumisen historia kulkevat käsi kädessä.
– Esimerkiksi kun mekaniikka yleistyi 1920–30-luvuilla, se toisaalta vapautti työvoimaa, toisaalta oli pakkoratkaisu, kun työvoimaa ei ollut aina tarpeeksi.
– Kun teollisuus nousi, se houkutteli nuoria maaseudulta kaupunkeihin. Oli pakko hankkia tehokkaampia koneita, jotta vilja saatiin korjattua. Tuotantomäärätkin olivat tuolloin kasvussa. Toisaalta kun koneita alettiin hankkia, maatalouden työvoimaa vapautui muihin tehtäviin, Wahlström avaa.
Suomen maatalousmuseo on erittäin luontevassa paikassa. Ympärillä levittäytyvät laajat, tasaiset peltoaukeat.
Emme kuitenkaan ole Pohjanmaalla. Varsinaissuomalainen Loimaan kaupunki on maatalousmuseo Sarkan koti. Paikalliset aktiivit halusivat perustaa alueelle maatalouskonemuseon jo 1970-luvulla, ja hanke pääsi kunnolla vauhtiin 1990-luvulla. Museo avattiin vuonna 2005. Koneiden historiasta museon teema ja tallennustehtävä laajentuivat käsittämään yleisesti maatalouden historian.
Sarka-museon laajat kokoelmat osoittavat, että jo yksinkertaiset apuvälineet ja oivallukset muuttivat paljon.
– Raudan käytön alku on tärkeä merkkipaalu. Kun vaikkapa puiseen auran terään sai rautaisen kuoren, se teki työstä jo tavattoman paljon tehokkaampaa. Rautakirves nopeutti esimerkiksi kaskimaiden raivaamista, Wahlström kuvaa.
– Ihminen on ymmärtänyt jo varhain myös tuulen ja veden merkityksen. Niiden avulla saa sahan toimimaan ja viljan jauhettua paljon nopeammin kuin käsipelillä, vaikka myllynkivet olisivatkin täysin samanlaiset. Vesimyllyjä on ollut pidempään, tuulimyllyt yleistyivät 1500-luvulla.
Eräs merkkipaalu suomalaisessa karjataloudessa on ollut heinänviljelyn aloittaminen 1800-luvulla.
– Aiemmin heinä korjattiin esimerkiksi luonnonniityiltä ja soilta.
Heinänviljelyn aloittamiseen liittyy Wahlströmin mukaan monia syy- ja seuraussuhteita. Niistä yksi oli Suomen väkimäärän kasvu 1700-luvun lopulta ja 1800-luvun alusta alkaen.
– Se tarkoitti sitä, että työvoimaakin oli enemmän. Heinänkorjuu vaati paljon työvoimaa.
Näyttelyamanuenssi muistuttaa, että kyse ei ollut pelkästä korjuusta.
– Ennen koneita kaikki kuljettaminenkin tehtiin paitsi eläinten myös ihmisten voimalla. Sekin vei aikansa.
Heinänviljely tehosti karjataloutta, ja voista tuli Suomen tärkein vientituote 1900-luvun alussa. Tämä osaltaan teki maataloudesta enemmän myös rahataloutta.
Karjatalous koneellistui melko myöhään. Käsinlypsystä ei voinut hypätä kone- ja robottilypsyyn ihan noin vain. Wahlströmillä on tästä hauska anekdootti.
– Karjatalous oli naisten työtä aina siihen asti, kunnes koneet korvasivat käsinlypsyn. Sitten miehiäkin alkoi näkyä navetassa, hän naurahtaa.
Sarkan näyttelyt etenevät järkeenkäyvällä jaolla. Yksi näyttely esittelee ajan ennen koneita, toinen on nimenomaan konenäyttely. Tämä on myös kronologinen tapa edetä, eli kauempaa historiasta tullaan pikku hiljaa lähemmäs tätä päivää. Lisäksi yleisnäyttely kuvaa maatalouden laajaa historiaa.
Näyttelyt kuvaavat maatalouden yleisiä kehityslinjoja, mutta muutama erikoisuuskin löytyy.
Koneita edeltävää aikaa esittelevässä näyttelyssä on maatalousentusiasti Antti Mannisen 1800-luvulla valmistama rivikylvökone. Wahlström arvelee Mannisen nähneen kylvökoneen Ruotsin-matkallaan ja innostuneen valmistamaan samanlaisen. Kone on pääosin puinen ja täynnä liikkuvia osia, jotka takaavat tasaisen kylvötahdin.
– Piti Mannisen vähän miettiä, miten homma etenee, Wahlström sanoittaa aivotyötä vaatinutta prosessia.
Rivikylvökoneen kehitti englantilainen progeyhtyeen nimeäkin inspiroinut Jethro Tull 1700-luvun alussa. Meni kuitenkin yli kaksisataa vuotta, että kone yleistyi Suomessa.
– Koneet ovat yleistäen sanottuna tulleet meille aika lailla niin, että ne on kehitetty Englannissa tai Yhdysvalloissa, ja Ruotsin kautta ne sitten ovat kulkeutuneet tänne meille.
Viljan viljelyn vaiheiden kehitys kuvaa hyvin maatalouden apuvälineiden ja koneellistumisen kehitystä.
Pellon kunto on oleellinen osa viljan kasvua. Tässä karjatalous oli tärkeässä asemassa, sillä karjanlanta on auttanut kasvua merkittävällä tavalla. Wahlström kertoo myös ojituksen merkityksestä.
– Salaojat olivat tärkeä innovaatio. Ojanteita on tehty peltoihin jo hyvin varhaisessa vaiheessa, kun märkien peltojen kanssa on ymmärretty, että maanalaisilla kivihaudoilla on voinut tasapainottaa kosteutta. Pellolla toimiminenkin helpottui, kun salaojien ansiosta avo-ojia ei enää tarvinnut kiertää niin usein. Tämä auttoi etenkin koneiden kanssa.
Kyntö helpottui paljon traktorien myötä. Yksisiipisenkin metalliauran eteen tarvittiin kaksi hevosta, traktori pystyi vetämään useampisiipistä auraa.
– Varhaisimmat aurat ja äkeet ovat vain raapineet pellon pintaa. Sitten keksittiin siipi, varsinkin raudasta tehdyn avulla kyntöön saatiin syvyyttä, ja se käänsi maan tasaisen kauniisti. Se tehosti viljelyä heti. Sitten keksittiin laittaa eteen veitsi tai puukko, joka ensin rikkoo nurmen pinnan, katkaisten kasvien juuret. Rauta-aura on ollut jo tosi tehokas verrattuna sata vuotta vanhempiin puisiin edeltäjiin.
Kylvökoneet tekivät kasvusta tasaista. Keinolannoitus saatiin kylvökoneisiin mukaan 1900-luvun jälkipuoliskolla. Koneita vedettiin ensin hevosilla, sitten traktoreilla.
Viljan korjuu sirpillä oli aivan eri asia kuin korjuu koneiden avulla. Vain kaura ja heinä voitiin niittää viikatteella, sillä muiden viljalajien tähkät olivat herkkiä rapisemaan iskusta pois.
Koneet ovat alun perin tarjonneet nimenomaan voimaa, näyttelyamanuenssi Wahlström kertoo. Maamoottorit ja höyrykoneet on hankittu muiden koneiden käyttöä varten.
Koneet kannatti hankkia yhteisesti. Puimakoneet ovat hyvä esimerkki.
– Ensin koneita pystyivät hankkimaan suuret tilat, mutta yleistyminen mahdollisti hankinnat myös pienille tiloille. Yhteiskäyttö oli järkevää jo ostojen takia, mutta myös siksi, että niitä käyttämään ja liikuttamaan tarvittiin vielä melko paljon työvoimaa.
– 1950-luvulla puimakoneet olivat jo pienempiä ja helppokäyttöisempiä. Sitten tulivat leikkuupuimurit. Kone teki kaiken leikkuusta puintiin. Säkittävä leikkuupuimuri on tarvinnut kaksi ihmistä, koneen käyttäjän ja viljan säkittäjän, Wahlström selostaa. Lopulta käyttäjäksi tarvittiin vain yksi ihminen.
Moni museokävijä ihmettelee, miksi tilat eivät nykyään hanki enemmän yhteisiä puimureita, ovathan uudet puimurit hyvinkin kalliita. Wahlströmin mukaan selitys on yksinkertainen.
– Puintiaika on kaikilla sama. Ei silloin oikein voi jonottaa koneiden vapautumista.
Juttu on julkaistu alun perin Suomenmaan aikakauslehdessä elokuussa 2021. Lehden voit tilata täältä. Digilehden irtonumeroita voit ostaa täältä.