Yli kolmannes suomalaisista hyväksyisi ympäristölle haitallisimpien lihatuotteiden raskaan verottamisen
Ympäristölle haitallisimpien lihatuotteiden raskaan verottamisen hyväksyisi 35 prosenttia suomalaisista. Eniten vastustusta herättää lihan alennusmyyntien kieltäminen, jonka hyväksyisi vain 25 prosenttia.
Tiedot selviävät Turun yliopiston tutkimuksesta, jossa selvitettiin suomalaisten aikuisten suhtautumista lihan hinnan nostamiseen ja sen saatavuuden rajoittamiseen.
– Suurin osa suomalaisista syö suosituksia enemmän punaista lihaa, mikä aiheuttaa merkittäviä haittoja sekä kansanterveydelle että ympäristölle. Tästä syystä oli tärkeää tutkia, millaisia ohjauskeinoja suomalaiset voisivat mahdollisesti hyväksyä, vastikään Turun yliopistolla kansanterveystieteestä väitellyt Esa-Pekka Nykänen kommentoi tiedotteessa.
Tutkimuksessa arvioitiin myös lihatuotteiden hyllytilan rajoittamista kaupoissa sekä lihan kokonaiskulutuksen puolittamista.
– Mitä suuremmiksi osallistujat arvioivat luontokadon ja ilmastonmuutoksen riskit, sitä todennäköisemmin he hyväksyivät eri toimet, Nykänen kertoo.
Merkittävimmäksi taustavaikuttimeksi paljastui vastaajien mielipide toimien oikeudenmukaisuudesta.
– Hyväksyttävyyden ja oikeudenmukaisuuden välillä oli niin vahva yhteys, että lihan kulutusta rajoittavien toimien hyväksyttävyys erittäin todennäköisesti nousisi, mikäli lakialoitteiden muotoilussa painotetaan tasapuolisuutta, tutkija selittää.
Kuluttajakysely tehtiin keväällä 2024 ja siihen vastasi kaksi tuhatta suomalaista.
Tulokset on julkaistu Sustainable Production and Consumption –lehdessä.