Carunan omistajavaihdos kuohuttaa: Keskustan Siponen vaatii hallitukselta toimia sähköverkkojen palauttamiseksi suomalaisomistukseen
Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Markku Siponen vaatii hallitusta arvioimaan viipymättä mahdollisuuksia vahvistaa Suomen sähköverkkojen kotimaista omistusta. Siponen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen hallitukselle.
Siponen huomauttaa tiedottessaan, että espanjalaisille myyty Caruna vastaa noin 1,5 miljoonan suomalaisen sähkönjakelusta ja hallinnoi yhteiskunnan kannalta kriittistä infrastruktuuria.
– Suomen sähköverkot eivät ole yhdentekeviä. Ne ovat osa huoltovarmuuttamme, kokonaisturvallisuuttamme ja suomalaisten jokapäiväistä arkea. Hallituksen ei pidä jäädä sivustakatsojaksi, kun näin merkittävä infrastruktuuri vaihtaa jälleen omistajaa ulkomaille.
Siponen muistuttaa, että Fortumin sähköverkkojen myynti ulkomaisille sijoittajille vuosina 2013–2014 toteutettiin kokoomusjohtoisen hallituksen tuella, vaikka kauppaan liittyvistä riskeistä varoitettiin tuolloin.
Hänen mukaansa luonnollisen monopolin siirtyminen ulkomaisille yhä kauemmaksi Suomesta voi johtaa kuluttajien kannalta ongelmalliseen tilanteeseen erityisesti maailmanpolitiikan epävarmuudessa.
– Asiakkaalla ei ole mahdollisuutta vaihtaa verkkoyhtiötä, mutta siirtomaksut on silti maksettava. Siksi omistuksella on merkitystä, Siponen painottaa.
Siponen esittää, että hallitus selvittäisi, löytyisikö Carunalle kotimainen omistajaratkaisu esimerkiksi työeläkeyhtiöiden tai muiden pitkäjänteisten suomalaisten sijoittajien kautta. Hän vaatii hallitukselta arviota ulkomaisen omistuksen vaikutuksista huoltovarmuuteen, kokonaisturvallisuuteen ja strategiseen päätösvaltaan.
– En vastusta ulkomaisia investointeja Suomeen. Mutta kriittisen infrastruktuurin kohdalla kansallinen etu on asetettava etusijalle. Suomen sähköverkkojen omistuksen pitäisi olla mahdollisimman lähellä Suomea ja suomalaista päätöksentekoa, Siponen painottaa.
Siposen mukaan kysymys kuuluu, pitääkö kokoomusjohtoinen hallitus suomalaisia sähköverkkoja edelleen ei-strategisena omaisuutena vai tunnustaako se vihdoinkin niiden olevan kriittistä infrastruktuuria, jonka omistuksessa kotimaisuutta tulee painottaa.
-Hallituksen on nyt annettava tähän selkeä vastaus, Siponen vaatii.