Jäätteenmäki tyrmistyi autojen päästörajojen keventämisestä – "Mitään perusteluja ei esitetty"
Euroopan parlamentin ympäristövaliokunnan jäsen Anneli Jäätteenmäki (kesk.) on tyrmistynyt EU-komission epäjohdonmukaisesta toiminnasta autojen päästörajojen määrittelyssä.
– Komissio kehuu ottavansa käyttöön uusia testejä, joilla mitataan autojen päästöjä todellisissa ajo-olosuhteissa. Samaan aikaan jätetään mainitsematta, että päästörajoja tullaan keventämään haitallisten typen oksidien osalta peräti viideksi seuraavaksi vuodeksi, hän ihmettelee.
Europarlamentin varapuhemiehenä toimivaa Jäätteenmäkeä harmittaa, että autoteollisuuden läpinäkyvä lobbaus painaa vaakakupissa enemmän kuin sovitut päästörajat ja ihmisten terveyteen vaikuttava ilmanlaatu.
– Uudet testauskäytännöt ovat tietenkin tervetulleita. Mutta esitys päästörajojen keventämisestä tuli ympäristövaliokunnan käsittelyyn ihan puskista, hän oudoksuu.
– Minkäänlaisia perusteluja näille ylipitkille siirtymäajoille ei meille esitetty. EU:n alueella on paljon suuria kaupunkeja, joissa päästöt ovat todella iso ongelma.
Parlamentin ympäristövaliokunnan enemmistö otti komission päästörajakikkailuun odotetusti jyrkän kielteisen kannan.
Jäätteenmäen mielestä komissio on sekä ylittänyt toimivaltansa että myynyt periaatteensa vahvana kuluttajien ja ympäristöarvojen puolustajana.
– Ja kaikki tämä heti sen jälkeen, kun Pariisin ilmastokokouksessa oli saavutettu rakentavia tuloksia, hän muistuttaa.
Minulla on tuntuma, että komission esitys ei mene parlamentissa läpi.
Anneli Jäätteenmäki
EU-komissaarit Jyrki Katainen ja Elzbieta Bienkowska kirjoittivat positiiviseen sävyyn uusista päästötesteistä Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla (25.1.).
Komissaarit jättivät kuitenkin tyystin mainitsematta päästörajojen väliaikaisen höllentämisen.
Suunniteltu uudistus päästömittauksiin kätkee Jäätteenmäen mielestä porsaanreiän, joka komissaarien tulisi tilkitä.
Jäätteenmäki vaatii, että kansalaisten terveyteen ja hyvinvointiin vaikuttavasta asiasta levitetään julkisuuteen kattavaa tietoa, ei pelkästään yhden teollisuuden alan etuja ajavaa kantaa.
– Asia tulee koko parlamentin äänestettäväksi helmikuun täysistuntoviikolla. Minulla on sellainen tuntuma, että komission esitys ei tule menemään siellä läpi, parlamentin varapuhemies ennakoi.