Wall Streetin pääindeksit kohosivat uusiin ennätyslukemiin
Yhdysvalloissa New Yorkin pörssit sulkeutuivat torstaina nousussa, ja kaikki kolme pääindeksiä ylsivät uusiin ennätyslukemiin.
Teollisuusindeksi Dow Jones oli pörssipäivän päätteeksi koholla 1,4 prosenttia, kun taas laaja-alainen S&P 500 oli 0,9 prosentin nousussa. Teknologiapainotteinen Nasdaq oli puolestaan 0,7 prosenttia plussalla.
Yhdysvalloissa odotetaan maan keskuspankin Fedin tulevia korkopäätöksiä. Viimeisimmät työllisyysluvut ja kuluttajainflaatiotiedot ovat vahvistaneet arvopaperimarkkinoilla uskoa siihen, että Fed laskee ohjauskorkoa ensi viikolla.
Viimeisimmän joulukuussa tapahtuneen koronlaskunsa jälkeen keskuspankki on pitänyt ohjauskorkoa 4,25 prosentin ja 4,50 prosentin välillä.
Yksittäisistä yhtiöistä elokuva- ja televisiojätti Warner Bros Discoveryn osakkeet olivat yli 28 prosenttia koholla.
Nousua edelsi Wall Street Journalin uutinen, jonka mukaan Paramount Skydance on aikeissa tehdä ostotarjouksen yhtiöstä. Wall Street Journal raportoi asiasta lähteidensä pohjalta.
Warner Bros Discovery tiedotti kesäkuussa, että se aikoo jakautua kahdeksi erilliseksi yhtiöksi. Suoratoistopalvelu HBO Max ja elokuvastudio Warner Bros siirtyvät suoratoisto- ja elokuvaliiketoimintaan keskittyvään yhtiöön. Kaapelitelevisioliiketoimintaan keskittyvän yhtiöön siirtyy muun muassa uutiskanava CNN.
Yhtiö arvioi, että jakautumisprosessi saataisiin maaliin vuoden 2026 puolivälissä.
Wall Street Journalin mukaan Paramount Skydancen tarjous koskee koko yhtiötä eli sekä suoratoisto- ja elokuvaliiketoimintaa että kaapelitelevisioliiketoimintaa.