Tästäkään vuodesta ei taida tulla helppoa
Viime päivien moninaiset maailmantapahtumat ennakoivat, ettei tästäkään vuodesta taida tulla seesteistä ja helppoa uutta vuotta.
Iranin kansannousu diktatuuria vastaan koskettaa monia, jotka uutisia lukevat. Venezuelassa presidentti vaihtui, mutta vielä ei ole selvää, vaihtuuko mikään muu.
Grönlantia koskeva keskustelu on jatkunut, ja valitettavasti myös Yhdysvaltain johdosta on toistettu aiempia puheita alueluovutuksen tarpeellisuudesta.
Tanskan pääministeri Mette Fredriksen ilmaisi selkeästi, että Naton suurimman maan eli USA:n hyökkäys toiseen Nato-maahan merkitsisi Naton loppua.
Edelleenkin tuntuu epärealistiselta, että näin oikeasti voisi tapahtua. Mutta jo se, että tällaisesta asiasta joudutaan edes puhumaan, kertoo karua kieltään tästä ajasta.
Epäilemättä Tanskan valtion ja Grönlannin asukkaiden suhde ei ole aina ollut ongelmaton.
Niitä ongelmia ei kuitenkaan ratkaista muiden maiden tekemillä rajojen siirtelyillä. Grönlannin asukkaiden äänen tulee kuulua, kun Grönlannin asioista päätetään. Mutta nythän kyse ei ole oikeasti siitä.
Pohjoismaiden on osoitettava toisilleen vahvaa tukea. Se on edelleen tärkein viiteryhmämme maailmalla.
Mietitäänpä, miltä meistä suomalaisista tuntuisi, jos joku suurvalta alkaisi vaatia Ahvenanmaata tai Ylä-Lappia, jos sieltä löytyisi luonnonvaroja tai niiden sijainnilla olisi strategista merkitystä, mutta vetoomuksen perusteena käytettäisiin sitä, että siellä kohdellaan paikallisia asukkaita huonosti?
Eikö Krimin valtaustakin tällä tavalla valtaajan toimesta perusteltu?
Puhutaan paljon ”suomettumisesta” ja nyt ”uussuomettumisesta”. Pienen maan on luovittava maailmassa, jossa suurvaltojen intressit sanelevat paljon.
Eikä meidän suomalaisten etua viime kädessä katso kukaan muu kuin me itse. Siksi meidän on puolustettava tiukasti sääntöpohjaista maailmanjärjestelmää, mutta samalla on tunnustettava voimapolitiikan tosiasiat.
Tuntuu siltä, että sellaisetkin tahot, jotka ovat Maalaisliitto-Keskustaa ja Kekkosta joskus kovasti haukkuneet, joutuvat nekin nyt huomaamaan, että kaikkea haluamaansa ei voi aina kirkasotsaisen ideologisesti joka paikassa toitottaa.
Mutta madella ja nöyristellä ei edelleenkään tarvitse, eikä se suomalaiseen kansanluonteeseen kuulukaan.
Maamme valtionjohto on ilmaissut kantansa siitä, että Suomi tukee Tanskaa eikä hyväksy puheita Grönlannin valtaamisesta tai painostamista sen luovuttamiseksi.
Toivottavasti tämä kanta tulee Pohjoismaiden yhteisenä äänenä vahvasti esiin kaikissa niissä pöydissä, joissa myös maailman suurvallat ovat sitä kuulemassa.