YK:n turvallisuusneuvosto koolle Kambodzhan ja Thaimaan yhteenottojen vuoksi
YK:n turvallisuusneuvosto pitää tänään hätäkokouksen Kambodzhan ja Thaimaan rajalla tapahtuneiden yhteenottojen vuoksi.
Uutistoimisto AFP:n lähteiden mukaan Kambodzhan pääministerin Hun Manetin pyytämä hätäkokous pidetään suljetuin ovin Suomen aikaa perjantai-iltana.
Kaakkois-Aasian maiden pitkäaikainen rajakiista kiihtyi torstaina yhteenotoiksi, joissa kuoli Thaimaan mukaan yksi sotilas ja kymmenkunta thaimaalaista siviiliä. Lisäksi Thaimaassa haavoittui kymmeniä ihmisiä.
Kambodzha ei ole vielä vahvistanut, johtivatko yhteenotot henkilövahinkoihin Kambodzhan puolella. Kambodzhan puolustusministeriön tiedottaja kieltäytyi torstaina kommentoimasta mahdollisia henkilövahinkoja, kun häneltä kysyttiin asiasta lehdistötilaisuudessa.
Yhteenottojen raportoitiin alkaneen aamulla paikallista aikaa. Thaimaa ja Kambodzha syyttivät toisiaan tulituksen aloittamisesta.
Molemmat osapuolet tekivät torstaina ilmaiskuja ja maiden maavoimat tulittivat toisiaan.
Hieman ennen yhteenottojen alkamista Thaimaa oli karkottanut Kambodzhan suurlähettilään ja kutsunut oman lähetystönsä edustajat pois Kambodzhasta.
Taustalla oli tapaus, jossa thaimaalaisen sotilaspartion viisi jäsentä oli haavoittunut maamiinan räjähdyksessä. Thaimaan pääministeri Phumtham Wechayachai sanoi, että maan asevoimien tutkinnassa oli löytynyt todisteita siitä, että Kambodzha olisi asettanut uusia maamiinoja kiistellylle raja-alueelle. Kambodzha on kiistänyt väitteet.
Torstaina Kambodzha karkotti Thaimaan lähetystön edustajat Kambodzhasta ja veti lähes kaikki edustajansa Thaimaasta.