Minne menet, liberaali demokratia?
Yhdysvaltalainen filosofi Francis Fukuyama ennusti vuonna 1992 historian loppua kylmän sodan päättymisen ja Berliinin muurin kaatumisen myötä. Hänen mukaansa ideologioiden taistelu oli päättymässä liberaalin demokratian voittoon.
Fukuyaman ennustus osoittautui pian virheelliseksi.
Esimerkiksi Kiinassa ei ole näkyvissä mitään merkkejä liberaalin demokratian voitosta, vaan maa on pyrkinyt yhdistämään valtiojohtoisen kapitalismin ja yhden puolueen yksinvallan ainakin toistaiseksi hyvällä menestyksellä.
Venäjälläkään ei voida puhua liberaalin demokratian voittokulusta. Vladimir Putinin johdolla on palattu autoritaariseen hallitustapaan. Venäjän ideologiana on etsiä ortodoksisesta perinnöstä vastavoimaa rappioituneen läntisen maailman arvoja vastaan.
Mikä pahinta, itse liberaali demokratia on ajautunut kriisiin ydinalueillaan Euroopassa ja Yhdysvalloissa.
Yhdysvallat on jakautunut jyrkästi kahtia sen jälkeen kun Donald Trump valittiin presidentiksi. Maasta on hävinnyt se poliitikkolaji, joka teki yhteistyötä demokraattien ja republikaanien rajan yli.
Iso-Britannia on ajautumassa kaaokseen brexit-kansanäänestyksen seurauksena. Valheille rakennetun ei-kampanjan lupausten lunastaminen on osoittautumassa mahdottomaksi. Tämä horjuttaa koko poliittista järjestelmää.
Ranskassa keltaliiviset mielenosoittajat ovat mellakoineet viikkokaupalla vain pari vuotta sitten äänivyöryllä presidentiksi valittua Emmanuel Macronia vastaan. Macron haastoi koko poliittisen järjestelmän mutta on nyt ajautumassa oman vallankumouksensa uhriksi.
On tullut aika huomata, että liberaali demokratia ei ole mikään itsestäänselvyys
Keltaliivisten protestilla ei ole ohjelmaa eikä johtajaa, jonka kanssa hallitus voisi edes neuvotella.
Italiassa kansalaisten protesti nosti valtaan populistihallituksen, joka lupaa samaan aikaan laskea veroja ja lisätä julkisia menoja. Tällainen yhtälö ei ole toiminut vielä missään maassa, eikä ennuste ole hyvä jo entuudestaan pahoin velkaantuneen Italiankaan kohdalla.
Saksassakin populistien vaalimenestys on ravistellut poliittista järjestelmää. Viime syksyn vaalien jälkiin saatiin suurella tuskalla kokoon kristillisdemokraattien ja sosiaalidemokraattien koalitiohallitus, jonka taival on ollut alusta lähtien takkuista.
Populistien menestys jatkui Ruotsin syyskuun vaaleissa. Nyt odotellaan, saako maa uutta hallitusta edes jouluksi.
On tullut aika huomata, että liberaali demokratia ei ole mikään itsestäänselvyys. Se edellyttää aktiivisia ja valistuneita kansalaisia, vireää kansalaisyhteiskuntaa, vapaata ja moniarvoista mediaa, selkeitä poliittisia vaihtoehtoja puolueineen sekä vastuuntuntoisia ja rehellisiä, yhteistyöhön kykeneviä poliitikkoja.