Lama-ajan pääministeri piiskaa suomalaisia uudistuksiin
Esko Aho päätti toisella, vuonna 2012 alkaneella Harvardin-komennuksellaan kirjoittaa kirjan johtamisesta ja päättämisestä. Hän oli kerryttänyt käytännön johtajakokemusta niin politiikan kuin elinkeinoelämänkin huipulla ja halusi jakaa havaintojaan erityisesti kriisiaikojen päätöksenteosta.
Muut kiireet viivästyttivät projektia, mutta vuoden 2023 lopussa Aho oli viimein valmis laittamaan oppinsa paperille. Se oli vähällä tapahtua liian myöhään.
Joulukuun 10. päivänä Aho lähti testaamaan uusia suksiaan Espoon Oittaalle. Hän oli päässyt vasta ensimmäisen mäennyppylän päälle, kun rintaan iski painostava kipu.
Aho onnistui laskemaan suksillaan takaisin parkkipaikalle, jossa ulkopuoliset hälyttivät hänelle apua. Ambulanssi ehti ajoissa.
Hyvän hoidon, tehokkaiden lääkkeiden ja elämäntapamuutosten ansiosta elämä jatkui sydäninfarktin jälkeen – Ahon mukaan ei entisellään, vaan jopa parempana. Sairaalasta kotiuduttuaan hän ryhtyi kirjoitustyöhön, ja teos Hetki lyö – näköaloja kriisiaikojen päättämiseen julkaistaan torstaina 10. lokakuuta.
Aho on ollut johtajana kovissa paikoissa. Hän toimi pääministerinä 1990-luvun laman aikana ja tuli mukaan Nokian johtoryhmään vuonna 2008 juuri, kun yhtiön kännykkämyynti alkoi sukeltaa.
Pääministerivuosiaan Aho on käsitellyt laajasti jo edellisissä kirjoissaan 1991 – Mustien joutsenten vuosi (Otava 2020) ja 1992 – Suomen valinnat aavekissojen varjossa (Otava 2022). Kerrottavaa riittää silti yhä.
Tuoreessa kirjassaan hän ruotii muun muassa lama-ajan rahapolitiikkaa sekä pankkijärjestelmän pelastamista, jonka hän nimeää pääministerikautensa ”asiallisesti vaikeimmaksi ja poliittisesti tuskallisimmaksi” tehtäväksi.
Päätöksiä pankkien ahdingon ratkaisemiseksi oli pakko tehdä, vaikka vaihtoehtoisten mallien vertailu oli vaikeaa ja yleinen mielipide vihamielinen. Aho myöntää lisäksi olleensa rahoitusjärjestelmän ongelmien ratkomiseen huonosti valmistautunut.
– Istuin edeltävän vaalikauden valtiovarainvaliokunnassa ja sen verojaostossa, mutta emme juurikaan käsitelleet pankkien tilaa tai luotonannon hallitsemattoman kasvun sisältämiä riskejä, hän muistelee.
Pankkijärjestelmän ongelmat puhkesivat täysimittaiseksi kriisiksi syksyllä 1991. Ahon mukaan kyse oli ennen kaikkea säästöpankkien holtittomasta toiminnasta, joka uhkasi kaataa punapääoman riskit veronmaksajien niskaan.
Hallitus joutui pääministerin johdolla tekemään tukun epäsuosittuja päätöksiä. Suomen Säästöpankiksi yhdistyneille pankeille myönnettiin yli kahdeksan miljardin markan apupaketti.
SSP:n terveet osat myytiin SYP:lle, KOP:lle, OKO:lle ja Postipankille. Loput sijoitettiin valtion perustamaan omaisuudenhoitoyhtiöön, kansan suussa ”roskapankkiin”.
Aho korostaa, ettei päätöksiä tehty pankkien itsensä vuoksi.
– Suomessa elää yhä vankka usko siihen, että valtion tuki pelasti pankit, mutta johti asiakkaiden tuhoon. Todellisuudessa kävi pääsääntöisesti juuri päinvastoin: SKOP, Suomen Säästöpankki ja STS-Pankki tuhoutuivat, mutta tuen ansiosta niiden tallettajat ja valtaosa velallisista kyettiin pelastamaan, hän kirjoittaa.
Pääministeriksi tullessaan Aho joutui omien sanojensa mukaan ratkomaan ajolähtötilannetta kahdella palolla. Sen sijaan vuonna 2008 alkaneella Nokia-urallaan hän kuvitteli pääsevänsä osaksi globaalin suuryhtiön menestystarinaa.
Nokia oli edellisenä vuonna tehnyt historiansa parhaan tulokseen. Apple oli tosin esitellyt uuden iPhone-nimisen puhelimensa, mutta Nokiassa ei ollut sitä säikähdetty.
– Kun kyselin tuntemiltani nokialaisilta iPhonen uhasta, vastaukset olivat vähätteleviä. Oli niitäkin, jotka näkivät Applen tulon markkinoille pikemminkin parantavan Nokian osakkeita, Aho kirjoittaa.
Hänen ensimmäisestä työpäivästään Nokian leivissä tuli ikimuistoinen. Samana marraskuisena maanantaina vuonna 2008 yhtiössä saatiin ensimmäiset tiedot puhelinmyynnin äkillisestä sakkaamisesta.
Varsin pian kävi ilmi, ettei käännettä parempaan ollut luvassa. Aika oli ajanut Nokian puhelinten ja erityisesti sen luoman Symbian-käyttöjärjestelmän ohi.
Aho oli mukana Båtvikissa tammikuussa 2011 järjestetyssä Nokian johtoryhmän ja hallituksen kokouksessa, jossa päätettiin yhtiön matkapuhelinliiketoiminnan myymisestä Microsoftille.
Ratkaisu näytti ulkopuolisista menestystarinan tuhoamiselta, mutta Aho on sitä mieltä, että se oli vaihtoehdoista paras. Omin voimin jatkaminen olisi vaarantanut koko yhtiön tulevaisuuden.
– Huikeaan menestykseen vienyt konsepti ei kestänyt, kun toimintaympäristö mullistui, hän kirjoittaa.
– Karu totuus on, että Nokia oli tuomittu häviämään.
Mikä yhdistää lama-Suomea ja kriisi-Nokiaa? Ahon mukaan se, että molempien johto kykeni tekemään vaikeita päätöksiä silloin, kun niitä tarvittiin. Vanha toimintatapa kyseenalaistettiin ja luotiin uusi ratkaisumalli, konsepti.
1990-luvun alussa Suomi joutui pakon edessä tervehdyttämään yhteiskunnan ja talouden rakenteita. Siitä sai alkunsa 15 vuotta kestänyt voimakkaan kasvun aika.
Nokian puolestaan pelasti päätös verkkoliiketoimintaan keskittymisestä. Työpaikkoja menetettiin, mutta suurin osa irtisanotuista löysi nopeasti uuden suunnan uralleen.
Aho korostaa, että kriisit luovat aina myös uusia mahdollisuuksia. Hänen mukaansa suomalaiset ovat usein olleet jopa parhaimmillaan silloin, kun ajat ovat olleet tukalat.
– On osattava ja uskallettava toimia, kun hetki lyö.
Aho ei ole kirjasarjansa edellisissä osissa keskittynyt pelkkään vanhojen muisteluun, vaan nykyhetki on teoksissa vahvasti läsnä.
Tämä pätee uusimpaankin osaan. Entinen pääministeri pohtii kirjassaan laajasti Suomen tämänhetkistä tilaa ja päätyy siihen, että se on karu.
Vuoden 2008 finanssikriisistä alkanut talouden alamäki on jatkunut jo yli 15 vuotta. Vaihtotase kärsii kroonisesta alijäämästä, sillä viennistä kertyvät tulot sekä ulkomailta saadut korot ja osingot eivät riitä kattamaan tuontia ja ulkomaille maksettuja pääoman korvauksia.
Suomen osuus kansainvälisestä kaupasta on finanssikriisin jälkeen lähes puolittunut. Valtion velka on kolminkertaistunut 160 miljardiin euroon.
Heikosta taloustilanteesta on Suomessa tapana syyttää ulkoisia tekijöitä, kuten koronapandemiaa ja Ukrainan sotaa. Aho kyseenalaistaa tämän, sillä samat haasteet samaan aikaan kohdanneet Ruotsi ja Tanska ovat pystyneet merkittävästi kasvattamaan teollisuustuotantoaan ja ulkomaankauppaansa.
Ahon mukaan Ruotsin paremman suoriutumisen selittävät 1990-luvun lopulla käyttöön otettu palkkamalli ja oma valuutta. Siinä missä Suomi ryntäsi suin päin euroon, Ruotsi jäi sen ulkopuolelle vedoten ”epäsymmetristen häiriöiden mahdollisuuteen”.
Aho huomauttaa, että perustelu olisi sopinut huomattavasti paremmin Suomeen.
– Meidän tapauksessamme ulkomaankaupan yksipuolisuus ja euroalueen ydinmaista poikkeava elinkeinoelämän rakenne olivat huomattavasti länsinaapuria suurempia ongelmia.
Aho ihmettelee kirjassaan, miten kansantalouden pysähdys on voinut Suomessa jatkua näin pitkään ilman, että kriisitunnelma on herännyt. Miksei painetta ongelmien korjaamiseen ole syntynyt, vaikka hetki on lyönyt?
– Kehnon talouskehityksen ja suurten budjettialijäämien kanssa elämisen selittää valtion velanoton sietämätön keveys, hän vastaa.
Ahon mukaan velanottoa on ollut viisasta käyttää ulkoisten häiriöiden yli, mutta rakenneongelmien paikkaamiseen velkaelvytys on väärä lääke.
Hän harmittelee julkisuudessa vallitsevaa mielikuvaa, jonka mukaan velanoton tie on sosiaalista ja valtiontalouden tervehdyttäminen taas palvelee hyväosaisia. Todellisuus on hänen mielestään päinvastainen: hyvin hoidettu julkinen talous on elintärkeää erityisesti heikossa asemassa oleville ihmisille ja alueille.
Valtiontalouden menojen karsiminen on Ahon mukaan pakon sanelemaa.
– Jos samaan aikaan ei kyetä tekemään uudistuksia, joilla elinkeinoelämän ja julkisen talouden perusta vahvistuu, edessä on kansantalouden ja hyvinvointiyhteiskunnan kiihtyvä näivettyminen.
Esko Aho: Hetki lyö – näköaloja kriisiaikojen päättämiseen. Otava, 252 s.