Zyskowicz kiitteli Nato-prosessia: "Saattaa olla, että tämä vasemmistohallitus oli juuri oikea hallitus viemään Suomen Natoon"

Nato-selonteko

Kokoomuksen konkarikansanedustaja Ben Zyskowicz kiittelee vuolaasti pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallituksen toimintaa Nato-jäsenyyshankkeessa.

– Haluan yhtyä tässä salissa esitettyihin lukuisiin kiitoksiin valtiojohdolle ja pääministeri Marinille ja koko hallitukselle tämän asian eteenpäin viemisestä. Saattaa olla, että tämä vasemmistohallitus oli juuri oikea hallitus viemään Suomen Natoon, Zyskowicz myönsi eduskunnan Nato-keskustelussa.

Zyskowicz sanoi, ettei ole ollenkaan vakuuttunut siitä, että jollakin muulla hallituspohjalla olisi löytynyt näin laaja yhteisymmärrys Suomen Nato-jäsenyydestä. Hän sanoi uskovansa kuitenkin, että vastaava päätös olisi syntynyt esimerkiksi porvarihallituksen aikana.

Zyskowicz ihmetteli niitä, jotka ovat valitelleet sitä, että viime viikkojen keskusteluissa ei ole riittävästi tuotu esiin Nato-jäsenyyden kielteisiä puolia.

– Heille vastaan, että viimeisen 30 vuoden aikana, tai itse asiassa jo sitä ennen vuosikymmenten aikana, Suomessa lähinnä korostettiin Naton kielteisiä piirteitä, kokoomusedustaja näpäytti.