Vuoden isä -palkinnon saaneen Hermanni Hyytiälän isä itki, kun poika sai tunnustuksen: "Hän on käynyt elämän karkeaa koulua, mutta selvinnyt. Olen siitä valtavan ylpeä."

Isänpäivä

Jyväskyläläinen Erkki Hyytiälä koki yhden elämänsä tähtihetkistä, kun sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen (vas) kukitti hänen esikoispoikansa Hermanni Hyytiälän vuoden isäksi.

Paapa pääsi mukaan tilaisuuteen vähän kuin kaitsijaksi neljälle lapsenlapselleen.

– Itkin niin, etten nähnyt kunnolla estradille. Kyyneleet sumensivat silmäni, Erkki Hyytiälä tunnustaa.

Hetki oli hieno monesta syystä.

– Olin ylpeä pojastani ja siitä, että saan olla hänen isänsä. Samalla en voinut olla ajattelematta, että me koko lähipiiri olemme yhdessä onnistuneet.

Vuoden isän taival ei nimittäin ole ollut helpoimmasta päästä.

– Hermanni on käynyt elämän karkeaa koulua korkeakoulun lisäksi, Erkki-isä luonnehtii.

Kun perheen neljä lasta olivat pieniä, Hermannin vaimo kuoli syöpään. Sairautta kesti reilut pari vuotta ja koko ajan pelättiin pahinta.

Kasvaimen paljastuttua pahalaatuiseksi Erkki Hyytiälä tunsi aluksi vihaa. Aiemmin hänen ainoan veljensä vaimo oli menehtynyt vastaavalla tavalla kesken pikkulapsiarjen.

– Ajattelin, että miksi koko ajan pommitetaan samaa sukua. Tuntui epäoikeudenmukaiselta. Samalla heräsi valtava auttamisenhalu.

Hyytiälä ja muut isovanhemmat halusivat tehdä kaikkensa ollakseen perheen tukena.

– Isän jaksaminen on pääedellytys, että perhe selviää. Onneksi on käynyt hyvin. Ihailen sitä, miten poikani on hoitanut vaikean rastinsa.

Hermanni Hyytiälä sai runsaasti valtakunnallista huomiota Vuoden isä -tittelin myötä.

Tuossa yhteydessä hän puhui muun muassa siitä, miten heikosti hyvinvointiyhteiskunta auttaa kriisiin joutunutta perhettä.

Järjestelmän heikkoudet yllättivät myös Erkki Hyytiälän. Hän koki vierestä, että apua saa se, joka osaa ja jaksaa sitä etsiä. Kukaan ei sitä tule tarjoamaan. 

– Perhe, joka on kriisissä, elää tilanteessaan 24/7, mutta julkinen sektori on töissä kahdeksan tuntia virka-aikaan. Siellä olisi jossakin vuorotyön paikka, hän sanoo.

Vuoden isä kiitti puheessaan myös kaikkia isovanhempia avusta, jota oli lapsineen saanut. Hän totesi, että perheen tarina olisi voinut olla toisenlainen, elleivät lähipiirin turvaverkot olisi kantaneet.

– Ajattelen, että auttaminen ja isovanhemmuus jatkuu maailman tappiin saakka. Se on päätehtäväni, Erkki Hyytiälä kuittaa.

Kahden sukupolven isät jakavat myös yhteisen kasvatusideologian.

Hermanni Hyytiälä kertoi tunntustuksen luovustutilaisuudessa, että perheen hyvä arki perustuu kolmeen ärrään: Rakkauteen, rajoihin ja ruokaan.

– Sen hän on perinyt minulta. Itse muotoilin sen aikanaan: Rakkautta, rajoja ja ravintoa. Niillä kolmella asialla pääsee pitkälle.

Erkki Hyytiälälle isyys ja sittemmin isovanhemmuus ovat olleet elämän tärkeimpiä tehtäviä.

– Isyys alkaa jo lapsen odotuksesta, konkretisoituu kun hänet näkee ja jatkuu koko elämän, hän toteaa. 

Hyytiälästä tuli isä ensimmäisen kerran 1970-luvun lopun Kuopiossa.

Hän sai olla mukana synnytyksessä tiettyyn pisteeseen, mutta loppuvaiheessa isä ajettiin käytävälle.

– Kai sitä ajateltiin, etteivät miehet siedä verta, Hyytiälä arvelee.

Ovet synnytykseen eivät auenneet pari vuotta myöhemmin Jyväskylän keskussairaalassakaan, jossa nuorempi poika, Henrikki, näki ensimmäistä kertaa päivänvalon.

– Taisin olla viimeisiä isiä, joilta tämä oikeus evättiin. Olimme kuitenkin esikoisen kanssa niin lähellä synnytyspaikkaa kuin saatoimme.

Tuolloin 2,5 Hermanni leikki pikkuautoilla sairaalan pihalla ja odotti, että pääsee katsomaan pikkuveljeä.

Vaikka isä ei saanutkaan olla mukana syntymän hetkellä, tiivis suhde poikiin rakentui alusta lähtien. 

Hyytiälän mukaan on sitä parempi, mitä aikaisemmin isä on lapsen elämässä mukana, äänenä, tuoksuina, turvana, sylinä ja pesän tekijänä. 

– Olen halunnut olla helposti lähestyttävä isä, jolle voi puhua mistä asiasta tahansa tilanteessa kuin tilanteessa niin lapsuudessa kuin  aikuisuudessakin.

Hyytiälän suhde omaan isään oli hyvä, mutta jäi etäisemmäksi kuin side äidin kanssa.

Se oli ymmärrettävää maailmassa, jossa isät olivat töissä ja siten poissa. Äidit taas hoitivat kaiken kotiin ja lapsiin liittyvän.

– Tässä suhteessa yhteiskunta on mennyt roimasti parempaan suuntaan.

Hyytiälän isä ei ollut nähnyt omia vanhempiaan käytännössä koskaan, sillä hän jäi täysorvoksi jo pienenä ja eli kasvattikodissa.

– Isällä ei ollut vanhemmuuden mallia. Sellaista ei voi paljon välittää toiselle, mistä ei itse ole päässyt nauttimaan. Hyvä isä minulla oli joka tapauksessa.

Elämä kahden pojan isänä on ollut täynnä hienoja hetkiä. Syntymäpäivät, ensimmäisen kynttilän puhaltaminen kakusta, lapsen kasvu vuosi vuodelta, puhumaan oppiminen ja kyselykaudet.

– Olen pyrkinyt olemaan mahdollisimman tasapuolinen. Se pätee vielä nytkin, kun he ovat aikuisia ja heillä on omat perheet, Hyytiälä kertoo.

– Parasta isyydessä on tunne siitä, että jälkeeni jää jotain, jossa on osa minua. Se tietoisuus, että ketju ei lopu minuun.

Hyytiälä sanoo seuraavansa kauhulla uutisia siitä, miten ihmiset eivät enää halua lapsia vaan mieluummin lemmikkejä.

– Kyllä tulevat aivan valtavat yksinäisyyden vuodet. Netti ja matkustaminen eivät taida riittää koko elämän sisällöksi.

Hyytiälän mielestä nuoriin pitäisi valaa tulevaisuuden uskoa kaikenlaisen pelottelun sijaan.

– Maailmassa on enemmän hyvää, mutta se peittyy kaiken mediamoskan alle. Sitä hyvää, pitäisi lapsille ja nuorille osoittaa.

Ehkä vaikeinta isyydessä Hyytiälälle on ollut avioero, johon he päätyivät lasten äidin kanssa poikien ollessa jo yli parikymppisiä.

– Mietin paljon sitä, että en vain lähtisi liian aikaisin lasten luota pois oman asian takia. Vaikka lasten äidin kanssa ei mennyt niin hyvin, ajattelin, ettei poikien pidä siitä kärsiä. Usein olen pohtinut, oliko sekään oikea aika lähteä ja myydä yhteinen koti. Se on ollut kaikista vaikein paikka, Hyytiälä kertoo hiljaa.

Asia on puhuttu poikien kanssa läpi.

– Ymmärryksen kasvaessa he ovat nähneet, että molemmat vanhemmat ovat onnellisia, vaikka eivät yhdessä olekaan. Siitä ei jäänyt säröä suhteeseemme.

Uusi upea vaihe elämässä koitti, kun Hyytiälästä tuli isoisä. Nykyään lastenlapsia on kuusi, yhtä monta tyttöä ja poikaa

– Olen onnekas, sillä niin moni nykyään jää ilman lastenlapsia, vaikka omia lapsia olisikin.

Hyytiälä itse ei koskaan nähnyt isovanhempiaan kummaltakaan puolelta. Oman paapan tehtävänsä hän on ehkä juuri siksi halunnut ottaa erityisen tosissaan.

– Yritän olla mahdollisimman hyvä, koska minä en ole saanut olla mummoa ja pappaa lähellä.

Samassa kilahtaa puhelin ja muistuttaa, että pian paapan on lähdettävä viemään yhtä pojanpoikaa treeneihin.

Hyytiälä vaihtoi isomman autonkin, jotta kasvavat lastenlapset mahtuvat kyytiin.

– Tuntuu hyvältä, että saan olla lähellä kaikkien lastenlasteni elämässä. Tasapuolisuus on tässäkin minulle pääasia.

Vuoden isän isällä on ainakin yksi viisas neuvo nykyvanhemmille.

– Olkaa somesta poissa niin kauan kuin lapset ovat valveilla. Internet on tehnyt osan ihmisiä hulluiksi. Se rikkoo perheitä ja lapset jäävät jalkoihin. Helpot nautinnot menevät elämän pääasioiden edelle.

Hyytiälä korostaa lopuksi, miten tärkeää vanhempien on antaa aikaa lapsilleen, puhua ja huomioida heidät.

– Se kannattaa ja näkyy lapsissa läpi elämän.

Isänpäivänä Hyytiälän molemmat pojat perheineen kokoontuvat paapan luo syömään yhdessä. Aterialle istuutuu yhteensä 11 henkeä.

Paapan mielen täyttää silloin onnellisuus ja kiitollisuus.

– Olemme päässeet tähän hetkeen, emmekä ole tämän rosoisempia. Asiat ovat hyvin.