"Viedään turvaa ihmisiltä, joiden elämä on jo palasina" – Keskustan Kettuselta tunteikas purkaus välikysymyskeskustelussa
Keskustan kansanedustaja ja varapuheenjohtaja Tuomas Kettunen piti eduskunnassa tunteikkaan puheen siitä, miltä monia koetteleva työttömyys tuntuu.
– Herätyskello soi. Samaan aikaan kuin ennenkin. Mutta enää ei ole paikkaa, minne aamulla mennä, keskustan ja Liike Nytin työttömyysvälikysymyksen ensimmäisen allekirjoittaja aloitti.
Kettunen totesi, että tätä on Suomi liian monelle nyt, painoa rinnassa.
– Useampi kuin joka kahdeksas ilman töitä. Kartalla koko maa työttömyydestä mustana.
Kettunen kuvaili toivon häviämistä.
– Toivo ei sammu kuin valo, jonka joku painaa pois päältä. Se hiipuu, kuin kaikki värit haalistuisivat vähän kerrallaan.
Kettusen mukaan Petteri Orpon (kok.) hallitus on vieraantunut tavallisten ihmisten arjesta.
– Menkää töihin, pääministeri ja valtiovarainministeri sanovat pamput kädessä. Mihin menet, kun töitä ei ole?
Kettunen huomautti, että työttömiä on nyt enemmän kuin Espoossa porukkaa, mutta avoimia työpaikkoja hieman vähemmän kuin Rovaniemellä asukkaita.
– Tämä karmeus ei selittelemällä muuksi muutu.
– Oikeampi nimitys työministerille on työttömyysministeri, Kettunen sivalsi Matias Marttista (kok.).
Keskustan mukaan hallituksen politiikka on epäonnistunut, eikä tätä mitata vain numeroina.
– Se mitataan ihmisissä, jotka yrittävät hiljaa jaksaa vielä yhden päivän. Se mitataan siinä hetkessä, kun lapsi kysyy vanhemmaltaan: ”Miksi me ei voida?”
– Se mitataan yön pimeänä hetkenä, kun läheinen valvoo miettien, onko hänellä merkitystä.
Kettunen arvioi, ettei välikysymyksen käsittelyn yhteydessä kuullusta työministeri Marttisen puheesta vieläkään kuulunut tosiasioiden tunnustamista tai nöyryyttä.
– Selittely jatkuu. Vastuu jäi taas orvoksi.
Kettusen mukaan hallituksen politiikka ei ole auttanut vaikeuksiin joutuneita ihmisiä, vaan se on ajanut heidät yhä tiukemmalle.
– Ei ole tullut kannustusta, ei ole tullut mahdollisuuksia. Pelkästään kurjuutta, pelkästään keppiä.
– Kiristetään ehtoja ihmisille, joilla ei ole mitään kiristettävää jäljellä. Viedään turvaa ihmisiltä, joiden elämä on jo palasina. Ikään kuin työttömyys olisi valinta, ei seuraus.
Tämä karmeus ei selittelemällä muuksi muutu.
Tuomas Kettunen
Kettunen esitti hallitukselle epäluottamusta siitä, että sen politiikka ei tuo suomalaisille työtä, turvaa eikä tulevaisuudenuskoa.
Keskusta ja Liike nyt tekivät edellisen välikysymyksen työttömyydestä lokakuussa. Sittemmin asiat ovat menneet vain huonompaan suuntaan, Kettunen sanoi.
– Mikä on se päivämäärä, jolloin satatuhatta uutta työpaikkaa tulee?
Kettunen totesi, että jokainen päivä epäonnistunutta työllisyyspolitiikkaa tarkoittaa lisää ihmisiä, jotka menettävät uskonsa itseensä ja tulevaisuuteen.
– Suomi nousee, kun jokaiselle annetaan mahdollisuus osallistua, tehdä työtä ja kokea merkitystä. Ja uskoa jälleen tulevaan.
Yhteisöveron alennus myös silloin, kun tulos jaetaan ulos sijoittajille, on hallitukselta iso ja kallis virhe, Kettunen sanoi.
– Sitä ei kannata juuri kukaan talouden päälle ymmärtävä eikä ihme. Työpaikat ovat toiveiden varassa.
– Oikeasti se on melkein miljardin euron tulonsiirto pörssiherroille ja muille kokoomuksen eturyhmille. Vekselin kuittaa tavallinen ihminen.
Kettusen mukaan keskusta parantaisi etenkin pienten ja keskisuurten yritysten mahdollisuuksia kasvaa, investoida ja työllistää.
Puolueen mukaan yrityksen sisään jätettävää tulosta tulee verottaa vähemmän ja palauttaa kotitalousvähennys ennalleen.
– Nyt pitää tulla samaan arkeen kuin työtön. Me palauttaisimme työttömyysturvan suojaosan ja uudistaisimme aikuiskoulutustuen ja työnhaun.