Vanhemman suhtautuminen lapsen itkuun voi olla perintöä omasta lapsuudesta

Kasvatus

Tyttö- ja poikavauvat itkevät suurin piirtein saman verran, kunnes iän myötä tämä alkaa muuttua. Aikuiset naiset itkevät keskimäärin 3–5 kertaa enemmän kuin miehet.

Sukupuolierojen taustalla on kulttuurisia ja kasvuympäristöön liittyviä syitä sekä hormonaalisia eroavaisuuksia, kertoo Tampereen yliopiston professori ja psykologian tohtori Veikko Surakka.

– Tyttöjä ja poikia kasvatetaan ja sosiaalistetaan eri tavoin myös tunnekäyttäytymisen osalta. Tyttöjä ja naisia rohkaistaan ja tuetaan avoimempaan ja runsaampaan tunneilmaisuun. Näin on edelleen, vaikka ajat ovat toki muuttuneet ja muuttuvat koko ajan.

Surakka huomauttaa, että perheissä on suuria eroja. Joissakin rohkaistaan vapaampaan tunteiden ilmaisuun, kun taas toisissa pidättyväisempään käyttäytymiseen.

Vanhemman suhtautumistapa oman lapsen itkuun saattaa juontaa juurensa siitä, miten vanhemman omaan itkuun on aikoinaan suhtauduttu. Surakan mukaan moni vanhempi toistaa tiedostaen tai täysin tiedostamattaan tapoja, joihin on omassa lapsuudenperheessään tottunut.

Itku on vauvan ensimmäinen tapa kommunikoida tarpeistaan ympäristölle. Kun vauvan itkuun reagoidaan, hän oppii, että toiminnalla saa vastakaikua.

Jos vauvan itkuun ei syystä tai toisesta reagoida tai reagoidaan vain silloin tällöin, vauvalle saattaa kehittyä niin sanotun opitun avuttomuuden tila. Lapsi siis oppii, ettei hän pysty toiminnallaan vaikuttamaan ympäristöönsä eikä saa tarpeilleen vastakaikua, kuvailee Surakka.

– Tällöin on täysin mahdollista, että vauva alkaa vähentää itkua tai saattaa jopa lopettaa sen kokonaan. Ja tällaisella totta kai voi olla vakavia seurauksia vauvan kehitykselle ja koko myöhemmälle elämälle.

Surakka nostaa esille myös kääntöpuolen, jossa avuttomuuden tila voi kehittyä vanhemmalle, jos tämä ei kaikista keinoistaan huolimatta pysty vaikuttamaan vauvan itkemiseen. Pahimmassa tapauksessa seurauksena voi olla jopa välinpitämättömyyttä vauvaa kohtaan.

– Nykyään puhutaan paljon julkisuudessa siitä, että vanhemmuus on raskasta ja siihen on vaikea saada tukea, ja jos vanhempi on kovin uupunut ja stressaantunut, hän saattaa ahdistua lapsensa itkusta, jolloin hänen voi olla vaikea suhtautua siihen myönteisesti.

Jos lapsen itkeminen herättää vanhemmassa kovin negatiivisia tuntemuksia, asiaan olisi hyvä hakea apua esimerkiksi neuvolasta.

Surakan mukaan lapsen itkuun tulisi aina pyrkiä suhtautumaan vakavasti ja asiallisesti, sillä se pääsääntöisesti kertoo jostakin tarpeesta: nälästä, janosta, epämukavuudesta, kivusta tai vaihtoehtoisesti esimerkiksi läheisyydentarpeesta.

Mitään yhtä oikeanlaista tapaa suhtautua lapsen itkuun ei kuitenkaan ole.

– Lapsen tunteiden hallintaa voi tukea esimerkiksi ottamalla syliin, lohduttamalla tai viemällä lapsen ajatuksia muualle.

Surakka muistuttaa, että myös aikuisten omien tunteiden hallintaan on keinoja. Ensimmäiseksi olisi tärkeää saada etäisyyttä omiin tunteisiin, jotta itkuun ei tulisi reagoitua hallitsemattomin sanoin tai teoin.

– Kun huomaa itsessään jotakin voimakasta tunnereaktiota, voi ottaa ensin vaikkapa syvän henkäyksen. Kun saa tilanteen ajatuksellisesti hallintaan ja tehtyä jonkinlaisen uudelleenarvioinnin, pystyy rationaalisesti pyrkimään kohti tilanteen ratkaisemista.