EU:n korvattava taksonomiasta aiheutuvat tappiot
Euroopan unioni on vaatimassa taksonomialuokittelun kautta suomalaisiin metsiin 20 prosentin suoja-alueet, joilta ei puuta voi korjata teollisuuden eikä muunkaan käyttöön – ja tämä vieläpä ilman minkäänlaista ”korvausta”.
Siis suomalaisille metsänomistajille ollaan määräämässä rasite, jolla estetään metsänomistajien tuloista yksi viidennes epämääräisten ”luontoarvojen” varjolla.
Jos tämä hölmöys toteutuu, niin on vähintää oikeutettua vaatia EU:lta rajoitetuille metsäaloille edes jonkin tason vuotuinen tuotto.
Ja sehän on aivan yksinkertaisesti kunkin metsälön vuosikasvun senhetkinen kantohinta.
Ja maksun on tultava joka vuosi tältä suojellulta alalta käyttämättä jäävän myytävän puun määrästä – ja silloisella hinnalla. Näin edes jokin korvaus tulisi metsänomistajille.
Mutta ei tässä vielä kaikki. Suomen metsäteollisuus sivuelinkeinoineen on tämän jälkeen seuraava, joka on taksonomian vuoksi saamapuolella. Vuotuiskasvun verran jalostamatta jäävä sellu-, paperi- ja puunjalostusteollisuus ovat yhtälailla saamamiehiä kuin metsänomistajat.
Joten ei muuta kuin vaatimaan koko metsä- ja puunjalostusketjulle Euroopalta täysi korvaus kunkin vuoden käyttämättä jääneen vuosikasvun hinnan verran. Yksinkertaista, vai mitä?
Mitä tulee suomalaisen oman ympäristötoimijan vaatimuksiin muutaman kymmenen prosentin pakollisista alueellisista suojelualueista, niin kysymys kuuluukin, että luetaanko näihin 60 000 järven sekä lampien, jokien- ja puronvarsien jo nyt rakentamattomat, luonnontilaiset alueet – ja muutkin jo itsessään suojellut alueet?
Varsinkin eteläisen Suomen vesistöisillä alueilla riittää aivan varmasti jo nyt riittävästi luonnontilaista pinta-alaa, ilman minkään tason lisäsuojelua.
Mutta se vanha satu hölmöläisistähän ei sittenkän ollut satu – se on totta tänäkin päivänä.
Lauri Jokinen
Karstula