Yhdysvaltalaispappi vietti vankeudessa Kiinassa 20 vuotta – Vapautettiin nyt
Kiina on vapauttanut yhdysvaltalaisen papin David Linin lähes 20 vuotta kestäneestä vankeudesta, kertoo Yhdysvaltain ulkoministeriö. Ministeriön edustaja kertoo uutistoimisto AFP:lle, että Lin on jo palannut Yhdysvaltoihin.
Lin oli istunut vankeudessa vuodesta 2006 lähtien. Yhdysvaltalaismedioiden mukaan Lin oli tuomittu elinkautiseen vankeuteen petoksesta, mutta Yhdysvallat on sanonut vangitsemisen olleen perusteeton.
Kiina on vanginnut vuosien saatossa useita Yhdysvaltain kansalaisia erinäisin perustein. Eri yhdysvaltalaisviranomaiset ovat viime vuosina vaatineet Linin ja muiden vangittujen vapauttamista.
Linin vapautuminen on ajankohtainen aihe myös siitä syystä, että tällä viikolla Yhdysvalloissa on määrä järjestää kongressin kuulemistilaisuus, jossa käsitellään Kiinassa vangittuna olevia Yhdysvaltain kansalaisia.