Laitilan louhosturmassa 17-vuotias kuljettaja oli saanut ajokortin samana päivänä – "Siellä on testailtu ajotaitoja ja kokeiltu rajoja"
Laitilassa kesäkuussa tapahtuneessa louhosturmassa auton kuljettaja oli saanut poikkeusluvalla ajokortin samana päivänä. Asiasta kertoo Lounais-Suomen poliisi tiedotteessa.
Kaksi 17-vuotiasta nuorta miestä kuoli, kun henkilöauto vajosi veteen noin viisi metriä syvässä louhoksessa.
Autosta pelastautuivat 17-vuotias kuljettaja ja takapenkillä istunut 19-vuotias matkustaja. Poliisin mukaan kuljettajaksi epäilty on myöntänyt kuljettaneensa autoa tapahtumahetkellä.
Poliisin mukaan louhos oli nuorille tuttu paikka. Ennen turmaa autolla oli ajeltu louhoksen läheisellä hiekka-alueella.
– Siellä on niin sanotusti testailtu ajotaitoja ja kokeiltu rajoja, tutkinnanjohtaja Arttu Visuri kertoo tiedotteessa.
Nopeudet eivät olleet poliisin mukaan suuria ja auto oli tieliikennekelpoinen.
– Jossain vaiheessa henkilöauto riistäytyi kuljettajan hallinnasta, minkä seurauksena auto ajautui vedellä täyttyneeseen louhokseen.
Viranomaiset saivat hälytyksen Laitilan ja Euran kuntarajan tuntumassa sijaitsevalle louhokselle illalla hieman ennen kello seitsemää. Ilmoituksen mukaan vedellä täyttyneeseen louhokseen oli pudonnut henkilöauto ja autossa oli edelleen ihmisiä sisällä. Lähialueen asukas teki ilmoituksen hätäkeskukseen, kun veteen pudonneesta autosta pois päässeet nuoret olivat menneet pyytämään häneltä apua.
Pelastuslaitoksen sukeltajat löysivät veteen uponneesta autosta kaksi poikaa, jotka lääkäri totesi paikan päällä kuolleiksi.
Pelastautuneiden nuorten vammat eivät olleet vakavia.
Lounais-Suomen poliisi tutkii tapausta kahtena törkeänä kuolemantuottamuksena, vaaran aiheuttamisena ja vahingontekona. Asian esitutkinta saadaan valmiiksi alustavan arvion mukaan elokuun loppuun mennessä.