Citymaalainen voi käyttää kaivoa ja kuivakäymälää, mutta tarvitsee valokuidun

Kirjat

Entä jos ei tarvitsisikaan valita maaseudun ja kaupungin väliltä? Poimisikin parhaat puolet molemmista, rusinat pullasta?

Jos ajatus kiehtoo, saatat olla citymaalainen. Ehkä et vielä käytännössä, mutta ainakin sielultasi.

Tietokirjailija Anne Lampisen mukaan citymaalaisella on toinen jalka kaupungissa, toinen maalla.

– Hän on henkilö, jolla on vahva side kaupunkiin mutta kaipuu maaseudulle, Lampinen kertoo.

Lampisen mukaan citymaalaisella on lämmin luontosuhde. Toisaalta citymaalainen kuluttaa ja käyttäytyy myös maaseutuympäristössä kuin kaupunkilainen: hän ostaa palveluita auliisti eikä nuukaile.

– Hän iloitsee, että voi rikkoa rajoja ja elää omannäköistä elämää luonnon helmassa mutta tarvittaessa myös kaupungissa. Hän on itsenäinen oman tien kulkija.

Toimittajana ja viestintäyrittäjänä työskentelevä Lampinen tajusi itse olevansa citymaalainen heti kuultuaan sanan ensimmäisen kerran. Hän innostui ilmiöstä niin, että päätti kirjoittaa siitä kirjan.

Cityihmiset landella ilmestyi helmikuussa. Kirjassaan Lampinen kertoo faktatietoa aiheesta ja kahdentoista citymaalaisen tarinan. Osa haastatelluista on paluumuuttajia, osa paljasjalkaisia kaupunkilaisia.

Ravintola-alan ammattilainen Riitta Okkonen palasi työuupumuksen jälkeen maailmalta kotitilalleen Tohmajärvelle.

Burn outista toivuttuaan Okkonen perusti tilalle pienen matkailuyrityksen, joka tarjoaa itärajan rauhaa suomalaisille ja keskieurooppalaisille matkailijoille. Lisäksi hän järjestää matkoja toiseen kotimaahansa Itävaltaan.

– Nyt elän unelmaani. Nautin majatalon emäntänä olemisesta. Olen energinen ja onnellinen, Okkonen kertoo kirjassa.

Monet muutkin kirjaan haastatellut citymaalaiset ovat Okkosen tavoin yrittäjiä. Omaa mainostoimistoaan Helsingissä pyörittävä Tuomas Käyhkö osti maaseudulta ensin mökin, sitten kyläkoulun ja lopulta kokonaisen työväentalon.

Tampereella syntynyt ja Helsingissä pitkään asunut Heli Mäenpää on tehnyt niin ikään uransa mainosalalla. Muutama vuosi sitten hän hankki talon Salon Lahnajärveltä ja pitää siellä nyt saattohoitokotia hylätyille koirille.

Diplomi-insinööri Antti Leijala muutti yrittäjäksi ryhdyttyään pääkaupunkiseudulta Heinolaan. Vapaa-ajallaan Leijala kunnostaa vanhan maatilansa rakennuksia ja tekee parkitusta nahasta käyttö- ja koriste-esineitä nahkuri-isoisältään oppimillaan menetelmillä.

– Pidän yksinkertaisuudesta niin arjessa kuin vapaa-ajassakin. Se on vastapainoa digitaaliselle työlle. Käsillä tekeminen on tehokas tapa nollata pää, Leijala toteaa.

Tietokirjailija Anne Lampisen mukaan maallemuuttobuumi on väreillyt Suomessa ilmassa jo pitkään, mutta lopullisen sysäyksen siihen antoi korona. Pandemia kiihdytti maalla oleilun intoa ja pakotti suomalaiset digiloikkaan.

Etätyöt tulivat monen elämään jäädäkseen, minkä ansiosta osa suomalaisista voi nyt valita asuinpaikan aiempaa vapaammin.

Kirjaan haastatellun Suomen Kylät ry:n toiminnanjohtajan Aleksi Koiviston mielestä koronapandemia oli suorastaan parasta, mitä suomalaiselle maaseudulle on tapahtunut vuosikymmeniin.

– Siitä on hyvä jatkaa, työkseen maallemuuttoa edistävä Koivisto sanoo.

Myös erilaiset tutkimukset vahvistavat, että maalla asuminen kiinnostaa suomalaisia. Elinkeinoelämän valtuuskunnan syksyllä 2021 tekemän kyselyn mukaan peräti 60 prosenttia suomalaisista asuisi mielellään maaseudulla, jos se vain olisi mahdollista.

Mikä maaseudussa sitten kaupunkilaisia kiehtoo? Lampinen kertoo kirjassaan vuonna 2022 tehdystä Citymaalaiset-kyselytutkimuksesta, johon vastasi lähes tuhat maalle muutosta kiinnostunutta helsinkiläistä.

Päijänne-Leaderin ja Heinolan kaupungin rahoittamasta kyselystä selvisi, että vastaajia miellyttivät maaseudussa erityisesti väljyys, rauhallisuus ja luonnonläheisyys.

Moni kaipasi myös hitaampaa arkea ja yhteisöllisempää elämää.  

– Paikallislehdet, kyläkuntosalit, järvet, metsät, hiljaiset terassit, mukavat ja tavalliset ihmiset, maltillisia asioita tavoittelevat ihmiset, kulttuurihistorialliset ympäristöt, vanhat tiet, perinnemuseot, eräs vastaajista luetteli maaseudun vetovoimatekijöitä.

Kyselytutkimuksen mukaan useimpien maalla asumisesta kiinnostuneiden helsinkiläisten haave oli se perinteinen: oma tupa järven rannalla.

Lähes puolet vastaajista oli kuitenkin kiinnostunut myös vuokra-asumisesta. Lisäksi osa kaipasi vaihtoehdoksi jonkinlaista yhteisomistuksen mallia.

Tutkimuksen perusteella ihmiset eivät haikaile luksusta, vaan pikemminkin yksinkertaisuutta ja luonnonläheisyyttä. Monilla oli myös haave jonkinasteisesta omavaraisuudesta.

– Vähintään hehtaarin tontti tulisi olla, jossa voi toteuttaa oman ruuan viljelyä permakulttuurin tai jopa metsäviljelyn periaatteiden mukaan, eräs vastaajista kirjoitti ja kertoi toivovansa maaseutukodiltaan myös omaa kaivoa, kuivakäymälää ja kompostia.

Maallakin kuitenkin pitäisi olla nopea verkkoyhteys.

– Mahdollisuus valokuituun tulisi olla, vierastan mastoja ja viisgee-ajatusta, sama vastaaja jatkoi.

Anne Lampisen kirjaansa haastattelema tulevaisuudentutkija Ville Venäläinen vahvistaa, että nopeat verkkoyhteydet ovat nykyisin monille välttämättömyys.

– Teknologisesta infrasta on tullut Maslow’n tarvehierarkian nykyaikainen lisäporras, heti ruuan jälkeen. Siispä haja-asutusalueellakin pitää olla nopea nettiyhteys, joka mahdollistaa työn, Venäläinen toteaa.

Citymaalaisia vakituisiksi tai vapaa-ajan asukkaiksi havittelevien kuntien on siis syytä huolehtia verkkoasiat kuntoon.

Tuhansista kesämökeistään tunnetun Puumalan kunnanjohtaja Niina Kuuva kertoo kirjassa, että kunnassa on käynnissä hanke, jossa valokuituverkko rakennetaan neljälle uudelle alueelle.

Kuuvan mukaan kuituverkko kannattaa kuitenkin ulottaa vain kaikkein tiheimmin asuttuihin kyliin.

– Kaipaan ja kannustan operaattoreita rakentamaan tukiasemia ja mastoja lisää, jotta langaton verkkoyhteys mahdollistaisi monipaikkaisille sujuvan etätyöskentelyn haja-asutusalueilla.

Puumala on parantanut etätyön edellytyksiä myös esimerkiksi muuttamalla kaikki kunnantalon tyhjät huoneet moderneiksi etätyötiloiksi. Ne ovat Kuuvan mukaan suosittuja varsinkin toukokuusta syyskuuhun.

Tietokirjailija Anne Lampisen mukaan tyypilliset citymaalaiset edustavat yleensä juuri etätöitä tekevää hyvin koulutettua keskiluokkaa. Myös kaikki kirjaan päätyneet haastateltavat vaikuttavat varsin hyvätuloisilta.

Lampinen kuitenkin toteaa, ettei citymaalaisuus edellytä kakkoskodin omistamista tai vuokraamista.

– Maaseutuvierailijoitakin voi kutsua citymaalaisiksi, jos he itse itsensä sellaiseksi tuntevat, hän kirjoittaa.

Lampinen ja hänen haastateltavansa pyörittelevät kirjassa erilaisia ideoita, miten citymaalaisuutta voisi toteuttaa edullisemmin.

Kirjailija itse suunnittelee vuokraavansa sekä kaupunkikotiaan että tulevaa vapaa-ajan asuntoaan, jotta hänellä olisi varaa molempiin.

Lampista kiinnostavat myös erilaiset yhteisomistuksen mallit.

–  Voisiko asuntoja olla moniomistajuusmallilla, joustavasti yksityisessä omistuksessa, täysin vuokrauskäytössä tai osittaisessa kimppakäytössä? hän kysyy.

– Omistajuuskin voi olla uudenlaista ja tarpeen tullen joustavaa. Parhaimmillaan omistajuudet ja rahoitusratkaisut pitäisi ajatella kokonaan uusiksi. Pilkkoa elementit pieniin paloihin, hylätä huonot ja toimimattomat elementit ja keksiä uusia ratkaisuja.

Anne Lampinen: Cityihmiset landella. 12 tarinaa maalaisuudesta ja ehtaa faktaa. Into, 143 s.