Runsaat sateet vyöryvät Suomeen – kaakkoon sadevaroitus
Pitkäkestoinen sade voi aiheuttaa tulvia
HS: Antti Lindtman valmis miljardien sopeutuksiin ensi vaalikaudella
”Tällä hetkellä näyttää, että ensi vaalikaudella odottaa miljardiluokan urakka”
Reuters: EU ei ole saamassa tullikirjettä Yhdysvalloilta
Uutistoimiston mukaan EU on lähellä tullisopimuksen aikaansaamista Trumpin hallinnon kanssa
Gazan viranomaiset: Kymmeniä kuoli Israelin iskuissa
Gazan väestönsuojeluviranomaisen mukaan 29 ihmistä on kuollut tänään Israelin tekemissä iskuissa ympäri Gazan...
Saimaannorpan kuutti kuoli jäätyään kiinni kalastusverkkoon
Keväällä syntynyt saimaannorpan uroskuutti kuoli jäätyään kiinni kalastusverkkoon Haukivedellä Saimaalla, kertoo Metsähallitus. Metsähallitus...
Kansainvälinen kauppakamari on tiukentanut ympäristöväittämien käyttöä ohjaavia markkinointisääntöjä
Kansainvälinen kauppakamari (ICC) on tiukentanut markkinointisääntöjään koskien tuotteiden ympäristöväittämiä, kertoo Keskuskauppakamari tiedotteessaan. Mikäli...
Saksa sanoo Kiinan häirinneen laserilla Punaisellamerellä partioinutta saksalaiskonetta
Saksan mukaan kone oli suorittamassa rutiinioperaatiota
Käräjäoikeus vangitsi kadonneen pohjalaisperheen vanhemmat poissaolevina
Pohjanmaan käräjäoikeus on vanginnut kadonneen pohjalaisperheen vanhemmat poissaolevina. Käräjäoikeuden julkisten tietojen mukaan vanhemmat...
Kvanttiharppaus suomalaisyliopistossa
Aalto-yliopiston fyysikot ovat onnistuneet valmistamaan korkealaatuisia kubitteja ja saamaan mittaustuloksen, jonka ansiosta tiedeyhteisö...
Gazan aseleponeuvotteluissa ei vielä läpimurtoa
Qatarin Dohassa äärijärjestö Hamasin ja Israelin välillä käytävissä aseleponeuvotteluissa ei ole vielä saatu...
Kainuun prikaati on tarjonnut keskusteluapua yksikössä, jossa Mikkelin murhaepäilty palveli
Varusmiehille on tarjottu keskusteluapua Kainuun prikaatissa, jossa Mikkelin murhaepäilty suoritti varusmiespalvelusta, Kainuun prikaatista...
Rajavartiosto: Luvaton rajanylitys Venäjältä Suomeen Kuusamossa
Rajavartioston mukaan kiinniotto tapahtui eilen yöllä
Pentagon: Yhdysvallat lähettää lisää puolustusaseistusta Ukrainaan
Yhdysvaltojen puolustusministeriö Pentagon tiedottaa, että se lähettää lisää puolustusaseistusta Ukrainaan presidentti Donald Trumpin...
Netanjahu sanoo esittäneensä Trumpia Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi
Myös muut Trumpin tukijat ovat esittäneet häntä palkinnon saajaksi. Trump ei ole peittänyt ärtymystään siitä, ettei Nobelia ole irronnut.