Koulukiusaaminen jättää jäljen
Kun on päässyt kohtaamaan ihmisiä laidasta laitaan, huomaa että jokaisesta ihmisestä jää jonkinlainen jälki omaan itseen.
Jotkut jäljet ovat syvempiä ja toiset ainakin hataria muistijälkiä. Jäljet tuntuvat muistellessa myös erilaisilta: on miellyttävä muisto toisesta, jota muistelee mielellään tai sitten toisesta on jäänyt jälkeen muisto, jota ei halua edes muistella.
Myös tapahtumat sekä yhdessä koetut elämän tapahtumat jättävät jälkeensä jälkiä.
Luin eräänä iltana Facebookista läheisen kertomuksen Vantaalla tapahtuneesta koulukiusaamistapauksesta. Yksitoistavuotiasta poikaa oli kuristettu koulukiusaajien toimesta niin pitkään, että uhri
oli mennyt tajuttomaksi.
Tämä tapahtuma järkytti itseäni sekä seuraavana päivänä koko Suomea kun asia tuli suurille tapeteille.
Tuolloin uutisten mukaan samalla välitunnilla on ollut 8 välitunnin valvojaa ja tämä tapahtuma on silti saanut jatkua tähän pisteeseen, niin että yhden koululaisen lähtö on ollut lähellä.
Omalta osaltani tarinan lukeminen saattoi minut kyseenalaistamaan koko koulujärjestelmän turvallisuuden ja mieleeni tulvahti järkyttyneiden kysymysten tulva.
Onko opettajilla enää välineitä toimia koulukiusaamista vastaan?
Onko välitunnilla liikaa väkeä siihen nähden, että valvontaa on noin vähän?
Onko käyttäytyminen ja sen säännöt muuttuneet? Voitaisiinko välitunteja porrastaa vai onko tämä täysi mahdottomuus koulun keskittymisen kannalta?
Miten varmistetaan riittävä valvonta koko koulun välitunneille? Onko opettajien oikeuksia supistettu niin, että opettajat eivät enää voi tehdä mitään?
Viimeisenä kuitenkin mieleeni tuli kysymys, mitkä syyt ovat ajaneet kyseisen koulukiusaajan kuristamaan toista?
Onko tässä toimittu vain huvin vuoksi vai onko tällä pyritty tavoittelemaan jotain? Mitä voidaan tavoitella väkivallan teolla? Onko koulu enää turvallinen paikka opiskella?
Omat kokemukset ja muistot pienen yhteiskoulun ilmapiiristä vuosina 2007–2010 kertovat, miten kouluissa piti aikoinaan toimia ikäisteni seurassa.
Koulun kirjoitettujen sääntöjen lisäksi oli lista ilmaan kirjoitettuja
sääntöjä, jotka piti osata jo ennen kouluun astuessa. Koulun hierarkiassa pärjää kovin, heikolta ei saanut näyttää ulospäin ja parempi oli, jos näytit rohkeutesi rikkomalla esimerkiksi sääntöjä tai sekoamalla päihteisiin.
Koulun ilmapiirin määräsivät usein ne, jotka käyttäytyivät huonoiten ja kiusasivat eniten. Haukkuminen ja toisen loukkaaminen olivat arkipäivää.
Röökipaikalla sai niitä kovimpia kavereita ja parempi, että vedit kaljaa ja hankit itsellesi päihteitä.
Et saanut olla erilainen, et millään muotoa. Piti olla samanlaisia vaatteita kuin muilla, mutta ei samat kuin kaverin, piti olla pitkät hiukset, jotta et antanut väärää kuvaa. Hienot vaatteet ja meikit päällä.
Mitä jos olit erilainen?
Todennäköisesti sinut eristettiin porukasta, jätettiin porukan ulkopuolella yksin, puhuttiin selän takana sekä keksittiin kiusantekoa, jotta muuri murtuisi.
Jos aikaa koulukiusaamiselle ei ollut välitunneilla, siirrettiin se tuolloiseen sosiaaliseen mediaan.
Omasta yläasteen päättymisestä tuli kuluneeksi tänä vuonna kuitenkin 10 vuotta. Kiusaamisen ongelmaan ei ole kuitenkaan löydetty tänä aikana ratkaisua ja nähtäväsi tämä ongelma on kärjistynyt vielä entisestään.
Ongelmat ovat olleet tiedossa koko tämän ajan ja silti huomio vakavaan yhteiskunnalliseen ongelmaan kestää vuosittain vain muutaman kuukauden, kun koulu on alkanut.
Media ei jaksa kiinnostua asiasta sen enempää, koska seuraava uutisryöppy on tulossa.
On aika kehittää välineet ongelman loppumiseksi.
Koulukiusaamista tapahtuu koko vuoden ajan. Se on uhreille ja kiusaajille arkipäivää sekä voi jatkua monta vuotta päivästä toiseen.
Koulukiusaaminen jättää jäljen, joka päivä.
Elisa Pirttilahti, varapuheenjohtaja, Vaasan Keskustaopiskelijat