Historia | Enola Gay ei lentänyt yksin – kaiken piti osua kohdalleen, kun atomipommit otettiin sotakäyttöön
Tällä viikolla tulee kuluneeksi 80 vuotta siitä, kun ydinaseita käytettiin sota-aseena ensimmäistä ja viimeistä kertaa.
Yhdysvallat räjäytti atomipommit japanilaisten Hiroshiman ja Nagasakin kaupunkien yllä 6. ja 9. elokuuta. Välittömiä kuolonuhreja Hiroshiman pommilla oli yli 70 000 henkeä ja Nagasakin pommilla 40 000 henkeä. Säteily ja muut vaikutukset tappoivat vielä vuosienkin jälkeen pommeille altistuneita niin, että kuolonuhreja saattoi kertyä yhteensä yli 300 000.
Toinen maailmansota päättyi Euroopassa natsi-Saksan antautumiseen toukokuussa 1945, mutta Tyynenmeren sota jatkui vielä. Suurimmat taistelut Tyynellämerellä käytiin Japanin ja Yhdysvaltojen välillä.
Yhdysvallat oli 1930-luvun lopulla aloittanut Manhattan-projektiksi kutsutun hankkeen tarkoituksenaan valmistaa toimiva atomipommi. Tieteilijät olivat saaneet selville, että atomin halkaisulla voisi saada aikaiseksi valtavan räjähdyksen, ja Yhdysvallat halusi ehtiä pommin kanssa valmiiksi ennen kuin jokin toinen taho onnistuisi asiassa.
Japanin suhteen pelkoa ei ollut, vaan ydinasekilpa aloitettiin Saksaa vastaan. Natsihallintoa Saksasta paenneet tiedemiehet tiesivät, että Saksalla voisi olla mahdollisuus onnistua atomipommin kehittämisessä.
Natsi-Saksa kuitenkin kukistui ennen kuin Saksa saati Yhdysvallat oli saanut pommia valmiiksi.
Saksa ei ilmeisesti ollut päässyt kovinkaan pitkälle. Yhdysvalloilla kyse oli enää vain kuukausien työstä.
Heinäkuussa 1945 Yhdysvallat suoritti onnistuneen koeräjäytyksen, jonka pohjalta maa valmisti kaksi pommia, Little Boyn (pikkupoika) ja Fat Manin (lihava mies), joskin näistä vain Fat Man oli toimintatavaltaan samantyylinen kuin koeräjäytetty pommi.
Sotatilanne heinä-elokuun vaihteessa 1945 oli selkeä. Yhdysvallat oli ajanut Japanin Tyynenmeren saarilta, ja enää edessä olivat Japanin pääsaaret.
Odotettavissa oli, että vastarinta pääsaarilla olisi voimakasta sekä sotilaiden että siviilien taholta. Liittoutuneiden tappiot nousisivat hurjiin lukemiin.
Alun perin Saksaa vastaan kehitetty ase saisi astua kuvioihin tässä vaiheessa.
Edelleen väitellään siitä, oliko atomipommien käyttö moraalista saati sotatilanteen kannalta tarpeellista.
Japani olisi saattanut antautua jo aiemmin, jos liittoutuneet olisivat turvanneet keisarin aseman säilymisen ja henkilökohtaisen koskemattomuuden. Toisaalta Japanin militarismi oli kovaa luokkaa, ja antautumisen sijasta japanilaisten odotettiin taistelevan loppuun asti.
Historioitsijat, joiden mielestä Japani oli käytännössä jo lyöty, korostavat myös sitä näkökulmaa, ettei pääsaaria olisi tarvinnut valloittaa, sillä Japani oli jo niin heikossa hapessa. Atomipommien räjäyttäminen oli ehkä vain voimannäyttö Neuvostoliitolle.
Joka tapauksessa pommit räjäytettiin ja niillä oli vaikutusta Japanin toimintaan. Hiroshiman jälkeen Japanin hallitus väitteli kiivaasti siitä, olisiko Yhdysvalloilla toista tai useampaa samanlaista pommia, vai voisiko sotatilaa vielä jatkaa.
Nagasakin pommi todisti, että toinen pommi oli. Tämä ainakin nopeutti Japanin antautumista 15. elokuuta 1945. Virallisesti antautuminen allekirjoitettiin 2. syyskuuta, ja tämä päätti toisen maailmansodan.
Pommien saaminen pudotettavaksi Japaniin oli mittava tekninen suoritus. Niiden pudotusta varten Yhdysvallat muodosti 509. pommitus- ja kuljetuslentorykmentin, joka operoi Tinianin saarelta Mariaaneilta kahden tuhannen kilometrin päässä Japanista.
Raskaita pommeja varten tarvittiin B-29 Superfortress -pommikoneet. Näiden koneiden mukana lensi sekä Hiroshimaan että Nagasakiin mittauslentokone ja valokuvauslentokone.
Näitä edellä lensivät säätiedustelukoneet. Pommit piti pudottaa selkeällä säällä.
Rykmentin komentaja eversti Paul Tibbets lensi ensimmäistä pommikonetta itse. Kuuluisa Enola Gay -kone tiputti Little Boy -pommin 6. elokuuta kello 8.15 yhdeksän ja puolen kilometrin korkeudesta Hiroshiman satamakaupungin ylle. Pommi räjähti 550 metrin korkeudessa kirkkaalla välähdyksellä, paineaallolla ja aiheuttaen sienipilven sekä puutaloista voimaa ottaneen tulimyrskyn.
Yhdysvaltalaiset olivat säästäneet kaupungin tavallisilta pommituslennoilta tätä ennen, jotta atomipommin tehoa voitaisiin arvioida. Hiroshima ja Nagasaki olivat hyviä kohteita sikälikin, ettei niiden lähellä ollut sotavankileirejä, joilla olisi voinut olla pommittajien maanmiehiä vangittuna.
Kun Japani ei reagoinut Hiroshiman pommiin, lähti toinen lento matkaan 9. elokuuta. Majuri Charles Sweeneyn ohjaama Bockscar-kone pudotti Fat Manin Nagasakiin kello 11.02.
Bockscar kohtasi lukuisia ongelmia lennollaan.
Yksi polttoainepumppu meni rikki, ja palatessa Bockscar joutui laskeutumaan varalaskupaikkaan Okinawalle muiden koneiden palatessa Mariaaneille. Tätä ennen viivytystä oli aiheuttanut mittalaitekoneen eksyminen.
Bockscarin alkuperäinen kohde oli Kokuran kaupunki, mutta pilvisyys esti pommin pudottamisen Kokuraan. Kokuralaisten onni kääntyi nagasakilaisten kohtaloksi, kun Sweeneyn täytyi tehdä päätös varakohteen pommittamisesta.
Nagasakissakin oli aluksi pilvistä, mutta pilvipeite rakoili juuri sopivasti oikeassa vaiheessa, ja Fat Man päästiin pudottamaan reilusta kahdeksasta kilometristä, ja se räjähti 469 metrin korkeudessa. Fat Manin tuhovoima kohdistui kumpuilevan maaston takia suppeammalle alueelle kuin Little Boyn Hiroshimassa, mutta sillä alueella tuho olikin sitten totaalista.
Palovammat ja säteilysairaudet pitivät ihmisiä tuskissaan vielä pitkään. Selvinneitäkin on jäänyt kertomaan tarinansa, ja selvisipä yksi henkilö, 93-vuotiaaksi elänyt Tsutomu Yamaguchi, molemmista pommeista.