Suomessa on ainakin noin 80 000 hehtaaria erityisen arvokkaita luontokohteita, joissa metsälaki voi rajoittaa metsän käyttöä
Suomessa on ainakin noin 80 000 hehtaaria erityisen arvokasta metsäelinympäristöä, joissa metsänkäyttöä on rajoitettu ja esimerkiksi hakkuita on kielletty, kertoo Suomen metsäkeskuksen luontotietopäällikkö Miia Saarimaa STT:lle.
Kaikkia erityisen tärkeitä elinympäristöjä ei ole Saarimaan mukaan löydetty.
– Tietoa näistä metsistä tarvittaisiin varmasti lisää, hän sanoo.
Nämä metsälain perusteella suojellut erityisen arvokkaat luontoalueet, esimerkiksi pienvesieläinympäristöt, suoalueet ja lehdot, sijaitsevat eri puolilla Suomea. Vastuu näiden luontoalueiden suojelemisesta on metsänomistajalla, metsän hakkaajalla sekä hakkuun suunnittelijalla.
Tällaiset erityisen arvokkaat luontokohteet ovat tärkeitä luonnon monimuotoisuuden säilymiselle. Ne tarjoavat elinympäristöjä monille lajeille, paikoittain myös uhanalaisille lajeille, minkä vuoksi niiden suojelu on Saarimaan mukaan erityisen tärkeää.
Keskus kannustaa sivuillaan kuitenkin suojelemaan metsää myös lakirajoja laajemmin ja jättämään myös muut arvokkaat elinympäristöt rauhaan esimerkiksi hakkuilta.
Suomen metsäkeskus kerää luontotietoa esimerkiksi tarkastusten yhteydessä tai kun keskus saa vihjeen esimerkiksi kansalaiselta. Jos selviää, että alueelta löytyy erityisen arvokkaan luontokohteen ominaispiirteitä, tieto tallennetaan keskuksen sivuille paikkatietoaineistoihin, jotka ovat metsänomistajien ja metsäalan toimijoiden käytössä. Sen jälkeen metsäkeskus valvoo, ettei esimerkiksi hakkuita tehdä näillä alueilla.
Keskus tuottaa myös muuta tietoa luonnon monimuotoisuudesta. Tietoa kerätään esimerkiksi kuolleen puun ja lahopuun määrästä sekä esimerkiksi metsän rakenteisuudesta eli siitä, minkälaista ja kuinka monipuolisesti metsästä löytyy puustoa.
Eliöstölle on tärkeää, että metsässä on elinympäristöksi soveltuvia erikokoisia ja -ikäisiä puita ja useita puulajeja. Monimuotoisessa metsässä on enemmän lajeja kuin esimerkiksi yhden puulajin metsässä. Siksi alueilla, joilta löytyy tärkeitä monimuotoisuusarvoja, kuten elinympäristöksi soveltuvia maalaho- ja pystypuita, olisi Saarimaan mukaan tärkeää turvata monimuotoisuuden jatkumo ja pysäyttää luontokadon eteneminen.
Saarimaa sanoo, että tietoa tuotetaan, jotta luontokatoa ei aiheutuisi ainakaan vahingossa.
– On tärkeää, että tunnistetaan kohteet, joissa on erityisiä piirteitä, ja sitten huomioidaan ne (metsän hakkuiden) suunnittelussa.
Esimerkiksi erityisen arvokkaisiin luontokohteisiin ja niiden läheisyyteen voidaan keskittää säästöpuuryhmiä.
Säästöpuut ovat eläviä puita, joiden annetaan kasvaa, kuolla ja lahota metsään, missä ne muuttuvat aikanaan järeiksi lahopuiksi. Ilman säästöpuita metsäluonto köyhtyisi talousmetsissä nopeasti.