VTV:n ex-pääjohtaja Yli-Viikari on valittanut sakkotuomiostaan hovioikeuteen
Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV) entinen pääjohtaja Tytti Yli-Viikari on valittanut sakkotuomiostaan Helsingin hovioikeuteen. Yli-Viikari tuomittiin virkarikoksista ja kavalluksesta Helsingin käräjäoikeudessa tammikuussa.
Tuomio virka-aseman väärinkäyttämisestä koskee sopimusta, jolla VTV:n työntekijälle maksettiin kaksi vuotta palkkaa ilman työvelvoitetta ennen eläkkeelle jäämistä. Virkavelvollisuuden rikkominen ja kavallus liittyvät virkamatkoilta saatujen lentopisteiden käyttöön.
Yli-Viikari pidätettiin virastaan vuosi sitten keväällä ja sittemmin hänet irtisanottiin.
Viime viikolla Yli-Viikari irtisanottiin myös ylijohtajan virastaan. VTV katsoi, että Yli-Viikari rikkoi virkavelvollisuuksiaan kokonaisuutena arvioiden siten, että irtisanomiseen oli eduskunnan virkamieslain mukainen erityisen painava syy.
Niin ikään käräjäoikeudessa tuomittu Mikko Koiranen on jättänyt vastavalituksen. Hänet tuomittiin sopimusasiassa virka-aseman väärinkäyttämisestä 30 päiväsakon sakkorangaistukseen. Koiranen toimi sopimuksen tekoaikaan VTV:ssä hallintojohtajana.
Myös syyttäjä on valittanut käräjäoikeuden ratkaisusta hovioikeuteen.