Sata vuotta lasten puolesta – yläluokka avasi kukkaronsa Mannerheimin Lastensuojeluliitolle, mutta kansa karsasti valkoisen kenraalin nimeä kantanutta järjestöä
Kun Mannerheimin Lastensuojeluliitto lokakuussa 1945 juhli 25-vuotista taivaltaan, juhlapuheissa kunnia liiton perustamisesta annettiin yksiselitteisesti marsalkka C. G. E. Mannerheimille.
– Lastensuojeluliitto syntyi kenraali Mannerheimin ajatuksissa ja myös hänen kodissaan, liiton perustajiin itsekin kuulunut Arvo Ylppö totesi.
Lokakuussa ilmestyvässä MLL:n 100-vuotishistoriikissa väite oikaistaan. Liittoa ei suinkaan perustettu sotamarsalkan ajatuksesta, vaan sen todellinen moottori oli hänen sisarensa, sairaanhoitaja Sophie Mannerheim.
– [Sophie] Mannerheim houkutteli myös vastentahtoisen veljensä Gustaf Mannerheimin mukaan liiton toimintaan, sillä arveli – aivan oikein – tämän nimen avaavan yläluokan kukkaronnyörit lastensuojelun hyväksi, historioitsija Eeva Kotioja kirjoittaa.
Sophie Mannerheim kutsui liiton perustamiskokoukseen arvovaltaisen joukon yhteiskunnan silmäätekeviä. Hänen veljensä nimissä julkaistiin vetoomus, jonka mukaan tuleva sukupolvi tulisi kasvattaa ”terveeksi, työkuntoiseksi ja isänmaataan rakastavaksi”.
Varakas kansanosa innostuikin asiasta. Ensimmäisenä toimintavuonna lahjoituksia onnistuttiin keräämään lähes 900 000 markkaa, ja Mannerheimin Lastensuojeluliitto pystyi palkkaamaan heti viisi työntekijää.
Liitto laajeni valtakunnalliseksi hämmästyttävää vauhtia. Kunnan oma osasto oli paikallisen lastensuojelutyön edellytys, sillä suoraa apua pääkaupungista ei annettu.
Usein kansliapäällikkö Erik Mandelin meni henkilökohtaisesti paikalle jumalanpalvelukseen ja ilmoitti heti kirkonmenojen jälkeen paikallisosaston perustamisesta. Harva paikkakunnan silmäätekevistä kehtasi poistua paikalta.
Kansan parissa Mannerheimin Lastensuojeluliittoa kuitenkin karsastettiin. Työväen näkökulmasta Gustaf Mannerheim oli itse vastuussa siitä hädästä, jota lastensuojeluliitto pyrki korjaamaan.
– Epäluulo Mannerheimin nimeä kohtaan vaikeutti pitkään liiton paikallistoiminnan järjestämistä monilla tehdaspaikkakunnilla, ja teloitettujen punaisten lesket suhtautuivat katkerasti ajatukseen, että joutuisivat ottamaan Mannerheimin lastensuojeluliiton apua vastaan, Kotioja toteaa historiikissa.
Liiton 40-paikkaiseen liittoneuvostoon yritettiin saada mukaan myös sosiaalidemokraatteja, mutta nämä kieltäytyivät kutsusta. Maalaisliittolainen ministeri Kyösti Kallio ja muutama muukin talonpoika oli sen sijaan mukana alusta asti.
Teloitettujen punaisten lesket suhtautuivat katkerasti ajatukseen, että joutuisivat ottamaan Mannerheimin lastensuojeluliiton apua vastaan.
Oikeistoleimastaan huolimatta Mannerheimin Lastensuojeluliitosta kasvoi nopeasti merkittävä avustusjärjestö. Lastensuojelulle oli huutava tarve, sillä kansalaissodassa yli 20 000 lasta oli menettänyt huoltajan ja espanjantauti entisestään lisännyt orpojen määrää.
Liiton historian alkuvuosina sen tärkein toimintamuoto oli äitien valistaminen. Maaseudulle palkattiin kiertäviä terveyssisaria ja kaupunkeihin perustettiin kiinteitä neuvoloita.
Korkealla ollut imeväisyyskuolleisuus saatiin laskemaan, kun äideille kerrottiin esimerkiksi liian tiukkojen kapaloiden, huono hygienian ja lehmänmaidon juottamisen vaaroista. Toinen alkuaikojen kivijalka oli kerhotyö, jonka tarkoituksena oli pitää nuoriso poissa pahanteosta.
Kautta MLL:n historian sille on ollut ominaista uusien toimintamuotojen omaksuminen ja tarpeettomiksi käyneistä luopuminen. Se on käynnistänyt toimintoja, jotka julkisen sektorin vahvistumisen myötä ovat yksi kerrallaan siirtyneet kuntien ja valtion ylläpidettäviksi.
Sotien aikana liitto huolehti tavara- ja elintarvikeavun jakamisesta paikallistasolla sekä järjesti lapsille sotakummeja ja kunnille kummikuntia. Ruotsalaisten kummikuntien lahjoitusten turvin yli 500 paikkakunnalle rakennettiin terveystalo, joiden toimintaa MLL pyöritti yhteistyössä kuntien kanssa.
1960-luvulla liitto huolehti lasten kuulo- ja näöntarkastuksista, ylläpiti ryhtiklinikoita ja kampanjoi hammasterveyden puolesta. Seuraavalla vuosikymmenellä se oli pioneerina käynnistämässä jengityötä ja selviämisasemaa huumeiden käyttäjille.
1980-luvulla liitto käynnisteli perheiden yhteistä harrastustoimintaa. Lama-ajan toimintamuotoja olivat muun muassa ruoka-avun jakaminen ja iltapäiväkerhot.
2000-luvulla liitto on jättänyt laitostyön lopullisesti taakseen. Siitä on tullut vapaaehtoisuuteen perustuva kansalaisjärjestö, joka tunnetaan erityisesti valtakunnallisesta Lasten ja nuorten puhelimestaan sekä sadoilla paikkakunnille toimivista perhekahviloistaan.
Huolella laaditun historiikin lähteinä ovat toimineet järjestön pöytäkirjat, vuosikertomukset, jäsenlehdet ja haastattelut. Varsinaisia helmiä aineiston joukossa ovat kirjeet, joita MLL on arkistoinut ilmeisen ansiokkaasti.
Ne tarjoavat todellista ajankuvaa siitä, millaisissa oloissa lastensuojelutyötä on kulloinkin tehty. Esimerkiksi vuonna 1940 kaksi viipurilaistyttöä lähestyi kenraali Mannerheimiä pyynnöllä:
– Jos setä saisi jostakin kaksi vanhaa nukkea, niin lahjoittaisi meille ne. – – Sanokaa kaikille rintamamiehille paljon terveisiä ja taistelkaa voitokkaasti verivihollista vastaan.
Kirjeeseen tehtyjen merkintöjen perusteella kaivatut nuket löytyivät ja ne lähetettiin tytöille heidän evakkopaikkakunnalleen Ristiinaan.
Eeva Kotioja: Hyvän lapsuuden rakentajat. Mannerheimin Lastensuojeluliitto 1920–2020. Siltala, 412 s.