Kaivosveroesityksen seurauksista
Viime päivinä on uutisoitu kaivosveron kiristyksen yhteydessä hallituksen päätöksestä muuttaa kunnille tulevaa kaivosveron jakosuhdetta. Kaivospaikkakunnat ovat olleet ymmärrettävästi tyrmistyneitä, koska jakosuhteen muutos ei sisältynyt lain lausuntoluonnokseen. On puhuttu jopa petoksesta.
Viime vaalikaudella säädetty kaivosvero oli poikkeuksellinen sikäli, että jopa toimiala itse suhtautui oman liiketoimintansa verottamiseen ymmärtävästi. He oivalsivat, että kaivoksilla on pelkkää liiketoimintaa laajempi merkitys.
Kun työskennellään luonnonvarojen parissa, on puntarissa aina niin ympäristöllinen kuin sosiaalinenkin kestävyys, jonka nimenomaan paikallisyhteisö eli kunta joutuu ratkaisemaan.
Keskustassa pidimme erittäin tärkeänä, aivan keskeisenä, että kaivosverosta mahdollisimman suuri osuus, mielellään se kokonaisuudessa, kuuluu kaivospaikkakunnalle, koska siellä ovat niin hyödyt kuin haitat.
Vihreät vastustivat tätä, ettei kaivoksista tule liian houkuttelevia, ja niin kompromissina kuitenkin enemmistö eli 60 prosenttia kaivosveron tuotosta ohjautui kaivospaikkakunnille.
Nyt kaivosveroa kiristetään ja jakosuhdetta muutetaan. Jatkossa enää 20 prosenttia ohjautuisi kaivospaikkakunnalle ja loput valtion pohjattomaan kassaan.
Kaivospaikkakunnalle tuleva osuus voi säilyä kiristyksen seurauksena suunnilleen samana tai osalla hieman vähentyä, mutta kysymys onkin periaatteesta. Kuuluvatko hyödyt ja haitat paikallisille vai jätetäänkö, kuten esitettyä, kunnille vain jälkimmäinen?
Veromuutos ei ole muutenkaan aivan ongelmaton. En tiedä, onko sitä kovin laajasti vielä huomattu, mutta Sodankylässä esimerkiksi puolustusteollisuudelle kriittistä raaka-ainetta nikkeliä kaivava Boliden on kertonut, että muutoksen seurauksena kaivoksen käyttöikä lyhenee ja se päättyisi jo seitsemän vuoden kuluttua vuonna 2032.
2040-luvulle suunniteltua kaivoksen jatkoinvestointia ei tehtäisi. Jos ei ole kaivosta, ei ole tietenkään myöskään kaivosverotuloja.
Kotimaakunnassani Lapissa, kuten varmasti kaikkialla maailmassa, kaivoksiin liittyy paljon herkkyyksiä esimerkiksi luontoarvojen ja matkailun yhteensovittamiseksi.
Kotiseutuni suuri työllistäjä, osittain valtio-omisteinen Outokumpu ilmoitti, että teollisuuspolitiikan kiristykset kokonaisuudessaan vaarantavat suunnitellun 200 miljoonan euron investoinnin.
Teollisuuspolitiikan kiristysten seurauksena Outokumpu menettää paitsi kaivosten alemman sähköveron, jopa vihreiden(!) viime vaalikaudella hyväksymän sähköistämisen tuen ja maksaa korkeampaa uutta kaivosveroa, joiden seurauksena heidän maksurasituksensa kasvaa 50 miljoonaa euroa.
Outokumpu kaivaa ruostumattoman teräksen valmistuksessa välttämätöntä kromia Euroopan ainoasta kromikaivoksesta Keminmaan Elijärveltä. Ehkä sitä kromia tuodaan jatkossa sitten Etelä-Afrikasta, jos sen kaivaminen tehdään Suomessa kannattamattomaksi.
Olin pitkään käsityksessä, että halutaan tukea suomalaista teollisuutta, mutta tulokset ovat nyt kyllä valitettavasti aivan päinvastaisia.
Kotimaakunnassani Lapissa, kuten varmasti kaikkialla maailmassa, kaivoksiin liittyy paljon herkkyyksiä esimerkiksi luontoarvojen ja matkailun yhteensovittamiseksi.
Pohjois-Suomessa mukana on lisäksi poronhoito ja sen toimintamahdollisuudet. Olen usein käyttänyt esimerkkinä Kittilän kuntaa, jossa on sekä kaivos että matkailua ja porotaloutta, todisteena siitä, että yhteensovittaminen on mahdollista.