Perinteet ja puolueuskollisuus pitävät vasemmistoliiton pinnalla vaaleista toiseen – nostetta on turha odottaa
Kuudenneksi suurin puolue pyöreästi kahdeksan prosentin kannatuksella. Jos nyt heittäisi kehiin kyseisen ennusteen vasemmistoliiton valtakunnallisesta tuloksesta kesäkuun kuntavaaleissa, riski pieleen menosta olisi aika vähäinen.
Perinteinen työläispuolue on sementoinut pysyvästi asemansa ”puolueliigan” alemmassa keskikastissa. Urheilukielellä sanottuna toiveita mitalitaistoon noususta ei ole, mutta toisaalta riski sarjasta tippumiseen ei ole realisoitumassa lähitulevaisuudessa.
Vasemmistoliiton menestystä ja olemassaoloa sävyttää kamppailu vihreiden kanssa erityisesti nuoremman polven kaupunkilaisäänestäjien sieluista.
Vaikka viralliset tutkimukset väittävät vasemmistoliiton pystyneen jopa uudistamaan kannattajakuntaansa, kylmät luvut ja faktat kertovat vaalien alla hieman toisenlaista sanomaa.
Kuntavaalien ehdokasasettelukaan ei aiheuttanut vasemmistoliiton toimistolla hurraahuutoja. Kandidaattien määrä tippui parilla sadalla ja ylsi hädin tuskin 3000 ehdokkaaseen.
Kun vastaavasti pahin kilpailija vihreät nosti omaa ehdokasmääräänsä kaikkien aikojen ennätyslukemaan (2800), on trendi näiden kahden puolueen välillä selvä.
Ympäristön ja maapallon pelastajaksi profiloitunut liike vetoaa liikkuviin cityäänestäjiin paremmin kuin perusduunarin aseman pönkittämiseen ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden teemoihin nojaava perinnepuolue.
Vaikka vasemmistoliitto kerää kannatuksensa laajemmalta maantieteelliseltä alueelta, niin isommissa kaupungeissa se ei pysty vastaamaan vihreiden viestiin.
Vasemmistoliitoa elossa pitävä voima piileekin yhä enemmän perinteessä ja puolueuskollisuudessa kuin uusissa äänestäjämassoissa. Tuoreimman kuntavaalitutkimuksen mukaan kaksi kolmasosaa vasemmistoliittoa äänestäneistä korosti valinneensa ehdokkaan nimenomaan puolue edellä.
Perinteisen äänestyskäyttäytymisen merkitys korostuu entisestään vasemmistoliiton viimeisissä vahvoissa linnakkeissa. Esimerkiksi Kemissä ja Kolarissa puolue keräsi viime kuntavaaleissa peräti yli 30 prosenttia äänistä.
Kyseistä ilmiötä tuskin voi selittää muulla kuin vertaansa vailla olevalla puolueuskollisuudella. Monet äänestäjät ovat tottuneet luottamaan uurnilla samoihin, jo legendaarisen SKDL:n ajoilta tuttuihin luottomiehiin ja -naisiin, joskus jopa useammassa polvessa.
Vuoden 2017 kuntavaaleissa vasemmistoliitto nosti kannatuksensa 8,8 prosenttiin (+0,8) päästessään iskemään oppositioasemasta. Sama trendi jatkui vielä vuoden 2019 eduskuntavaaleissa.
Hallituspuolueena tuo kortti jää nyt käyttämättä. Uusia rohkeita linjauksia puolueen kellokkailta kuuluu aniharvoin. Lisäksi vasemmistoliitolla on ollut muutenkin vaikeuksia löytää profiiliansa kuluneen kevään kuumissa poliittisissa kestoväännöissä.
Turpeen ja jopa elpymispaketin ollessa keskustelun keskiössä lankesi vasemmistoliitolle lähinnä kiltin hallituskumppanin ja paria taktista poissaolijaa lukuunottamatta myös nöyrän kyllä-napin painajan rooli.
Valovoimaisen puheenjohtajan Li Anderssonin äitiysloma ja puuttuminen päivänpolitiikan eturivistä ei ole kuntavaalikampanjointia ainakaan helpottanut.
Jussi Saramo on hoitanut pätkäministerin pestinsä moitteitta, mutta Anderssonin veroista vaalivankkureiden vetäjää vasemmistoliiton riveistä ei tällä hetkellä löydy.
Edellisten kuntavaalien hyvästä tuloksesta vasemmistoliiton onkin pitkälti kiittäminen kahta nuoremman polven karismaattista naispoliitikkoa.
Li Andersson ja tuolloin varapuheenjohtajana vaikuttanut Hanna Sarkkinen olivat kotikaupunkiensa Turun ja Oulun ylivoimaisia äänikuningattaria. Molemmilla paikkakunnilla puolueen kannatus pomppasi 16 prosenttiin eli lähes tuplasti yli valtakunnallisten lukemien.
Nykyisessä tilanteessa vastaavan tuloksen matsaaminen on kaikkea muuta kuin helppo tehtävä. Toki vasemmistoliitolla on edelleen kohtalaisen vahva asema myös esimerkiksi Helsingin ja Tampereen valtuustoissa.
Kuriositeettina mainittakoon, että vastaavasti Espoossa puolue on marginaalin asemassa alle neljän prosentin kannatuksella.
Ylen tuorein kuntavaaligallup lupaa vasemmistoliitolle tasan kahdeksan prosentin kannatuslukemia. Jos ja kun tuo ennustus toteutuu myös vaaliuurnilla, puolue voi olla tyytyväinen asemiinsa.
Entisaikojen poliittisesta väriläiskästä on tullut stabiili puolue, jolla edelleen on oma vakiintunut paikkansa suomalaisella puoluekartalla. Elintila vihervasemmiston sisäisessä valtataistelussa kapenee koko ajan, mutta varteenotettavaksi ottelijaksi vasemmistoliitosta edelleen siinäkin taistelussa on.