Sotahistoria | Onnekas saksalaisristeilijä selvisi uskomattomista paikoista – erikoinen arvonta vei lopulta tuhoon

Sotahistoria

Sotahistoria tuntee aluksia, jotka ehtivät upota ennen niiden nimen jäämistä mieleen. Toiset alukset tuntuvat taas imevän itseensä kaikki historian suuret käänteet, vaarat ja draaman, mutta purjehtivat silti niiden läpi lähes koskemattomina.

Saksan laivaston Admiral Hipper –luokan raskas risteilijä Prinz Eugen kuului jälkimmäisiin. Samalla kun sen sisaralukset ja taistelutoverit upposivat yksi toisensa jälkeen syvyyksiin, Prinz Eugen näki natsi-Saksan laivaston alun loiston, Atlantin suuret taistelut, epätoivoiset puolustustaistelut idässä ja lopulta atomiajan alkuräjähdykset Tyynellämerellä.

Kun Prinz Eugenin köli laskettiin huhtikuussa 1936 Kielissä, maailma eli jo lähestystyvän uuden suursodan varjossa. Alus oli kolmas viiden raskaan risteilijän sarjassa. Virallisesti Saksa väitti noudattavansa brittien kanssa tehtyä laivastosopimusta ja pitävänsä aluksen uppouman 10 000 tonnin rajassa, mutta todellisuudessa pelkkä standardiuppouma ylitti 16 000 tonnia.

Alun perin risteilijä oli määrä nimetä itävaltalaisen, Lissan meritaistelussa Italian laivastosta historiallisen voiton saavuttaneen amiraali Wilhelm von Tegetthoffin mukaan. Saksa kuitenkin pysäytti nimisuunnitelman, koska nousevaa akselikumppania Benito Mussolinia ei haluttu loukata, ja laiva nimettiin 1700-luvun maineikkaan Savoijin prinssin mukaan.

Itse laivasta muodostui saksalaisen insinööritaidon taidonnäyte: 212,5 metriä pitkä runko sai pian vesillelaskun jälkeen uljaan atlanttikeulan. Sen sydämenä jymisi kolme korkeapaineista höyryturbiinia, jotka pystyivät kiidättämään aluksen jopa 32 solmun huippunopeuteen. Pääaseistukseksi asennettiin kahdeksan järeää 20,3 senttimetrin tykkiä neljään kaksoistorniin.

Keväällä 1941 Prinz Eugen määrättiin elämänsä ensimmäiseen suuren luokan tulikasteeseen. Sen oli määrä murtautua Atlantille yhdessä upouuden taistelulaiva Bismarckin kanssa ja katkaista liittoutuneiden elintärkeät huoltoreitit.

Toukokuun 24. päivän aamuna 1941 Tanskansalmessa Islannin pohjoispuolella horisonttiin nousi mustaa savua. Britannian kuninkaallisen laivaston ylpeys, valtava taisteluristeilijä HMS Hood ja upouusi taistelulaiva HMS Prince of Wales lähestyivät saksalaisia täyttä vauhtia.

Britit tekivät heti alussa kohtalokkaan virheen: koska Prinz Eugen ja Bismarck muistuttivat silueteiltaan toisiaan ja risteilijä kulki jonon kärjessä, brittialukset luulivat Prinz Eugenia taistelulaivaksi ja suuntasivat ensimmäiset laukauksensa sitä kohti.

Saksalaiset vastasivat tuleen, ja Prinz Eugenin tykkimiehet osuivat ensimmäisenä Hoodiin. Risteilijän 20,3 senttimetrin kranaatti iski suoraan brittijätin keskilaivaan ja sytytti siellä olleet ilmatorjunta-ammukset.

Hetkeä myöhemmin Bismarckin järeät 38 senttimetrin tykit lävistivät Hoodin ohuen kansipanssarin ja räjäyttivät sen ammusvaraston. Vain kahdeksan minuutin taistelun jälkeen maailman mahtavimmaksi kutsuttu sotalaiva katkesi kahtia ja upposi vieden mukanaan 1 416 miestä.

Hoodin tuhon jälkeen Prinz Eugen suuntasi tykkinsä Prince of Walesiin, ja saikin taistelulaivaan useita osumia ennen kuin vaurioitunut brittialus kääntyi pakoon. Meritaistelun jälkeen amiraali Günther Lütjens teki päätöksen, joka pelasti Prinz Eugenin: hän määräsi risteilijän eroamaan Bismarckista ja jatkamaan saattueiden häirintää yksin.

Kun brittilaivasto ajoi raivoisasti ajoi takaa tuomittua Bismarckia, Prinz Eugen livahti saartorenkaan läpi. Koneongelmat kuitenkin pakottivat sen luopumaan rahtilaivajahdista, ja alus purjehti miehitetyn Ranskan Brestiin kesäkuun alussa 1941.

Brestissä laiva ei saanut levätä, sillä brittien ilmavoimat pommittivat satamaa lakkaamatta. Lopulta Hitler totesi Ranskan satamat liian vaarallisiksi ja määräsi röyhkeän suunnitelman: Prinz Eugen ja taistelulaivat Scharnhorst ja Gneisenau oli ajettava suorinta tietä takaisin Saksaan – suoraan Englannin kanaalin läpi.

Helmikuussa 1942 saksalaiset etenivät 27 solmun vauhdilla aivan brittien rannikkotykistön ja tutkien edestä. Vaikka britit lähettivät Fairey Swordfish -torpedopommittajia ja hävittäjiä laivaston kimppuun, Luftwaffe ja alusten oma ilmatorjunta repivät hyökkääjät kappaleiksi.

Prinz Eugen saapui perille Brunsbütteliin täysin naarmuitta. Sota jatkui kuitenkin raskaana. Vain päiviä sen jälkeen, kun alus siirrettiin Norjaan, brittisukellusvene HMS Trident iski siihen torpedon. Räjähdys repi laivan perän miltei irti ja tappoi 50 miestä, mutta alus pysyi pinnalla.

Hätäkorjausten jälkeen alus palasi Itämerelle, jossa se vietti pitkän aikaa kouluttaen uusia upseerikadetteja. Sodan loppuvaiheessa, vuosina 1944–1945, Prinz Eugenista tehtiin massiivinen kelluva tykistöpatteri itärintamalta vetäytyvien saksalaisjoukkojen pelastamiseksi.

Kun puna-armeija vyöryi kohti Saksaa, risteilijän tykit tulittivat neuvostojoukkojen bunkkereita, panssarivaunuja ja asemia Tukumsissa, Memelissä ja Danzigissa uskomattomalla tarkkuudella. Sadat tuhannet siviilit ja haavoittuneet sotilaat saivat aikaa paeta laivoilla länteen.

Lokakuussa 1944 laiva koki oudon onnettomuuden paksussa sumussa, kun se törmäsi keulallaan kevyen risteilijä Leipzigin kylkeen, halkaisten sen melkein kahtia. Alukset olivat kiinni toisissaan 14 tuntia ennen kuin ne saatiin irti, mutta Prinz Eugen korjattiin jälleen kuukaudessa taistelukuntoon.

Kun Saksa antautui toukokuussa 1945, Prinz Eugen oli Kööpenhaminassa täynnä pakolaisia, haavoittuneita ja ammuksia. Saksalaisupseerit joutuivat etsimään brittiläisiä upseereita pitkin kaupunkia, jotta joku voisi virallisesti ottaa vastaan laivan antautumisen.

Alus oli toisen maailmansodan jälkeen Saksan laivaston ainoa suuri sotalaiva, joka oli säilynyt toimintakykyisenä loppuun asti. Kun sodan voittajavaltiot – Yhdysvallat, Iso-Britannia ja Neuvostoliitto – kokoontuivat jakamaan sotasaalista, Neuvostoliitto vaati kiihkeästi Prinz Eugenia itselleen paikkaamaan omia menetyksiään. Länsivallat halusivat kuitenkin estää saksalaisen huipputeknologian valumisen Stalinin käsiin.

Koska sopuun ei päästy, komission amerikkalainen edustaja kapteeni Arthur H. Graubart pani arpalaput hattuunsa. Neuvostoliitto nosti lapun, jossa luki pienempi risteilijä Nürnberg, ja Yhdysvallat voitti pääpalkinnon: Prinz Eugenin.

Yhdysvaltain laivasto otti aluksen virallisesti kirjoihinsa nimellä USS Prinz Eugen. Laivan saaminen Atlantin yli Bostoniin vaati erikoisen järjestelyn: amerikkalaisilla ei ollut aavistustakaan siitä, miten saksalaisen aluksen monimutkaisia ja oikukkaita korkeapainekattiloita ajetaan. Niinpä laivaan koottiin sekamiehistö: 574 saksalaista upseeria ja matruusia työskenteli rinta rinnan amerikkalaisten kanssa viedäkseen risteilijän uuteen kotiinsa tammikuussa 1946.

Amerikkalaiset insinöörit selvittivät tarkoin laivan salaisuudet. Kun saksalainen miehistö toukokuussa 1946 lähetettiin kotiin, amerikkalaiset huomasivat nopeasti olevansa pulassa: varaosia ei ollut, mittarit olivat metrisessä järjestelmässä ja saksaksi, ja pian 11 laivan 12 kattilasta sanoi sopimuksensa irti.

Loppuun ajettu alus päätettiin lähettää viimeiselle matkalleen Tyynellemerelle, Bikinin atollille ydinkokeeseen, jossa oli tarkoitus selvittää, miten ydinase puree moderniin laivastoon. Prinz Eugen ankkuroitiin maaliksi yhdessä amerikkalaisten veteraanilaivojen ja japanilaisen taistelulaivan Nagaton kanssa.

Amerikkalaiset halusivat nähdä, miten saksalainen huippuluokan hitsattu runko ja vahva panssarointi kestäisivät uuden ajan tuhovoiman. Heinäkuun 1. päivänä 1946 atomipommi räjäytettiin ilmassa laivaston yläpuolella. Prinz Eugen oli vain noin kilometrin päässä räjähdyspisteestä. Kun savu hälveni, alus seisoi edelleen pinnalla: vain sen etummainen masto oli taipunut ja päämaston huippu murtunut.

Heinäkuun 25. päivänä seurasi Test Baker, vielä pelottavampi vedenalainen ydinräjäytys. Prinz Eugen kesti senkin ilman suuria rakenteellisia vaurioita. Alus oli kuitenkin pyyhkiytynyt kauttaaltaan niin raskaalla radioaktiivisella laskeumalla, että sitä oli mahdotonta puhdistaa. Joulukuun 22. päivänä 1946 Prinz Eugen kaatui lopulta kyljelleen ja upposi Kwajaleinin matalikkoon.

Vuonna 1979, kun lyhytikäinen ydinlaskeuma oli hajonnut, yksi laivan potkureista irrotettiin hylystä. Koska potkurit olivat olleet syvällä veden alla suojassa suoralta neutronisäteilyltä ja vesi oli toiminut eristeenä, metalli oli puhdasta ja turvallista. Potkuri lahjoitettiin takaisin Saksaan, jossa se on yhä esillä Laboen laivastomuistomerkillä Kielin lähellä.