Keskusta tukee sotilaiden lähettämistä Operaatio Legioon – Savola: Suomella on myös opittavaa Ukrainalta
Keskustan eduskuntaryhmä antaa tukensa sille, että Suomi osallistuu ukrainalaisia kouluttavaan Operaatio Legioon enintään 40 sotilaalla.
– Suomen osallistuminen Norjan johtamaan koulutusoperaatioon täydentää Suomen antamaa koulutustukea Ukrainalle, ryhmäpuheenvuoron eduskunnan selontekokeskustelussa pitänyt puolustusvaliokunnan varapuheenjohtaja Mikko Savola sanoi.
Hän korosti, että Puolassa toteutettava koulutus sopii hyvin Suomelle Ukrainan vankkana tukijana. Operaatio Legiossa ovat mukana Pohjoismaat, Baltian maat ja Puola.
Savola sanoi, että kyseessä on vastavuoroinen oppimisprosessi, sillä Euroopalla on paljon opittavaa myös Ukrainalta. Hän nosti esiin sen, että Ukraina on kerryttänyt sotavuosien aikana huomattavaa sotilaallista ja puolustusteollista osaamista.
– Ukraina kykenee iskemään drooneilla syvälle Venäjälle ja maan energiainfrastruktuuriin, ja maa on pystynyt kääntämään sodan asetelmaa omaksi edukseen, hän sanoi.
– Esimerkiksi drooniosaamisessa Ukraina on ylivoimaisesti Euroopan suorituskykyisin valtio.
Savola sanoi, että Ukraina on kehittänyt toimintaansa joustavasti vastaten modernin sodankäynnin vaatimuksiin.
– Suomella on mahdollisuus oppia näistä kokemuksista, kuten droonien käytöstä ja kansalaisten varoittamisesta drooniuhan alla. Ukrainalta saatavat opit ja kokemukset vahvistavat kansallista puolustustamme ja kokonaisturvallisuuttamme.
Suomen on tuettava Ukrainaa niin kauan kuin tarve on, Savola korosti.
– Venäjän Ukrainaan kohdistaman hyökkäyssodan lopputuloksella on vaikutuksensa siihen, millaiseksi Euroopan turvallisuus ja tulevaisuus muodostuvat.
Savola muistutti, että Ukrainan aseman vahvistuminen ja oikeudenmukaisen rauhan saavuttaminen ovat tärkeitä.
– Ratkaisu, joka palkitsisi hyökkäyksen tai jättäisi Ukrainan haavoittuvaan asemaan, loisi perustan uusille konflikteille.