Venäjältä Suomeen rajan yli tullut sotilastaustainen mies on poistettu maasta, kertoo rajavartiosto
Sotilastaustainen venäläismies, joka ylitti kesäkuussa Kiteellä luvattomasti rajan Venäjältä Suomeen, on poistettu maasta eilen. Asiasta kertoo Pohjois-Karjalan rajavartiosto.
Yle kertoi heinäkuussa, että itärajan ylittänyt mies olisi ollut venäläiseen palkka-armeijaan Wagneriin kuulunut sotilas.
Mieheen liittyvän valtionrajarikoksen esitutkinta on lopetettu.
Rajavartiosto kertoo poikkeuksellisesti julkaisevansa tiedon yksittäisen ihmisen maasta poistamisesta, koska julkisuudessa esitettiin kesällä näkemyksiä tämän taustasta. Rajavartiosto ei ota kantaa väitteiden oikeellisuuteen.
Rajavartiosto sanoo maasta poistetun henkilön sotilastaustan tulleen ilmi kiinniottoa seuranneissa toimenpiteissä ja että tausta huomioitiin ensihetkistä alkaen.
Rajavartiosto kertoo tiedotteessa varautuneensa jo pidemmän aikaa sotilastaustaisten henkilöiden luvattomiin rajanylityksiin.
– Kyse voi olla esimerkiksi henkilöstä, joka rintamalomansa aikana päättää pyrkiä Suomeen tai henkilöstä, jonka rintamapalvelus on päättynyt, mutta joka jostain syystä päättää pyrkiä Suomeen, tiedotteessa lukee.