Vihreiden Iiris Suomela joutui salakuvauksen kohteeksi eduskunnassa – kuvaa levitetty häirintävihjailulla
Vihreiden kansanedustaja Iiris Suomela kertoo joutuneensa eduskunnassa salakuvauksen kohteeksi. Suomela kertoo asiasta Twitterissä.
Suomelan mukaan hänestä otettua kuvaa levitetään saatetekstillä, jossa vihjataan kansanedustajan syyllistyvän häirintään.
– Nuorten naisten olemassaolo ei ole häirintää. Salakuvaaminen ja kuvien levittely sen sijaan on, Suomela sanoo tviitissään.
Suomela kertoo, että kuvasta oli ilmoitettu eduskuntaan ennen kuin hän itse huomasi sen. Eduskunnassa asiaa oli myös alettu käsitellä ennen kuin Suomela itse kuuli asiasta.
Kansanedustaja kiittelee eduskunnan toimintaa rivakkuudesta.
– Minulla ei ole mitään moittimista eduskunnan menettelyn osalta – päinvastoin, pidän menettelyä suorastaan esimerkillisenä, hän kirjoittaa.
Suomela muistuttaa, että jokaisen tehtävänä on puuttua häirintään.
– Jos kaikkeen häirintään puututtaisiin näin nopeasti, maailma olisi paljon parempi paikka.