Näkökulma: Kaikkosen laajaan suosioon voi liittyä kohtuuttomia odotuksia

Keskustan puheenjohtajapeli sai torstaina kaivattua sähköä, kun kansanedustaja Antti Kaikkonen ilmoittautui ehdolle.

Pohdinta Annika Saarikon seuraajasta on ollut tähän saakka yllättävänkin jäissä. Puoluekokoukseen on aikaa vajaa pari kuukautta, mutta ehdokkaita ei ole näkynyt eikä kuulunut kansanedustaja Tuomas Kettusta lukuunottamatta.

Syy paikoilleen jämähtäneeseen asetelmaan on ollut oikeastaan Kaikkosessa. Kaikki ovat odottaneet, mitä ex-puolustusministeri tekee. Niin vahva hänen kannatuksensa on ollut. Maaliskuussa Kaikkonen muun muassa sai keskustan piirihallitusten jäseniltä yli 70 prosentin kannatuksen MTV Uutisten kyselyssä.

Ratkaisuaan Kaikkonen on pohtinut pitkään. Arvatenkin muun muassa siksi, että hänellä on kotona pienet lapset. Sitä hän myös itse korosti tiedotustilaisuudessaan.

Kaikkosen ilmoitus varmistaa joka tapauksessa sen, että keskustan puheenjohtajuudesta käydään kisa.

Se tekee kannatusalhoon jämähtäneelle puolueelle hyvää. Keskustan kenttä kaipaa rapsakkaa keskustelua siitä, mikä on puolueen suunta tulevina vuosina ja vuosikymmeninä.

Kisa myös tuo vaalitappion nujertaman puolueen toimintaan kaivattua säpinää. Huono asia ei ole sekään, että kisa aina kiinnostaa mediaa. Toiseksi suurin oppositiopuolue saa hetkeksi valokeilaa.

Puheenjohtajakisa tuo aina mukanaan myös kutkuttavia pohdintoja varapuheenjohtajan valintaa ajatellen. Lähteekö pelin hävinnyt mukaan varapuheenjohtajan vaaliin?

Keskustan puheenjohtajakisaa ei kuitenkaan pidä kuitata ennakkoon läpihuutojutuksi, vaikka Kaikkosen suosio suurta onkin.

Kettunen lähtee kisaan reilulta takamatkalta. Silti kaksikolle täytyy antaa mahdollisuus reiluun ja rehtiin mittelöön, jossa molempia kohdellaan potentiaalisina keskustan tulevina johtajina.

Kaikkonen ja Kettunen tunnetaan molemmat mukavina miehinä, joiden kanssa on helppo tulla toimeen. Ehdokkaina he ovat kuitenkin monella tavalla erilaisia keskenään.

Kaikkonen edustaa pitkäaikaista kokemusta. Hän on ex-ministeri ja toiminut kansanedustajana vuodesta 2003 lähtien. Tunnettuutta riittää hyvin laajasti. Takana on myös julkisuuden kipeitä kohuja.

Kotoisin Kaikkonen on ruuhka-Suomesta, Uudenmaan vaalipiiristä. Sieltä, missä keskustan on ollut jo pitkään vaikea saada äänestäjiä.

Kettunen on puolestaan suurelle yleisölle tuntemattomampi. Hän nousi kansanedustajaksi vuonna 2019 konkaripoliitikko Antti Rantakankaan yllättävän poismenon vuoksi.

Kainuun Kuhmosta kotoisin oleva Kettunen edustaa kasvukeskusten ulkopuolista Suomea, niitä pieniä kyliä ja selkosia, joista keskusta on perinteisesti kerännyt kannatuksensa, mutta jotka viime vaaleissa menetettiin perussuomalaisille.

Jo siinä on asetelmaa kylliksi, että vaalikeskusteluissa voitaisiin tavoittaa niitä lukemattomia erilaisia todellisuuksia, joissa 2020-luvun keskustan pitäisi elää.

Keskustalle voisi tehdä hyvää, jos puheenjohtajakisaan tulisi mukaan muitakin nimiä. Useamman ehdokkaan puheenvuorot tuovat keskusteluun enemmän erilaisia näkökulmia.

Laajemmalla joukolla käytävä kisa on myös kaksintaistelua parempi ratkaisu puolueväen yhtenäisyyden kannalta.

Jännityksellä odotetaan etenkin keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajan Antti Kurvisen päätöstä.

Hänen oma keskustapiirinsä Etelä-Pohjanmaan Keskusta vetosi alkuviikosta Kurviseen, että tämä asettuisi ehdolle. Kurvinen ei päätöksestään ole vielä kertonut mitään, mutta hän on jakanut Etelä-Pohjanmaan piirin kannanottoa muun muassa sosiaalisessa mediassa.

Huomionarvoista on, että puheenjohtajakisasta puuttuu tällä kertaa toistaiseksi naisehdokas. Sellaista tilannetta ei ole keskustassa tainnut olla hetkeen. Mitä tekee esimerkiksi keskustan varapuheenjohtajana toimiva Hilkka Kemppi?

Kaikkosen laajan suosion kohdalla on nostettava esiin myös siihet liittyvät vaaransa. Odotukset tulevaa puheenjohtajaa kohtaan voivat olla kohtuuttomia.

Niin kävi muun muassa keskustan nykyisen puheenjohtajan Saarikon kohdalla. Suositun, sosiaalisesti ja verbaalisesti taitavan sekä poliittisilta taidoiltaan osaavan Saarikon lähtemistä puheenjohtajaksi odotettiin jo vuonna 2019, kun Juha Sipilä jättäytyi keskustan peräsimestä sivuun.

Saarikko haastoi lopulta Katri Kulmunin vuonna 2020. Silloin varsinaissuomalaiselta tähdeltä odoteltiin liki taikurimaisia sateentekijän kykyjä piinallisen vaikeaan tilanteeseen joutuneen keskustan pelastamiseksi.

Realismi oli kuitenkin karumpaa. Saarikon tapaa johtaa keskustaa ei ole juuri kritisoitu. Hänen voi sanoa hoitaneen hommansa kohtuullisen hyvin. Mutta hänen kautensa osui aikaan, jolloin politiikan asetelmat eivät olleet keskustan puolella. Tilannetta mutkisti se, että keskusta joutui kärvistelemään itselleen hyvin vaikeassa hallituskokoonpanossa.

Lopputuloksen me kaikki tiedämme. Keskusta sai murskatappion vuoden 2023 eduskuntavaaleissa. Keskustaväen pettymyksen aallot ovat osuneet myös Saarikkoon.

Puolueen ongelmat eivät siis ratkea vain puheenjohtajaa vaihtamalla. Ne ovat jossain paljon syvemmällä.

Kohtuuttomat toiveet nosti esiin myös Kaikkonen itse maaliskuussa Suomenmaalle antamassaan haastattelussa. Hän toivoi, ettei ketään ehdokasta kohtaan rakenneta liian suuria odotuksia. Hän muistutti, että toiminta puolueessa on ennen kaikkea joukkuepeliä.

Osin samaa teemaa Kaikkonen korosti tiedotustilaisuudessaan, jossa hän muistutti elävänsä ruuhkaisia vuosia lapsiperhearjen keskellä. Hän toivoi perhe-elämälle löytyvän aikaa myös sitten, jos hänet valitaan puheenjohtajaksi.

– Vaikka olen valmis sitoutumaan puheenjohtajuuteen, en voi joka viikonloppu tai joka arki-ilta menossa tai edes joka toinen. Jos sellainen tarvitaan, pitää valita joku muu kuin meikäläinen, hän summasi.

Saman toiveen voisi ulottaa koskemaan kaikkia ehdokkaita elämäntilanteesta riippumatta. Puolueen puheenjohtajuuden täytyy olla ihmisen kokoinen tehtävä, jonka ohessa voi elää myös normaalia elämää.