Vientiyritysten mukaan sota painaa teknologiateollisuuden näkymiä, mutta kasvu jatkuu vielä

Yrityksistä 17 prosenttia arvioi, että henkilöstöä joudutaan lomauttamaan tai irtisanomaan sodan suorien tai epäsuorien vaikutusten takia
Talous

Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa on heikentänyt teknologiayritysten tilannetta ja näkymiä, mutta kasvu jatkunee kuluvana vuonna sodasta huolimatta, arvioivat yritysjohtajat Teknologiateollisuus ry:n kyselyssä.

Monet yritykset kuitenkin ilmoittavat, että liikevaihto supistuu, kannattavuus heikkenee, investointeja lykätään ja lomautuksiakin on tulossa. Yrityksistä 17 prosenttia arvioi, että henkilöstöä joudutaan lomauttamaan tai irtisanomaan sodan suorien tai epäsuorien vaikutusten takia.

Teknologiateollisuuden kyselyssä tiedusteltiin sodan vaikutuksia vientiyritysten liiketoimintaan. Kyselyyn vastasi 580 teknologiayritysten toimitusjohtajaa.

Tarjouspyyntökyselyn mukaan kysyntä oli vielä huhtikuussa kohtalaisen hyvällä tasolla, mutta yritysten väliset erot ovat Teknologiateollisuuden mukaan tällä hetkellä suuria.

–  Osa yrityksistä tekee erinomaista tulosta, ja osa kamppailee kannattavuutensa kanssa. Epävarmuus taloudessa on kaiken kaikkiaan erittäin suurta, mutta onneksi kaikkein pahimmat uhkakuvat eivät ole toistaiseksi toteutuneet, sanoo johtaja, pääekonomisti Petteri Rautaporras tiedotteessa.

Teknologiateollisuuden toimitusjohtaja Jaakko Hirvola arvioi, että esimerkiksi Suomen Nato-päätöksellä voidaan hillitä maariskiä, josta yritykset kantavat yhä suurempaa huolta.

Hirvolan mielestä myös muun muassa kehysriihessä tehty päätös investointilupien vauhdittamisesta tulee saada pikaisesti käytäntöön ja koskemaan kaikkia toimialoja.

Kyselyn perusteella teknologiayritykset ovat sitoutuneet Venäjän vastaisiin pakotteisiin. Pakotteiden huolellinen noudattaminen ei ole kuitenkaan yksinkertainen tehtävä, ja monet yritykset pelkäävät tahattomia virheitä ja niistä seuraavia sanktioita.

Teknologiateollisuus peräänkuuluttaa viranomaisille lisää resursseja ohjeistukseen ja neuvontapalveluihin, jotta yritykset selviävät virheittä yksityiskohtien viidakosta.